4 Maailman Sota

Islamin tavoitteena ei ole niinkään islamin uskon levittäminen yksilötasolla.

Islamin tavoite numero yksi on islamilaisen hallituksen perustaminen ja sharian eli islamilaisen lain levittäminen maihin, joissa ei vielä ole sellaista.

Kun islamilainen valtio on perustettu, sen korkeimman auktoriteetin tulee olla Koraani eli Allahin sana. "Sanaa" tulkitsemaan perustetaan muslimioppineiden yhteisö (Ulama).

Koraanin mukaan vain muslimit voivat olla hallitsijoina ja ns. "Kirjan kansa" eli juutalaiset ja kristityt saavat elää rauhassa muslimien alamaisina tietyin ehdoin:

(i) He eivät kapinoi
(ii) maksavat uskonto/suojelurahaa (Jizya)

Koraani ei siis edellytä pakkokäännyttämistä kirjankansoihin kuuluvilta yksilöiltä. Koraani mainitsee myös zarahustralaisuuden tällaisena erikoisaseman omaavana uskontona.

Muihin uskontoihin kuuluville tai ateisteille islam on perinteisesti tarjonnut vaihtoehdoiksi joko kääntymisen islamiin tai kuoleman.
(Lähde: Kuparinen, E. Antisemistismin pitkä historia)

Islamin dogmien mukaisesti islamiin käännyttäminen ei ole islamin ensisijainen tavoite. Monesti kääntymistä islamiin onkin pyritty estämään, koska se merkitsi muslimivaltiolle pienentyneitä tuloja. Koraani vaatii muslimeja saattamaan maassa voimaan Allahin lain eli sharian. Kun tämä valta-asema on saavutettu, ei ole niin väliä, ovatko kaikki muslimeja, vaan tärkeintä on se, että "Jumalan laki" on ylinpänä lakina.


On tietenkin tehtävä ero siinä, että on olemassa myös sekä reformistisia että sekularistisia muslimeja fundamentalististen muslimien lisäksi.

Rauhanomaisten muslimien olemassaolo ei kuitenkaan poista fundamentalisisten muslimien muodostamaa uhkaa maailmanrauhalle. Fundamentalistiset muslimit tulevat pyrkimään "Jumalan Valtion" luomiseen niin kauan kuin heissä henki pihisee.


Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole lietsoa pelkoa tai vihaa ketään kohtaan. Sen tarkoituksena on todeta tosiasiat, jotta voitaisiin pyrkiä estämään tulevat sodat: Eurooppalainen Jihad ja IV Maailman Sota.
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joku jo varmaankin ihmettelee ja taha jo naputtelee pahasuopaista roiskaisua...

4 Maailman sota on lainattu Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Helsinginsanomien Vieraskynä-kirjoituksesta.

III Maailman Sota oli kylmä sota kommunismia vastaan.

IV Maailman Sota on sota islamilaista terrorismia vastaan.

Sehän on jo oikeastaan alkanutkin, mutta kaikki eivät sitä ole vielä huomanneet tai haluavat uskotella, ettei se kosketa "meitä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jake_waits kirjoitti:

Islamin tavoitteena ei ole niinkään islamin uskon levittäminen yksilötasolla.

Islamin tavoite numero yksi on islamilaisen hallituksen perustaminen ja sharian eli islamilaisen lain levittäminen maihin, joissa ei vielä ole sellaista.

Kun islamilainen valtio on perustettu, sen korkeimman auktoriteetin tulee olla Koraani eli Allahin sana. "Sanaa" tulkitsemaan perustetaan muslimioppineiden yhteisö (Ulama).

Koraanin mukaan vain muslimit voivat olla hallitsijoina ja ns. "Kirjan kansa" eli juutalaiset ja kristityt saavat elää rauhassa muslimien alamaisina tietyin ehdoin:

(i) He eivät kapinoi
(ii) maksavat uskonto/suojelurahaa (Jizya)

Koraani ei siis edellytä pakkokäännyttämistä kirjankansoihin kuuluvilta yksilöiltä. Koraani mainitsee myös zarahustralaisuuden tällaisena erikoisaseman omaavana uskontona.

Muihin uskontoihin kuuluville tai ateisteille islam on perinteisesti tarjonnut vaihtoehdoiksi joko kääntymisen islamiin tai kuoleman.
(Lähde: Kuparinen, E. Antisemistismin pitkä historia)

Islamin dogmien mukaisesti islamiin käännyttäminen ei ole islamin ensisijainen tavoite. Monesti kääntymistä islamiin onkin pyritty estämään, koska se merkitsi muslimivaltiolle pienentyneitä tuloja. Koraani vaatii muslimeja saattamaan maassa voimaan Allahin lain eli sharian. Kun tämä valta-asema on saavutettu, ei ole niin väliä, ovatko kaikki muslimeja, vaan tärkeintä on se, että "Jumalan laki" on ylinpänä lakina.


On tietenkin tehtävä ero siinä, että on olemassa myös sekä reformistisia että sekularistisia muslimeja fundamentalististen muslimien lisäksi.

Rauhanomaisten muslimien olemassaolo ei kuitenkaan poista fundamentalisisten muslimien muodostamaa uhkaa maailmanrauhalle. Fundamentalistiset muslimit tulevat pyrkimään "Jumalan Valtion" luomiseen niin kauan kuin heissä henki pihisee.


Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole lietsoa pelkoa tai vihaa ketään kohtaan. Sen tarkoituksena on todeta tosiasiat, jotta voitaisiin pyrkiä estämään tulevat sodat: Eurooppalainen Jihad ja IV Maailman Sota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu