Tajusin itse vasta vanhemmalla iällä, miten vinksahtanut oma perhe oli ja on osittain vieläkin. Tai kyllähän sen varmaan tajusi lapsenakin, mutta ei halunnut myöntää. Enkä halua kuulostaa mitenkään narsistiselta tai nostaa omaa erinomaisuuttani jalustalle, enkä omaa perhettäni haukkua. Kyse ei ole siitä, vaan kyse on vain tosiasioiden tiedostamisesta. Vanhemmalla iällä näitä alkoi vasta miettimään ja tajuamaan omasta persoonasta ja käytöksestä asioita, jotka ovat suoraan yhteydessä lapsuuden tapahtumiin.
Kummatkin vanhemmat helvetin ahkeria ihmisiä ja yrittävät parhaansa, mutta molemmilla joku tunnevammaisuus. Kasvatus perustui pitkälti siihen, että yksi oli suosikki (perheen vanhin lapsi) ja muut olivat toissijaisia. Jatkuvaa nälvimistä ja vittuilua, mikään ei ollut koskaan hyvä. Voisi sanoa, että isän puolelta suoranaista kiusaamista. Molempia vanhempia mahdotonta miellyttää. 10 ei ollut riittävät suoritus. Aina jotain parannettavaa. Aina joku teki paremmin tai jolla menee paremmin. Ihan sama mitä sinulle tapahtuu tai tehdään, tapahtuma pitää käsitellä ja unohtaa viidessä minuutissa ja mennä eteenpäin. Heittää kärrynpyöriä ja tuulettaa. Muu käytös on vain tekosyitä.
Perheen vanhin ei voinut tehdä koskaan mitään väärin. Ihme mentaaliakrobatialla keksittiin tekosyitä ja puhuttiin mustaa valkoiseksi. Tämä kasvatustyyli teki perheen vanhimmasta täyden sosiopaatin. Myöhemmin alkoi varastelemaan muilta sisaruksilta tavaroita ja rahaa ja tätäkin vanhemmat selittelivät tyyliin "ei se voi sille mitään", "ei voi todistaa" jne. Ihan uskomatonta kamaa. Tätä tapahtui vielä aikuisenakin. Jonkinlainen oletusarvo, että muut lapset ovat olemassa tätä "kultaista lasta varten". Ihan sama vaikka joku muu joutuisi loppuelämän kurjuuteen ja kärsimykseen, jos edeltävä tapahtuma hyödytti jollakin tavalla kultaista lasta, niin kaikki oli sen arvoista. Jotenkin luulen, että tämä kumpusi jostain huonosta omatunnosta ja siksi kohtelivat häntä niin kuin kohtelivat muiden kustannuksella. Kohtelevat vieläkin, mutta silmät ovat ehkä hivenen auenneet.
Tuhoisinta oli kuitenkin jatkuva nälviminen isän puolelta. Tästä syystä en ole koskaan kyennyt solmimaan minkäänlaisia syvempiä sosiaalisia suhteita, muutenkin usko ollut omaan itseensä aina olematon, mennyt sieltä mistä aita on matalin. Sitten vielä vanhemmat ihmettelevät mistä tämä johtuu? Ihan turha yrittää puhua heille mistään asioista, koska kumpikaan ei myönnä mitään, tai sitten eivät muista, tai jos muistavat niin ei sille mitään voi. Tai sitten seuraa suuttuminen.
Yritän olla asiallisesti tekemissä, en minä vanhempiani vihaa, mutta välillä vitutus on kyllä armoton.
Onko normaalia tajuta/hyväksyä vasta aikuisena miten vinksahtanut oma lapsuuden perhe oli/on?
34
723
Vastaukset
- Anonyymi
Minäkin tajunnut vasta aikuisena...
- Anonyymi
Pääasia että edes joskus tajuaa. Jotkut eivät tajua koskaan. Sitten tulee jossakin muodossa siirrettyä kaikki paska seuraavalle sukupolvelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääasia että edes joskus tajuaa. Jotkut eivät tajua koskaan. Sitten tulee jossakin muodossa siirrettyä kaikki paska seuraavalle sukupolvelle.
Näin se valitettavasti on ja omalla suhteella voi olla kans se vaikutus, ettei niitä osaa käydä oikealla tavalla läpi? Harmittaa jälkeenpäin, että ei osannut olla riittävästi äidin tukena. Olin armeijassa, kun erosivat. Isäni oli aggressiivinen meitä kaikkia kohtaan, mut äiti oli siitä suurin kärsijä.
Sisaruksista sain vähän voimaa päästä pahimman yli, mut keskusteluissa koin, että veljemme kanssa koimme asiat aika lailla eri tavalla. Hänen eli perheessä tosin voi vajaa 20-v. Minä elin eron (erolapsi). Olin enempi äidin puolella tilanteissa, ku isoveli isän puolella. Äitimme näki pitkään painajaisia isästämme eron jälkeen.
Harmittaa myös, ettei äidin kanssa näitä osattu puhua läpi, hän oli pahasti traumatisoituneita isämme takia. Oli vaikeita asioita läpikäytäväksi. Äitimme meni uudelleenkin naimisiin, eikä mies ollut silloinkaan se paras mahdollinen hänelle. Äitini oli epäonninen miesten suhteen, vaikka antoi loppuaikoina ymmärtää toisin?
Uusi mies oli savolainen, joka puhui muunneltua totuutta, ei ollut luotettava ja aiheutti harmia viimeisinä vuosina (viinapiru ym.) Minäkin jouduin pariin otteeseen reagoimaan asioihin äitini turvaksi. Siitä huomasin, että äitini oli kokenut kovia ja siksi reagoi uhkaan voimakkaasti.
Uusi mies hyötyi äitistäni enemmän kuin äitini hänestä, minä menetin mieheen uskon hyvästä. En halunnut ymmärtää hänen tekojaan, äitini eläessä. Sitä kautta kadotin myös arvostuksen häneen. Ekat noin viisi vuotta arvostin häntä, mut hänen teot olivat sellaisia, et kadotin uskon hyvään hänessä.
- Anonyymi
Oma perheeni oli hyvinkin terveellä pohjalla. Toisin olisi voinut olla, joten ymmärrän hyvin aloittajaa.
Nykyään lähinnä olen tajunnut miten vinksallaan ympäristön moraali ja ajatusmaailma on jos puhutaan käyttäytymisestä muita ihmisiä kohtaan. - Anonyymi
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Tunnistat käytöskaavat ja voit valita itse toimia toisin- Anonyymi
Ehkä
Näköjään aktivoituvat kun lapsia saa - Anonyymi
"Tunnistat käytöskaavat ja voit valita itse toimia toisin"
Tuossakin piilee vaara että kun haluat vanhempana valita itse toimia toisin, alat tosiasiassa korjata omaa lapsuuttasi omien lastesi kustannuksella.
Kannattaa muistaa että omat lapset eivät ole sama kuin sinä itse lapsena. He eivät halua eivätkä tarvitse samoja asioita joita sinä itse halusit ja tarvitsit lapsena.
- Anonyymi
Minä tajusin vasta päälle 40v että äitini on vittuillut meille lapsilleen koko elämämme ajan. Äiti on pitänyt meitä pilkkanaan lapsesta asti, enkä ole koskaan tajunnut sitä aikaisemmin. Ymmärsin myös että monet ongelmat joita minulla on ollut olivat äitini tietoisesti ja tahallaan aiheuttamia. Hän käytti vanhemmuuden tuomaa valtaa tietoisesti väärin ja laiminlöi monia asioita samaan aikaan kun esitti olevansa uhrautuva pyhimys.
Tämän tajuamiseen meni yli 40- vuotta.
Ihmisen mieli toimii mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kaikki on ollut nenän edessä kaikilla aisteilla nähtävissä mutta minä en ole nähnyt mitään.- Anonyymi
Kannattaisko äitis kanssa vaikka puhua asiasta??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisko äitis kanssa vaikka puhua asiasta??
En halua vallata omilla asioillani aloittajan ketjua mutta nyt kun kysyit. Lapsuudessani minua ja siskoani ahdisteltiin monin tavoin, myös seksuaalisesti. Mm.vanhempien ystäväperheen pervoisä oli lääppijä, iljettävä, aivan sairas saasta. Kuten vaimonsakin. Äitini ei koskaan kokenut tarvetta alkaa suojelemaan ja puolustamaan meitä tyttäriään. Ei totisesti ollut leijonaemon vikaa tuhkimoäidissä. Äidin vaistot vähän hukassa? Uhrius on äidin omaisuutta. Vain hän saa olla uhri.
Äitini ei ole KOSKAAN asettautunut lastensa puolelle kun hänen omille lapsilleen tehdään pahaa. Hänellä on aina ollut tapana liittoutua muiden kanssa meitä vastaan.
Äiti on nyt 80- vuotias. Minä olen keski- ikäinen. Vielä pari vuotta sitten äiti järjesti tilanteen. Kun olin häntä tapaamassa, kutsui vanhus vittuillessaan tämän myös jo ikääntyneen pervopaskan kylään ja katosi itse paikalta. Lempeä äiti vielä vanhoilla päivillään masinoi tahallisesti minulle tilanteen että jouduin kaksin tämän iljetyksen kanssa. Junaili niin uhkaavan tilanteen että jouduin vielä tässä iässä hakeutumaan piiloon.
Edes nyt keski- ikäisenä minulla on vaikeuksia sisäistää että oma herkkä ja hauras, siirappisen ihana äiti on todella OIKEASTI tuollainen. Inhottava, ilkeä ja jopa vaarallinen ihminen.
Mihin kohtaan tässä keskustelu vielä sopii? Että keskustelemalla asiat selviää? Uskovaiset vanhempani tuntien joku säälittävä keskusteluyritys johtaisi siihen, että he alkaisivat pikkuterapeuteiksi, koska olen pahoittanut jostain mieleni.
Jostain syystä lähikontakti vanhukseen on ollut minulle hyödyllisempää kuin erossa oleminen. Otin aikoinaan etäisyyttä enkä ollut tekemisissä moneen vuoteen lapsuudenperheeni kanssa. Myöhemmin olosuhteiden pakosta palautin heidät elämääni. Saan validaatiota omille epäilyksilleni äitini mädännäisyydestä kontaktin kautta, en erossa olemalla. Hän itse lomalla käytöksellään ja toiminnallaan todistaa nyt vielä ikäihmisenä että olen oikeassa epäillessäni hänen olevan lämpimätä ihminen. Paska, vanhemmuudessaan epäonnistunut, minkäänlaiseen itsekritiikkiin tai syyllisyydentuntoon kykenevä äiti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En halua vallata omilla asioillani aloittajan ketjua mutta nyt kun kysyit. Lapsuudessani minua ja siskoani ahdisteltiin monin tavoin, myös seksuaalisesti. Mm.vanhempien ystäväperheen pervoisä oli lääppijä, iljettävä, aivan sairas saasta. Kuten vaimonsakin. Äitini ei koskaan kokenut tarvetta alkaa suojelemaan ja puolustamaan meitä tyttäriään. Ei totisesti ollut leijonaemon vikaa tuhkimoäidissä. Äidin vaistot vähän hukassa? Uhrius on äidin omaisuutta. Vain hän saa olla uhri.
Äitini ei ole KOSKAAN asettautunut lastensa puolelle kun hänen omille lapsilleen tehdään pahaa. Hänellä on aina ollut tapana liittoutua muiden kanssa meitä vastaan.
Äiti on nyt 80- vuotias. Minä olen keski- ikäinen. Vielä pari vuotta sitten äiti järjesti tilanteen. Kun olin häntä tapaamassa, kutsui vanhus vittuillessaan tämän myös jo ikääntyneen pervopaskan kylään ja katosi itse paikalta. Lempeä äiti vielä vanhoilla päivillään masinoi tahallisesti minulle tilanteen että jouduin kaksin tämän iljetyksen kanssa. Junaili niin uhkaavan tilanteen että jouduin vielä tässä iässä hakeutumaan piiloon.
Edes nyt keski- ikäisenä minulla on vaikeuksia sisäistää että oma herkkä ja hauras, siirappisen ihana äiti on todella OIKEASTI tuollainen. Inhottava, ilkeä ja jopa vaarallinen ihminen.
Mihin kohtaan tässä keskustelu vielä sopii? Että keskustelemalla asiat selviää? Uskovaiset vanhempani tuntien joku säälittävä keskusteluyritys johtaisi siihen, että he alkaisivat pikkuterapeuteiksi, koska olen pahoittanut jostain mieleni.
Jostain syystä lähikontakti vanhukseen on ollut minulle hyödyllisempää kuin erossa oleminen. Otin aikoinaan etäisyyttä enkä ollut tekemisissä moneen vuoteen lapsuudenperheeni kanssa. Myöhemmin olosuhteiden pakosta palautin heidät elämääni. Saan validaatiota omille epäilyksilleni äitini mädännäisyydestä kontaktin kautta, en erossa olemalla. Hän itse lomalla käytöksellään ja toiminnallaan todistaa nyt vielä ikäihmisenä että olen oikeassa epäillessäni hänen olevan lämpimätä ihminen. Paska, vanhemmuudessaan epäonnistunut, minkäänlaiseen itsekritiikkiin tai syyllisyydentuntoon kykenevä äiti.Niin. Tavallaan siis ajattelen olevani opiskelija. Eihän ihminen voi tietää kuka on jos ei tiedä totuudenmukaisesti mistä on tullut. Ympäristön, varsinkin omien vanhempien ja lapsuuden perheen, vaikutukset integroituvat ihmisen persoonaan ja toimintatapoihin. Jos käsitys omista vanhemmista ja lapsuudesta on väärä, mikä se yleensä kaikilla ihmisillä jossain määrin on, myös käsitys itsestä on väärä. Jos ei pysty irrottamaan itseään näistä kasvuympäristön "totuuksista" ja näkemään todellisuutta sellaisena mikä se oikeasti oli ja on, niin sitten ei pysty luomaan nahkaansa ja tulemaan omaksi itsekseen.
Ei ole siis enää kyse omalla kohdallani mistään välien selvittelyistä. Ei ole tarvetta mihinkään keskusteluihin. Tämä on omalta kohdalta vain itseopiskelua. Minä haluan tietää mikä on totuus minusta itsestäni.
Se on myös helpottavaa kun tajuaa etteivät kaikki omat perseilyt ja ominaisuudet joiden luuli olevan osa itseä, koskaan olleet minua itseäni. Minä toteutin muiden ihmisten luomaa kuvaa minusta kuten yleensä kaikki ihmiset tekevät omalla kohdallaan. Lapsen muodostavat käsityksen itsestään siitä millaisina ihmisinä heitä kohdellaan. Ja yleensä jatkavat läpi elämän hautaan asti sitä ulkopuolelta määrättyä valeroolia vaikka se tuntuisi kuinka väärältä tahansa.
Joten aloittajan kysymykseen onko normaalia tajuta/hyväksyä vasta aikuisena miten vinksahtanut oma lapsuuden perhe oli/on? vastaus nähdäkseni on, että se on kaiken kaikkiaan harvinaista että tällainen itsetuntemus- ja emansipaatioprosessi ylipäänsä lähtee liikkeelle. Se on kuitenkin koko ihmiskunnan kohtalonkysymys. Jos ei uskalleta tehdä isän- ja äidinmurhaa (vertauskuvallisesti) niin sitten yhteiskuntien kohtalona on pyöriä samassa paskassa sukupolvesta toiseen ja kokea samat VÄLTETTÄVISSÄ OLEVAT kärsimykset erilaisissa muodossaan uudelleen, ja uudelleen ja uudelleen. Sukupolvi toisensa jälkeen.
Näin se menee.
https://cdn.tinybuddha.com/wp-content/uploads/2024/02/Pain-travels.png - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En halua vallata omilla asioillani aloittajan ketjua mutta nyt kun kysyit. Lapsuudessani minua ja siskoani ahdisteltiin monin tavoin, myös seksuaalisesti. Mm.vanhempien ystäväperheen pervoisä oli lääppijä, iljettävä, aivan sairas saasta. Kuten vaimonsakin. Äitini ei koskaan kokenut tarvetta alkaa suojelemaan ja puolustamaan meitä tyttäriään. Ei totisesti ollut leijonaemon vikaa tuhkimoäidissä. Äidin vaistot vähän hukassa? Uhrius on äidin omaisuutta. Vain hän saa olla uhri.
Äitini ei ole KOSKAAN asettautunut lastensa puolelle kun hänen omille lapsilleen tehdään pahaa. Hänellä on aina ollut tapana liittoutua muiden kanssa meitä vastaan.
Äiti on nyt 80- vuotias. Minä olen keski- ikäinen. Vielä pari vuotta sitten äiti järjesti tilanteen. Kun olin häntä tapaamassa, kutsui vanhus vittuillessaan tämän myös jo ikääntyneen pervopaskan kylään ja katosi itse paikalta. Lempeä äiti vielä vanhoilla päivillään masinoi tahallisesti minulle tilanteen että jouduin kaksin tämän iljetyksen kanssa. Junaili niin uhkaavan tilanteen että jouduin vielä tässä iässä hakeutumaan piiloon.
Edes nyt keski- ikäisenä minulla on vaikeuksia sisäistää että oma herkkä ja hauras, siirappisen ihana äiti on todella OIKEASTI tuollainen. Inhottava, ilkeä ja jopa vaarallinen ihminen.
Mihin kohtaan tässä keskustelu vielä sopii? Että keskustelemalla asiat selviää? Uskovaiset vanhempani tuntien joku säälittävä keskusteluyritys johtaisi siihen, että he alkaisivat pikkuterapeuteiksi, koska olen pahoittanut jostain mieleni.
Jostain syystä lähikontakti vanhukseen on ollut minulle hyödyllisempää kuin erossa oleminen. Otin aikoinaan etäisyyttä enkä ollut tekemisissä moneen vuoteen lapsuudenperheeni kanssa. Myöhemmin olosuhteiden pakosta palautin heidät elämääni. Saan validaatiota omille epäilyksilleni äitini mädännäisyydestä kontaktin kautta, en erossa olemalla. Hän itse lomalla käytöksellään ja toiminnallaan todistaa nyt vielä ikäihmisenä että olen oikeassa epäillessäni hänen olevan lämpimätä ihminen. Paska, vanhemmuudessaan epäonnistunut, minkäänlaiseen itsekritiikkiin tai syyllisyydentuntoon kykenevä äiti.Kykenemätön
- Anonyymi
Tää on rankkaa luettavaa, ja pakko sanoa heti alkuun, että sulla on täysi oikeus tuntea just niin kuin tunnet. Kasvatus ja perheympäristö muokkaa meitä enemmän kuin ehkä halutaan myöntää, ja jos lapsuudessa ei saanut tukea tai hyväksyntää, se jättää syviä jälkiä.
