Vaikea uskoa että halutaan boikotoida jenkkejä kun katsoo mäkkärin asiakas paljoutta.
Päinvastoin amerikan ihailu on huipussaan.
Ihan pitää ilo sanomaa levittää pitkin maita ja mantuja.
Amerikkalaisten tuotteiden boikotti?
Anonyymi-ap
3
215
Vastaukset
- Anonyymi
No mutta ei kai siellä teslat jonota ruokaa oikea käsi ojossa autoluukulla
- Anonyymi
Jos nuoriso on tietoista nykyään niin luulisi katsovan työpaikkansa muualta kuin jenkkinatsin logon alta
Anteex mutta eliitillä olikin vara valita työpaikkansa ihan itse ja kuluttaa rahansa oman piirinsä pyörittämiseen - Anonyymi
Olikos se mäkkäri maskotin nimi Ronald Rumpf?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2853558Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell281984Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441616- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.851177- 1431149
- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.95982Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210821Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61757