Oli Adventisti-palstalla uutinen, että Pirkanmaalla kaksi adventisti-uskovaa, jotka yrittivät auttaa homoseksuaalisuuteen suistunutta nuorta miestä, joutuivat käräjäoikeuteen syytetyn penkille. Jälleen hyvä käännetty pahaksi, ja paha hyväksi.
Outoa että ihmiset, jotka haluavat auttaa apua tarvitsevaa, joutuvat syytetyiksi. Paljon on korjattavaa Suomen oikeuslaitoksessa. Syytettyjen paikalle pitäis asettaa ne, jotka esim. koulumaailmassa ja jopa päiväkodeissa yrittävät saada viattomista nuorista ja lapsista seksuaalisesti kieroutuneita ihmisiä. SETA on rikollisjärjestö, joka pitäisi Suomessa kieltää. Itseasiassa se pitäis nimetä terroristijärjestöksi, koska sitähän se on. Yhdysvalloissa kun on tutkittu tarkemmin, ketä löytyy tän kansainvälisen LGBT-liikkeen johdosta, on sieltä aivan johtopaikoilta löydetty kansainvälisiä satanisteja ja saatananpalvojia. Aikoinaan LGBT:n liikkeen keulapaikoilta löytyi mm. yksi USA_:n Church of Satanin perustajista homo-elokuvaohjaaja Kenneth Angerer. Samalla tavalla homoliike ja satanistiliike tekee yhteistyötä myös nykyään. Poliisin kannattaisi tätä alkaa tutkimaan, ennenkuin on myöhäistä. Church of satan tais olla myös ensimmäinen kirkko maailmassa, joka alkoi järjestää homohäitä. LGBT-liike on tuhonnut jo liian paljon lapsiamme ja nuoriamme. Tähän pitäis poliisien ja tuomareiden keskittyä, ei hyväätarkoittavien ihmisten syyttämiseen.
SETA PITÄISI JULISTAA TERRORISTIJÄRJESTÖKSI
Anonyymi-ap
3
300
Vastaukset 3
- Anonyymi
valkeakosken liikenne kiittää ja kuittaa
- Anonyymi
Suomessa mennään Suomen lakien mukaan, taivaassa taivaan. Ei kannata kuvitella käyttävänsä taivaallista valtaa Suomessa, ainakaan heikompiin nähden!
- Anonyymi00007
mitä pikemmin sen parempi
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656