Jonkun joka on yhä kaunis, yhtä omanlainen, jonkun jonka kanssa on yhteys tätä maailmaa suurempi.. Kaikkialle jonne menen, kuulun olevani ulkopuolinen, ei väliä kuinka karismaattinen tai pidettävä olen. Haluan rakastaa, rakastua, rakkauden tätä elämää suuremman, super romanttisen elämän. Sen takia mikään tavallinen parisuhde ei käy, en pysty rakastamaan tai välittämään ihmisestä, joka ei tunnu kaikin tavoin oikealta... voi kuinka yksin ja toivoton olenkaan. Luulisi, että 8 miljardista ihmisestä olisi helppoa löytää vaihtoehtoja tai mahdollisuuksia, mutta kaikki mitä näen on vain vääriä ihmisiä, väärä energia, ei viehätä mua fyysisesti, inhottava persoonallisuus, vääränlainen persoonallisuus.. huoh.
Kukaan muu ei ota ihmissuhteita näin vakavasti, kyllä sen täytyy tuntua oikealta ja aidolta. Se ei saa olla vain hetkien ja muistojen romantisointia, mitä se on suurimmalla osalla ihmisistä. Tunnen itseni niin yksinäiseksi niissäkin hetkissä, jos hän ei ymmärrä minua, jos hän ei ole kuin luotu minulle, kaunis, upea, niin viehättävä persoona, että en voi kun vain rakastaa.
Ja vuodet menee eteenpäin, minä vanhenen, mutta mikään ei muutu. Olen yhä se sama 14 vuotias pikkupoika, joka olin yli 10 vuotta sitten, vain keho vanhenee, vain mieli kasvaa, vain elämäntilanteet muuttuvat, mutta mikään ei muutu. Yhä jahtaamassa sitä romanssia, jota ei ole olemassakaan, fantasiaa täydellisestä elämästä. Ei kai sitä etsimällä löydy. Vääriä ihmisiä, harhautua uskomaan fantasiaan oikeasta ihmisestä väärässä ihmisessä ja kohta sydän ja mieli särkyy taas...
Olenko vielä yli kolmekymppisenäkin yksin? Koko elämän. Olisiko parempi vain mennä johonkin katolle ja hypätä sieltä alas, mitä sitten? Heräisin sairaalasta ja eläisin elämäni pyörätuolissa? Vai, palaisinko vain hetkeen, jossa olisin hyppäämässä katosta, kvanttifysiikan kuolemattomuus teorian mukaan. Vai olisiko pimeää, kunnes syntyisin uudestaan ja sama onnettomuus jatkuisi.. en usko, että tältä yksinäisyydeltä on pakenemista.
Rakastanko vai konseptia rakkaudesta, täydellistä fantasiaa, jossa toinen todella ymmärtää ja tajuaa minua vai onko sellainen oikeasti olemassa tässä maailmassa? Tiedän vain, että olet hyvin julma nainen, kun veit multa sen yhden mahdollisuuden siihen omien halujesi ja naiveutesi takia, joku mies sai sut taas valtoihisi kun vähän mielisteli ja rakasteli sunkaa. Olisinhan mä sulle koko maailman antanut ja olisit ollut mun kaa onnellisempi kuin kenenkään kaa, ei se ollu persoonasta tai ulkonäöstä kii ikinä. Vaikka se taiskin olla muiden ihmisten juoni mua vastaan ,suurempi pahuus, ja en voi sua siitä syyttää, että täällä kärsii joudun vielä ainki hetken. Kyllä mä aistin sen pahuuden ja julmuuden, joka oli ilmassa silloin kun päätit mut hylätä tänne yksin.
Ja nyt joudun taas yksin ettiin jotain mitä ei ehkä oo olemassa... ja kuka tietää kauanko siinäkin menee aikaa, että löydän sen "oikean", vai etinkö vaan laastareita koko elämäni, olenko tuomittu olemaan yksin nyt. Kun kukaan ei huomaa mua, ehkä mua ei oo tarkoitettu tähän elämään... ehk se oikea rakkaus on vasta tuol toises elämäs, jos sielläkään.. en tiedä.
