Ilman sinua

Olen kuin pimeys ilman valoa. Talvi ilman lunta. Kesä ilman aurinkoa. Kaikki tuntuu vaan niin ikävältä, ilman sinua.
Lähelläni kun sinut aina pitää saisin, niin olisin onnellinen. En halunnut tuntea näin vahvasti, jos asiaa kysytään, mutta en haluaisi olla ilmankaan.
En tiedä miksi tunnut niin oikealta, mutta sydämeni tunteita en enää jaksa kyseenalaistaa. Tiedän kuitenkin sen, että elämä kanssasi olisi kaikkea muuta parempi. Kaikki asiat selviävät, jos kohtaamme tai ainakin eteenpäin pääsemme ymmärryksessä toisiamme kohtaan. Luotan että kohtalo meidät yhteen saattaa, jos niin tarkoitettu on. Niinkuin kohtasimme aiemminkin, ei sitä kumpikaan odottanut tai aavistanut. Me vain olimme toistemme edessä silloin ja siitä tämäkin palsta avaus on saanut voimansa.

Voi hyvin. Se on minulle henkilökohtaisesti kaikista tärkeintä. Että hymyilet ja nautit elämästä. Sitä minä eniten toivon.

Hyvää yötä
29651
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kaunista tekstiä, samalla ikävää että kirjoitat sen palstalle.

Äänestä

Hyvää yötä kaunis mies. Olet osa minua.

Äänestä
  • Veikkaan että aloitus on naisen?

    Äänestä

Hyvää yötä.

Äänestä

Kaikki jatkuu kuten ennen. Ei tule yhteyttä mitenkään. Ikinä ei pääse puhumaan asioista kun ei enää kehtaa. Sinulla syvenee toisen kanssa kun tapailet enemmän ja enemmän. Kohta aika vie siihen ettemme enää IRL enää näe. Näin se menee. Tiedän että tämä on totuus 🥺

Äänestä
  • Miksi puhut tuommoisia. Paskapuhetta lopeta heti!

    Äänestä

  • Eikä mene. Miksi kirjoitat tuommoisia. Häpeä!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi puhut tuommoisia. Paskapuhetta lopeta heti!

    Ei ole. Niinhän se menee. Karu totuus

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikä mene. Miksi kirjoitat tuommoisia. Häpeä!

    Mitä pitää hävetä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä pitää hävetä?

    No ei pidä mutta perustele tuo? Sinulla syvenee toisen kanssa? Et halua mitään yhteyttä oikeasti niinkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No ei pidä mutta perustele tuo? Sinulla syvenee toisen kanssa? Et halua mitään yhteyttä oikeasti niinkö?

    Ajattelen ettei siihen tule mahdollisuutta käydä keskustelua ja olet jo niin turhautunut että mieluiten tapailet muita jotka osaavat olla aivoimempia. Enkä voi siihen vaikuttaa. Katoan muuten jotta ei tuntuisi enää niin pahalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ajattelen ettei siihen tule mahdollisuutta käydä keskustelua ja olet jo niin turhautunut että mieluiten tapailet muita jotka osaavat olla aivoimempia. Enkä voi siihen vaikuttaa. Katoan muuten jotta ei tuntuisi enää niin pahalta.

    No mene sitten siitä vaan jos muut kiinnostaa niin ei ole aitoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No mene sitten siitä vaan jos muut kiinnostaa niin ei ole aitoa!

    Lukiko tuossa että muut kiinnostaa? Tarkoitti että toista kiinnostaa muut.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lukiko tuossa että muut kiinnostaa? Tarkoitti että toista kiinnostaa muut.

    Anteeksi että jankutan samasta asiasta koko ajan

    Äänestä

  • Pakko kehdata. Älä luovuta noin helposti tai ansaitset kohtalosi

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Pakko kehdata. Älä luovuta noin helposti tai ansaitset kohtalosi

    Hyvä niin juuri. Hyvää yötä vihdoin

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Pakko kehdata. Älä luovuta noin helposti tai ansaitset kohtalosi

    Mitä jos ei kehtaa ihan oikeasti. Eikä halua enää nöyryyttää itseään.

    Äänestä

Metsäpolku ilman metsää

Äänestä
  • Muistatko metsätien laila kinnunen alkoi soimaan päässä.

    Äänestä

Minä olen ilman häntä eksyksissä, vailinainen ja epävireessä. Kaipaan lähelle. Yritän vielä hyväksyä tämän, siinä on sulattelemista. Mä en käsitä, mistä ja miksi nää tunteet tuli, mutta nyt ne vaan ovat. Tuntuu, että näin on tarkoitettu, meidät on tarkoitettu toisillemme. Toivon, että kohtalo on suopea meille.

Voi sinäkin hyvin. Hyvää yötä.

Äänestä

Taidat purkaa ajatuksiasi päiväkirjan omaisesti🤔

Äänestä
  • Eiköhän täällä ole tarkoituskin pohdiskella. Oli päiväkirjanomaista tai ei.

    sivusta

    Äänestä

Olipa viesti täynnä hyvää tunnetta, kauniita ajatuksia, rakkautta. Kiitos, kun kirjoitit näin kauniin viestin jollekin valitullesi.

Hyvää yötä, sydämessä on rakkaus ja on hyvä nukahtaa.

Äänestä

Hyvää yötä ♡👓
Taistelit jonkun toisen kanssa 😉
Relax, kaikki on hyvin mies.
Sinä mielessä.

Äänestä

Hyvää yötä, toivottavasti kuulen susta palstan ulkopuolella ❤️

Äänestä

Huomenta! Kenelle kirjoitit? Koska olet nähnyt häntä viimeksi?

Äänestä
  • Monta vuotta sitten.

    Äänestä

Samoin sinulle joka olet nyt jossakin. Odotan.

Äänestä

Ihana viesti. Tuli hyvä olo tästä, kiitos 🥰

Kivaa viikonloppua! ☀️

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen kuin pimeys ilman valoa. Talvi ilman lunta. Kesä ilman aurinkoa. Kaikki tuntuu vaan niin ikävältä, ilman sinua.
Lähelläni kun sinut aina pitää saisin, niin olisin onnellinen. En halunnut tuntea näin vahvasti, jos asiaa kysytään, mutta en haluaisi olla ilmankaan.
En tiedä miksi tunnut niin oikealta, mutta sydämeni tunteita en enää jaksa kyseenalaistaa. Tiedän kuitenkin sen, että elämä kanssasi olisi kaikkea muuta parempi. Kaikki asiat selviävät, jos kohtaamme tai ainakin eteenpäin pääsemme ymmärryksessä toisiamme kohtaan. Luotan että kohtalo meidät yhteen saattaa, jos niin tarkoitettu on. Niinkuin kohtasimme aiemminkin, ei sitä kumpikaan odottanut tai aavistanut. Me vain olimme toistemme edessä silloin ja siitä tämäkin palsta avaus on saanut voimansa.

Voi hyvin. Se on minulle henkilökohtaisesti kaikista tärkeintä. Että hymyilet ja nautit elämästä. Sitä minä eniten toivon.

Hyvää yötä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu