Puhujaveljet usein sanovat, että on vain kaksi joukkoa. Ne, jotka ovat matkalla taivaaseen ja ne, jotka ovat matkalla kadotukseen. Kumpaan sinä kuulut?
Mutta onko jaottelu oikeasti noin jyrkkä?
Nykytiedon valossa ei. Vanha käsitys toistaa iänikuista mantraa siitä, että olisi vain kaita ja lavea tie. Ja voit olla vain jomman kumman tien kulkija.
Kaita tie veisi taivaaseen ja lavea helvettiin.
Minä voin tunnustaa, että asia ei ole näin kaksioikoinen. Teitä on kuulkaat paljon enemmän ja moni tuo vieläpä takaisin. Myös taivaaseen vie useita teitä. Eli on olemassa erilaisia menetelmiä pelastaa sielu. Siksi meillä on runsaasti eri uskontoja! Ei ne uskonnot siis turhaan ole olemassa.
On myös useita teitä mennä kadotukseen. Mutta turvallisesti voin todeta teille, ettei kadotus tarkoita helvettiä. Kadotuksen jälkeen vain kaikki loppuu. Useimmat ovat tyytyneet ajatukseen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Se on ihan yhtä hyvä ajatus, kuin se, että saa viettää iäisyyden taivaassa. Loppusijoituspaikkoja on muitakin, kuin vain taivas ja kadotus (joka ei ole ikuinen). On olemassa useita eri kerrostumia taivasverkostossa. Kaikki taivaaseen pääsevistä ei siis asetu samaan taivaaseen, ja kaikki taivaat eivät ole myöskään ikuisia. Suurimmassa osassa niissäkin on loppunsa ja sinne pääsevät ovat tavallisia kuolevaisia. He siis syntyvät uudelleen uudessa universumissa. Ikuiseen taivaaseen matkanneet viettävät loppu elämänsä taivaassaan ja sekin on aivan fine!
On vain kaksi joukkoa, kumpaan sinä kuulut
5
126
Vastaukset
- Anonyymi
Taivaaseen ei kannata edes pyrkiä. Timpuri ei ole saanut 2000 vuoteen mitään raportoitavaa aikaiseksi sijojen valmistamisen suhteen. Joten tuskinpa pääurakoitsijakaan kannattaa ottaa enää ihan aikuisten oikeasti vakavissaan.
- Anonyymi
Kaikki taivaat ovat tavoittelemisen arvoisia. Niin iankaikkiset taivaat, kuin määräaikaisetkin. Iankaikkisessa on se etu, että siellä ei voi enää langeta. Määräaikaisissa taas se etu, että jos kyllästyy siellä elosteluun, voi aina uskoa sen universumin evankeliumit ja valita siellä halutun tien. Jos haluaa, että kaikille tulee aikanaan lopullinen loppu, voi vielä valita kadotuksen. Iankaikkisessa taivaassa et voi enää valita kadotusta, sillä se taivas on loppusijoituspaikkasi. Olet siellä siis iäti kyllästyit siihen tai et.
- Anonyymi
Kristityt on ihan sekasin gulagille vain kaikki
- Anonyymi
Vertauskuvallinen tulkinta "viimeisestä tuomiosta" tarkoittaa jokaisen ihmisyksilön kuolemanjälkeistä olotilaa henkimaailmassa.
- Anonyymi
Nämä kaksi joukkoa vetävät pitkää siestaa yhtälailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332283- 1231936
- 771591
- 1601222
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671217- 611046
- 481043
- 661028
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t30930Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62927