Kukaan muu ei ota ihmissuhteita näin vakavasti, kyllä sen täytyy tuntua oikealta ja aidolta. Se ei saa olla vain hetkien ja muistojen romantisointia, mitä se on suurimmalla osalla ihmisistä. Tunnen itseni niin yksinäiseksi niissäkin hetkissä, jos hän ei ymmärrä minua, jos hän ei ole kuin luotu minulle, kaunis, upea, niin viehättävä persoona, että en voi kun vain rakastaa.
Ja vuodet menee eteenpäin, minä vanhenen, mutta mikään ei muutu. Olen yhä se sama 14 vuotias pikkupoika, joka olin yli 10 vuotta sitten, vain keho vanhenee, vain mieli kasvaa, vain elämäntilanteet muuttuvat, mutta mikään ei muutu. Yhä jahtaamassa sitä romanssia, jota ei ole olemassakaan, fantasiaa täydellisestä elämästä. Ei kai sitä etsimällä löydy. Vääriä ihmisiä, harhautua uskomaan fantasiaan oikeasta ihmisestä väärässä ihmisessä ja kohta sydän ja mieli särkyy taas...
Olenko vielä yli kolmekymppisenäkin yksin? Koko elämän. Olisiko parempi vain mennä johonkin katolle ja hypätä sieltä alas, mitä sitten? Heräisin sairaalasta ja eläisin elämäni pyörätuolissa? Vai, palaisinko vain hetkeen, jossa olisin hyppäämässä katosta, kvanttifysiikan kuolemattomuus teorian mukaan. Vai olisiko pimeää, kunnes syntyisin uudestaan ja sama onnettomuus jatkuisi.. en usko, että tältä yksinäisyydeltä on pakenemista.
Rakastanko vai konseptia rakkaudesta, täydellistä fantasiaa, jossa toinen todella ymmärtää ja tajuaa minua vai onko sellainen oikeasti olemassa tässä maailmassa? Tiedän vain, että olet hyvin julma nainen, kun veit multa sen yhden mahdollisuuden siihen omien halujesi ja naiveutesi takia, joku mies sai sut taas valtoihisi kun vähän mielisteli ja rakasteli sunkaa. Olisinhan mä sulle koko maailman antanut ja olisit ollut mun kaa onnellisempi kuin kenenkään kaa, ei se ollu persoonasta tai ulkonäöstä kii ikinä. Vaikka se taiskin olla muiden ihmisten juoni mua vastaan ,suurempi pahuus, ja en voi sua siitä syyttää, että täällä kärsii joudun vielä ainki hetken. Kyllä mä aistin sen pahuuden ja julmuuden, joka oli ilmassa silloin kun päätit mut hylätä tänne yksin.
Ja nyt joudun taas yksin ettiin jotain mitä ei ehkä oo olemassa... ja kuka tietää kauanko siinäkin menee aikaa, että löydän sen "oikean", vai etinkö vaan laastareita koko elämäni, olenko tuomittu olemaan yksin nyt. Kun kukaan ei huomaa mua, ehkä mua ei oo tarkoitettu tähän elämään... ehk se oikea rakkaus on vasta tuol toises elämäs, jos sielläkään.. en tiedä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kannattaa jutella ammattilaiselle mahdollisimman pian. Tai soittaa keskustelulinjalle, näitä on paljon nuorille.
Oon jutellut näistä jo 3 kuukautta, lääkkeitäkin kokeillut erilaisia. Hyvin turhauttavaa. Ei vika ole mussa, vaan maailmassa ja siinä miten itsekkäitä ja törkeitä muut ihmiset on. Kaikki hyvä voidaan viedä toiselta ihmiseltä, ajattelematta mitä seurauksia se tekee toisen ihmisen elämään.
