ne jotka väittää että kuka tahansa pystyy tekemään työtä eivät ole perillä asioista eli he joko

Se on oikeastaan aika ärsyttävää, kun jotkut on sellaisia, että väittävät muiden pystyvän tekemään lähes mitä tahansa. Kuvittelevat, jos itse pystyvät, niin silloin muutkin pystyvät, tai muidenkin olisi pystyttävä.
Jos johonkin ei pysty, niin ei pysty. Riittää yleensä se, kun itse tietää oman tilanteensa.
Jos joku väittää jotain muuta, niin ei siitä kannata niin välittää.
On minullekin sanottu, että kyllä uusia asioita oppii kuka vaan, asioita pystyy tekemään, jne. Silloin kun olen itse kertonut, että on vaikea oppia uutta, tai etten kykene johonkin asiaan, olen tuollaisia väitteitä kuullut.
Toinen ei voi tietää toisen puolesta, mihin se toinen pystyy/kykenee.
Tuntuuhan se joskus vähän ikävältä, mutta kun sille ei voi mitään, niin antaa mennä ns. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Työ on lääkettä.

Kyllä meillä on ihmisiä jotka ei aidosti kykene töihin, mutta aivan liian paljon on kiinni asenteista. Se koskee niin työnantajia, kuntoutujia kuin yhteiskuntaa yleensäkkin.

Masennus ei kuintenkaan lähde masentumalla, ahdistus ei lähde ahdistumalla, eikä psykoosisairaus harhoja karkuun juoksemalla.

Ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia, ja merkityksellisyyttään elämälle. Kyllä voi olla ihmisiä jotka kokee onnistumista siitä, että saa tiskattua, tai käytyä kaupassa, mutta todellisuduessa todella harva MT kuntoutuja saa oikesati itsetuntoa siitä, että katsoo netflix sarjan loppuun.

Uskallan väittää, että työ on sellainen itseisarvo että siihen kannattaa pyrkiä.

Ihan totta, silloin kun voi psyykkisesti huonosti niin koko keho voi myös huonosti.
Sairaus on niin monimutkainen ettei tyhmä sitä Voikkaan ymmärtää, vaan huutelee usein että on mentävä töihin, mutta kun se ei käy, aivot eivät jaksa antaa signaaleja keholle joka on ainoastaan voimaton .monta kertaa ajatellut että ne jotka puhuvat toisten sairauksista eivät todellakaan tiedä siitä mitään, silloin olisi paikallaan että sellainen ihminen saisi ihan itse kokea olla pari vuotta työkyvyttömänä ja yrittää sietää olotilaa mikä on todella heikko.
Muista erään tytön joka sairastui ja protestoi itseään vastaan ja yritti kovasti töihin takaisin sillä työ oli hänelle tärkeä. No yrittäessään pyörtyi töissä, ja silloin hän ymmärsi että masennus ei ole sellainen joka paranee kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni.
Oli melkein kaksi vuotta kotona ja palasi töihin pirteänä ja täynnä elämän halua, äjoillakin oli tietysti siitäkin sanomista. Siis jollain tyhmällä jolla aivot taas ei riitä ymmärtämään toisen ihmisen tilannetta. Joten kaikilla meillä on elämän aikana monenlaisia sairauksia
Vaikka emme ole pyytäneet yhtäkään itsellemme.

Voin sanoa että kun liikaa ikäviä asioita tapahtui mihin ei voinut vaikuttaa niin lamaannus iski voimalla. Lyhyen sairasloman jälkeen sain tosissani taistella että pystyin kampeamaan itseni töihin. Olisi ollut helppo jäädä vain paikoilleen ja odottaa kuolemaa kun voimat oli täysin loppu,masennus suorastaan odotti jo nurkan takana ja se tuntui pelottavalta. Työ kuitenkin piti arjessa ja järjissä joten liputan kyllä työhön menon puolesta kun siinä kunnossa on mutta ymmärrän kyllä jos ei voimia ole.