Toi "kultainen lapsi" -asetelma kuulostaa tutulta monille, jotka on kasvaneet toksisessa perheessä. Se on ihan uskomatonta, miten vanhemmat voi oikeuttaa yhden lapsen käytöksen ja polkea toisia. Ja just toi, että nälviminen ja mitätöinti syö omanarvontuntoa koko elämän ajan, on tosi iso juttu. Se vaikuttaa siihen, miten suhtautuu itseensä, muihin ihmisiin ja koko elämään. Jos koko lapsuuden kuuli, ettei mikään riitä, on aikuisena vaikea uskoa itseensä tai tavoitella parempaa.
On hyvä, että oot tiedostanut tän kaiken, koska monilla menee koko elämä ennen kuin ne tajuaa, mistä ne omat ongelmat kumpuaa. Se, että pystyt sanottamaan tätä näin selkeästi, kertoo jo paljon. Sä et ole yksin tän kanssa, vaikka välillä varmasti tuntuu siltä. Perhesuhteet on vaikeita, ja joskus ne on pakko ottaa etäisyydellä, jotta pystyy itse eheytymään.
Joskus auttaa, jos pystyy käymään läpi näitä asioita jonkun ammattilaisen kanssa, vaikka vaan sen verran, että sais työkalut siihen, miten käsitellä vanhempia ja omaa taustaa ilman, että se imee kaiken energian. Koska niinhän se menee – me ei voida muuttaa muita, mutta me voidaan yrittää käsitellä omia tunteita ja rajoja.
Ja vaikka perhesuhteet on mitä on, sä et ole sun menneisyyden vanki. Sun ei tarvitse hyväksyä sitä ajatusta, että et pysty solmimaan syviä ihmissuhteita. Se voi olla vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Pikkuhiljaa voi oppia uskomaan siihen, että ansaitsee parempaa. Eikä sun tarvitse olla missään "velvollisuudessa" vanhempiasi kohtaan, jos he ei ole valmiita myöntämään menneitä tai muuttumaan.
Sun tunteet on täysin oikeutettuja, eikä sun tarvi vähätellä niitä. Sä oot kokenut paskaa, mutta se ei tarkoita, että sun tarvi kantaa sitä mukana loputtomii- Anonyymi
Toimitko itse terapeuttina?
- Anonyymi
Maailmanlopun tasoista juttua, kun tavaroita, rahaa ja omaisuutta vanhemmat alkavat siirtämään sisarukselta toiselle. Mitä sitten kun sisko on maailman rikkain ja vanhemmista se oli heille sopivaa tekemistä, kun alkaa suunnittelemaan perinnönjakoa jo 30-kymppiselle ja 30-kymppisen perhe pitää vaan ensin saada tuhotuksi.
30-kymppiselle maailman rikkaimmalle oli suunniteltu jopa komedojen poistamista sytostaateilla ja sen jälkeen olisi ongelmana ollut peruukin ja tekohampaiden saaminen. 30-kymppisen rupsahtaminen oli ollut omien vanhempien toteama fakta ja minun olisi pitänyt alkaa puuroa syömään.
Tukholman kauppakorkeakouluun on Nordeasta ilmoitettu sekin fakta, että tällainen Ranskan kuninkaallista sukua oleva pankkiiriperhe elää yleensä 100-vuotiaiksi ja vanheneminen alkaa joskus 80-vuotiaana. Ihan jo siihen Lärvisen vastustamiseen kaikki kuolevat ja sitten Nordean lakkauttaminen alkaa olemaan jo ihan maailmanlopun tasoinen juttu.- Anonyymi
Näitä huomiohuoraavia tekopsykootikkoja riittää. Luulet varmaan että täydestä menee tuokin esitys.
Myös uskoon tekohurahtaminen on nyt IN kaikille tekopsykootikoille ja muille huomiohoroille.
- Anonyymi
Ja häpeämäänkin pitäisi opetella. 🥱
- Anonyymi
Hyvä jos sen tajuaa edes vanempana.
Olin tekemässä uutta aloitusta, mutta teenkin tähän sen, sillä se sopii hyvin vinksahtaneet termin alle.
Onko se normaalia tai hyväksyttävää, että ison pentueen yksi osakas nostetaan kultaiselle alustalle eikä siitä nosteta mitään asiaa jolla tämä apina ymmärtäisi teon merkityksen.
Entä toisinpäin. Asetetaan yksi sellaiseen asemaan että hän joutuu loppuiäksi kuseen. Se on helvetin helppo myöntää asia, mutta ei korvata tapahtunutta. - Anonyymi
Lapsena on riippuvainen vanhemmista, eikä tiedä muusta, lapsena luulee, että kaikkiallahan näin toimitaan - aikuisena näkee siis paremmin. Mutta joku tarinahan niillä vanhemmilla on, kun noin toimivat, joku niihinkin on osunut...
- Anonyymi
"Mutta joku tarinahan niillä vanhemmilla on, kun noin toimivat, joku niihinkin on osunut..."