Ihmiset on törkeitä ja pahoja. Sen kanssa on opittava elämään. Ehkä vuosien päästä ymmärrät, miksi he käyttäytyivät kuten käyttäytyivät. Itsekin tiedän ja tajuan nyt, miksi minua aikanaan kohdeltiin huonosti. Näillä ihmisillä oli omat ristinsä kannettavanaan. En tiennyt niistä mitään tai ainakaan tarpeeksi. Lisäksi joidenkin ihmisten väliset kemiat toimii paitsi hyvässä myös huonossa mielessä. Vetävät puoleensa ja hylkivät yhtä aikaa. Vähän kuin magneetin eri puolet.
Tutut on ajatukset, mutta ei silti kannata luovuttaa.
Voi poika kulta, lääketiede ja lääkkeet ei auta sydänsuruihin.
Ne on elettävä läpi.
Uudestisyntyminen kaiken a ja o
"Yhä jahtaamassa sitä romanssia, jota ei ole olemassakaan, fantasiaa täydellisestä elämästä."
Joo, no sitä ei ole kenellekään, eikä voi koskaan olla. Vaikka sitä voi ehkä jonkun yhtä halukkaan kanssa yrittää toteuttaa, on parempi ymmärtää kuinka todellisuudessa kaikki asiat tai ihmiset toimii, sen sijaan, että saisi väliaikaista hyvää oloa oman toiveen täyttymisestä - joka tuhoutuu ja särkyy erittäin helposti, kun toiset ihmiset elävät oman maailmansa mukaan, joka ei yleensäkään sovi yhteen sinun maailmaasi.
Tämän joudut hyväksymään.
"Olenko vielä yli kolmekymppisenäkin yksin? Koko elämän. Olisiko parempi vain mennä johonkin katolle ja hypätä sieltä alas, mitä sitten?"
Sinulle pitäisi olla samantekevää oletko yksin vai et - olet tehnyt sen virheen että rakennat onneasi toisten ihmisten varaan.
Sinun onnesi ei ole toisista riippuvainen. Toivon että pystyt sen sisäistämään.
Ja ei, ei ole parempi mennä katolle.
On parempi kärsiä! Parempi kärsiä vaikka vuosien ajan, vaikka se olisi jumittaminen siinä samassa menneisyyden ihmisessä! Lupaan sulle että se on parempi vaihtoehto kuin kuolema. Koska sen koko paskaprosessin läpikäyneenä oon huomannut että olen vähän ihmisenä muuttunut ja ulkopuolisten tahojen mielestäkin parempaan suuntaan.
Ja mikä tärkeintä, näen että ei se oma elämä ole jonkun toisen ihmisen varassa vaan ihan omissa käsissä... (joskus liiankin kirjaimellisesti) ja tietysti siihen päästäkseen pitää saada itsensä ymmärtämään.
Se prosessi on perseestä. Mutta se on silti parempi kuin kuolema.
Aika usein mietin että olen yhä elossa. Vaikka on vaikeaa oloa ja itkua, ahdistusta, stressiä, pelkoa melkein päivittäin... myös haitallisia tapoja joita pitäisi työstää pois.
Itseään joutuu työstämään väkisinkin jos on jotain itselleen todella vaikeaa ja järkyttävää kokenut, oli se asia mikä hyvänsä.
"Ja nyt joudun taas yksin ettiin jotain mitä ei ehkä oo olemassa... "
Mitä jos etsisit itseäsi toisen ihmisen sijaan...?
🐰
Olet vielä nuori. Nauti nuoruudesta.
Oikea tulee kohdalle, kun aika on.
Keskity omaan hyvinvointiisi ja kun huomaat olevasi onnellinen.. se rakkaus saattaa tupsahtaa syliisi varoittamatta ja sen jälkeen.. huoh.. riudut rakkaudesta. Ei sekään ole helppoa, nassuun alkaa sattumaan jatkuva hymy, parhaat kengät menevät pilalle koiranpaskasta mihin astuit ja mitä et jaksa kunnolla niistä putsata koska millään kurjilla jutuilla ole väliä, saat anemian koska ruoka ei maistu jne jne että ehtiihän sitä odotellakin💟💕