Ei kukaan selviä elämästä kolhuitta. Kolhut ja traumat kuuluvat normaaliin elämään. Se ei ole mikään syy kostaa viattomille sivullisille. Varsinkaan puolustuskyvytömille lapsille.
Tekosyitä riittää aina miksi ei muka tarvitse toimia oikein omien lasten kohdalla. Tekosyyt löytyvät aina siitä kun vanhemmalla itsellään oli niin vaikea lapsuus niin siksi. Itsekään ei saanut rakkautta niin ei sitä sitten muka pysty lapsilleenkaan antamaan. Aivan bullshittia.
Lukemattomat vanhemmat kohtelevat lapsiaan kuin paskaa aivan tietoisesti, käyttäen tätä ikuista tekosyytä siitä että vanhempi ITSE on UHRI.
Lapsia ei pidä tehdä jos ei oma kuuppa ja elämä ole kunnossa. Piste.
- Anonyymi
Minä ainakin olin vinksahtanut. Nuolin siskon pikkareita ja vetelin käteen. Oli se lähellä antaa koloakin joskus, muttei niin pitkälle päästy.
- Anonyymi
Minusta on hyvä, että olen ymmärtänyt oman lapsuuden perheeni historian ja tavan elää näin jälkeenpäin. Vaikka olin ristiriitaisessa ja raskaassa perhedynamiikassa niin nykyään tunnen empatiaa jo edesmenneitä vanhempiani kohtaan.
He elivät ja toimivat niillä malleilla mitä olivat saaneet ja nähneet omilta vanhemmiltaan.
Sukupolvien taakkasiirtymä on raskas kantaa kun se siirtyy. Sen katkaiseminen on se juttu.- Anonyymi
Jäin vielä muistelemaan mennyttä. Merkittävimmät piirteet perheessäni olivat alistuneisuus, vallankäytön mykkäkoulu ja mustasukkaisuus. Ne hallitsivat koko perhettä ja jättivät jälkensä meihin lapsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäin vielä muistelemaan mennyttä. Merkittävimmät piirteet perheessäni olivat alistuneisuus, vallankäytön mykkäkoulu ja mustasukkaisuus. Ne hallitsivat koko perhettä ja jättivät jälkensä meihin lapsiin.
Muistan myös väkivaltaa. Ihan pienenä virkavalta kävi kotona. Myöhemmin minä olin se virkavalta kahden välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan myös väkivaltaa. Ihan pienenä virkavalta kävi kotona. Myöhemmin minä olin se virkavalta kahden välillä.
Ilmeisesti tiesit siis jo lapsena että perheesi on vinksallaan.
Monet meistä muista tajuaa vasta aikuisena että lapsuuden perhe on ollut vinksallaan.
Monille käy päinvastoin niin, että mitä vanhemmaksi tulee, mitä enemmän ikää ja omaa elämänkokemusta karttuu, sitä vähemmän ymmärtää omia vanhempiaan ja heidän edesottamuksiaan kasvattajana ja vanhempina.
Varsinkin tilanteissa kun tajuaa olevansa itse nyt saman ikäinen kuin se joku äiti tai isä silloin kun he tekivät asioita x, y ja ö, monille meistä tulee lähinnä puistatuksen ja vihan tunteita, ei suinkaan ymmärrystä ja empatiaa vanhempia kohtaan. - Anonyymi
"Sukupolvien taakkasiirtymä on raskas kantaa kun se siirtyy."
Ei se itsestään siirry. Se siirretään. Usein enemmän tai vähemmän TIETOISESTI. Toki on paljon tiedostamattomia malleja jotka ikään kuin vain siirtyvät automaattiohjauksella lasten niskaan seuraavalle sukupolvelle. Mutta useimmat vanhemmat perustelevat itselleen lastensa kaltoin kohtelua tai muuta tietoisesti tekemäänsä paskaa sillä kun itsellekin tehtiin vaikka mitä lapsena, niin siksi. Tai kun ei itsekään saanut lapsena sitä ja tätä, niin ei sitä omillekaan lapsilleen voi antaa.
Paljon useammin kuin tunnustetaan, vanhemmat ja suku toimii aivan tietoisesti ja KOSTAA omat patoumansa ja kokemuksensa omille lapsilleen. Tai sitten esim. vaativat lapsiltaan asioita joita eivät saaneet omilta vanhemmiltaan.
"He elivät ja toimivat niillä malleilla mitä olivat saaneet ja nähneet omilta vanhemmiltaan."
Tuo on yleensä pelkkää seliseliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan myös väkivaltaa. Ihan pienenä virkavalta kävi kotona. Myöhemmin minä olin se virkavalta kahden välillä.
Samankaltainen identtinen kokemus kanssasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sukupolvien taakkasiirtymä on raskas kantaa kun se siirtyy."
Ei se itsestään siirry. Se siirretään. Usein enemmän tai vähemmän TIETOISESTI. Toki on paljon tiedostamattomia malleja jotka ikään kuin vain siirtyvät automaattiohjauksella lasten niskaan seuraavalle sukupolvelle. Mutta useimmat vanhemmat perustelevat itselleen lastensa kaltoin kohtelua tai muuta tietoisesti tekemäänsä paskaa sillä kun itsellekin tehtiin vaikka mitä lapsena, niin siksi. Tai kun ei itsekään saanut lapsena sitä ja tätä, niin ei sitä omillekaan lapsilleen voi antaa.
Paljon useammin kuin tunnustetaan, vanhemmat ja suku toimii aivan tietoisesti ja KOSTAA omat patoumansa ja kokemuksensa omille lapsilleen. Tai sitten esim. vaativat lapsiltaan asioita joita eivät saaneet omilta vanhemmiltaan.
"He elivät ja toimivat niillä malleilla mitä olivat saaneet ja nähneet omilta vanhemmiltaan."
Tuo on yleensä pelkkää seliseliä.En ehkä ajattele tuota sitä seliselinä. Olet ihan oikeassa siinä taakkasiirtymän siirrossa,; on se sitten tietoista tai tiedostamatonta.
En koskaan puolustele vanhempiani ja heidän toimintaansa, mutta terapian kautta olen ymmärtänyt heitä entistä paremmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ehkä ajattele tuota sitä seliselinä. Olet ihan oikeassa siinä taakkasiirtymän siirrossa,; on se sitten tietoista tai tiedostamatonta.
En koskaan puolustele vanhempiani ja heidän toimintaansa, mutta terapian kautta olen ymmärtänyt heitä entistä paremmin.Terapian tarkoitus se ole ensisijaisesti pyrkiä ymmärtämään omia kaltoinkohtelijoita paremmin. Tarkoitus on oppia ymmärtämään itseä paremmin. Tietysti nämä kaksi voivat kulkea käsi kädessä. Mutta oman itsen ymmärtäminen ei edellytä että on ymmärrettävä esimerkiksi lapsuuden kasvuympäristön aikuisista jotka ovat kohdelleet kaltoin että mitkä heidän motivaattorinsa olivat toimintansa taustalla. Ei siihen löydy aina selitystä. Eikä tarvitse löytyä.
Syy voi olla vain se että he olivat mulkkuja ihmisiä koska itse päättivät olla.
"Ymmärtämisen" ja "hyväksymisen" erottaminen toisistaan on vähän samanlaista sanakikkailua kuin anteeksiannon markkinointi oman itsen vapautusrituaalina.
Anteeksiantouskovaisuudessa jota markkinoidaan väittämällä että antamalla anteeksi vapautat itsesi annetaan ymmärtää ettet voi olla menneisyydestäsi vapaa ennen kuin annat anteeksi pahantekijöillesi. Eihän se niin mene. Ensinnäkään eivät ihmiset koskaan voi kokonaan olla vapaita menneisyydestään ja sen vaikutuksesta. Anteeksianto ei ole mikään taikatemppu jolla vapaudutaan yhtään mistään.
Kun presidentti armahtaa vangin, ei se ole presidentti itse joka vapautuu. Se on se rikollinen joka vapautuu. Kun annat anteeksi jollekin se on se jolle annetaan anteeksi joka vapautetaan, ei anteeksiantaja.
Kun ihmiset sanovat etteivät hyväksy esim. kaltoinkohdelleiden vanhempien tekosia mutta ymmärtävät heitä, siinä on yleensä oma lehmä ojassa. Koska itsekin annoit anteeksi vaikka mitä omille vanhemmillesi voit vaatia puolestasi omilta lapsilta samaa itsellesi.
Sillä tavalla päinvastoin annetaan itselle lupa jatkaa sukupolvien perseilyitä omille lapsille, ei suinkaan katkaista mitään sukupolvien kierteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terapian tarkoitus se ole ensisijaisesti pyrkiä ymmärtämään omia kaltoinkohtelijoita paremmin. Tarkoitus on oppia ymmärtämään itseä paremmin. Tietysti nämä kaksi voivat kulkea käsi kädessä. Mutta oman itsen ymmärtäminen ei edellytä että on ymmärrettävä esimerkiksi lapsuuden kasvuympäristön aikuisista jotka ovat kohdelleet kaltoin että mitkä heidän motivaattorinsa olivat toimintansa taustalla. Ei siihen löydy aina selitystä. Eikä tarvitse löytyä.
Syy voi olla vain se että he olivat mulkkuja ihmisiä koska itse päättivät olla.
"Ymmärtämisen" ja "hyväksymisen" erottaminen toisistaan on vähän samanlaista sanakikkailua kuin anteeksiannon markkinointi oman itsen vapautusrituaalina.
Anteeksiantouskovaisuudessa jota markkinoidaan väittämällä että antamalla anteeksi vapautat itsesi annetaan ymmärtää ettet voi olla menneisyydestäsi vapaa ennen kuin annat anteeksi pahantekijöillesi. Eihän se niin mene. Ensinnäkään eivät ihmiset koskaan voi kokonaan olla vapaita menneisyydestään ja sen vaikutuksesta. Anteeksianto ei ole mikään taikatemppu jolla vapaudutaan yhtään mistään.
Kun presidentti armahtaa vangin, ei se ole presidentti itse joka vapautuu. Se on se rikollinen joka vapautuu. Kun annat anteeksi jollekin se on se jolle annetaan anteeksi joka vapautetaan, ei anteeksiantaja.
Kun ihmiset sanovat etteivät hyväksy esim. kaltoinkohdelleiden vanhempien tekosia mutta ymmärtävät heitä, siinä on yleensä oma lehmä ojassa. Koska itsekin annoit anteeksi vaikka mitä omille vanhemmillesi voit vaatia puolestasi omilta lapsilta samaa itsellesi.
Sillä tavalla päinvastoin annetaan itselle lupa jatkaa sukupolvien perseilyitä omille lapsille, ei suinkaan katkaista mitään sukupolvien kierteitä.Terapioita on moneen lähtöön. Tarkoitin siis psykoterapiaa jossa on tarkoitus käsitellä mm. lapsuutta.
- Anonyymi
Eihän eristys ole mitään hetken aikaa kun lyhyen ajan kuluttua paljastuu kaikki valheetkin.
- Anonyymi
Olen 45 vuotias ja nainen. Äitini kuoli 10 vuotta sitten ja vasta sen jälkeen olen ruvennut hahmottamaan meidän perheen ajatusmallia ja kasvatusta.
Meidän Perhe on ollut kuin joku kultti. Fundamentalistinen uskonkäsitys ja muista eristäytyvä. Itse ollaan ollut parempia kuin muut, ja muissa aina jotain vikaa. Vanhemmat olleet elämäntapatyöttömiä, mutta ylenkatsoneet muita ihmisiä. Ehkä jonkun sopeutumattomuuden vuoksi.
Äidilläni oli lisäksi skitsofrenia ja kaikkia pelkoja ja muita. Pöpö ja likapelko. Ja ihmeelliset säännöt leimanneet meidän elämää.
Itse jouduin hoitoon suljetulle ja sain lääkkeet 2015. Siitä alkoi tavallaan elämä eri tavalla.
Joo, paljon tulee mietittyä. Ehkä nyt on murrosikä.- Anonyymi
"Ehkä nyt on murrosikä."
Jos ihmisellä on murrosikä, se tapahtuu biologisen puberteetin aikaan.
Ihmisillä ei ole puberteetti- ikää eikä uhmaikää aikuisiässä. Aina kun tällaisia letkautuksia viljellään siinä puhuu (kenties sun omalla suulla) se joku kaltoinkohtelija joka vähättelee kokemuksiasi ja haluaa pistää homman läskiksi. Irtipyristelyt menneisyydestä ja omista kaltoinkohtelijoista eivät tuota tulosta jos et opi ottamaan itseäsi ja omia kokemuksiasi vakavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan aussikulta, missä?
Mihin katosi Martina Aitolehden aussikulta kyselee Seiska!3662188- 571628
Helena Koivu menettänyt lapsensa. Onko Mikko Koivulla oma laki?
Voiko olla totta että äidiltä viedään lapset ja ei mitään syytä ole edes kerrottu äidille itselleen.?1661295Pikkunaiselle terkkuja
Olet parasta koko maailmassa! Kaikkein ihmeellisin. Olisitpa täällä. 🧡 harmaasusi2771189Voisiko olla jopa niin
Että kumpikin vähän pelkää totaalista heittäytymistä, koska tiedetään että se olisi menoa sen jälkeen. Samaan aikaan hal67969- 86945
Varkaita kuhmossa
Miksi kuhmolaiset ei tee mitään varkaille ja huumehörhöille, teloittaa pitäisi kaikki.33903Arto Satonen ja kokoomus 2020: Poliittiset virkanimitykset ovat koruptiota
2025: Kokoomus on junttaamassa Arto Satosta Kelan johtoon ohi pätevämpien hakijoiden. https://www.hs.fi/politiikka/art-113882Saara Aalto ja Teemu Roivainen paljastivat yllätysuutisen: "Rakkaus kietoi meidän kohtalomme..."
Oho! Ex-pari on palannut yhteen musiikin merkeissä. He tekevät Rakkaustarina-nimeä kantavan 20-vuotisjuhlakiertueen syks12876K&T: Harvinainen haastattelu: Susanna Laine avaa suhdetta Petri Nygårdiin: "Olin sinkku vuosia..."
Susanna Laine ei ole kertonut suhteestaan Petri Nygårdiin (Petri Laurila) julkisuudessa juurikaan. Aktiivisesti sosiaali8846