musta levä apua!

akvaariossani on alkanut esiintyä mustaa levää vaikka vaihdan veden säännöllisesti ja putsaan suodattimen.valon laatu on kuulemma ihan oikea mutta epäilen että "yltääkö" se pohjalle asti.akvaario on n. 350 l ja 50 cm syvä. Nyt ois hyvät neuvot tarpeen muuten olen kohta ihan "nesteessä".
72607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa aluksi selvittää, mitä se "musta levä" on. Mahdollisesti joko a) viherlevää tai b) punalevää tai c) "?".

Leväbarbi on ainakin hyvä popsimaan punalevää masuunsa (tupsu- ja partalevät), joten jos kalastoa ei ole liikaa ja vesiolosuhteet sopivat sekä muu kalasto, niin kannattaa harkita leväbarbien ostoa. Sellainen 4-6 kappaletta. Jos menee ylkansoitukseksi, niin parempi jättää hankkimatta.

Kuitenkin levän syy kannattaa selvittää. Ruokitko liikaa kaloja?

Mitä on säännöllinen vedenvaihto? Kerran viikossa ja kuinka paljon? Sisä- vai ulkosuodatin ja merkki/malli? Riittääkö suodatusteho?

Jos levä lähtee irti, niin kannattaa laseista raapia se pois samoin kuin kasvien lehdiltä. Jos liian tiukassa, niin nyppii ne lehdet pois. Antaa levän lasketua pohjalle, jonka jälkeen imuroi sen.
Ja jos akvaariossa on kiviä, muita esineitä ja levän peitossa, niin harjaa levä niistä pois.

Mikä on nitraattien määrä akvaariossasi?

Onko voimakas virtaus? Jotkut levätyypit tykkää virtaavasta vedestä eli kasvaako siinä suodattimen luona levää enemmän?

Äänestä
  • nyt kysynkin sulta sitten samantien..., voiko akvaariossani riehuva tupsulevävitsaus johtua siitä että akvaariossani on erittäin voimakas virtaus? Mutta siitä olisi tylsä luopua (virtauksesta) kun kalatkin pitävät siitä...

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    nyt kysynkin sulta sitten samantien..., voiko akvaariossani riehuva tupsulevävitsaus johtua siitä että akvaariossani on erittäin voimakas virtaus? Mutta siitä olisi tylsä luopua (virtauksesta) kun kalatkin pitävät siitä...

    En koskaan ole kuullut että virtaus mitenkään levien kasvuun vaikuttaa.
    Joten anna virrata vain.
    Eihän aurinko vain pääse paistelemaan
    akvaarioosi?

    Äänestä

  • Hesze kirjoitti:

    En koskaan ole kuullut että virtaus mitenkään levien kasvuun vaikuttaa.
    Joten anna virrata vain.
    Eihän aurinko vain pääse paistelemaan
    akvaarioosi?

    Ei paista aurinko kuin aamulla, ja silloin pyrin pitämään verhot alhaalla eli ei ainakaan auringolle altistu.. Ja putseilen joka toinen päivä laseja jne. pitääkseni leviä poissa

    Äänestä

  • Hesze kirjoitti:

    En koskaan ole kuullut että virtaus mitenkään levien kasvuun vaikuttaa.
    Joten anna virrata vain.
    Eihän aurinko vain pääse paistelemaan
    akvaarioosi?

    Vaikuttaapas :) Jotkin levätyypit viihtyvät virtauksesta paremmin...

    Äänestä

...sellaista todella tummaa levää. Sitä kyllä syönyt kukaan! Leväbarbit olivat kyllä jo sen verran vanhoja, että niitä enään kiinnostanut levien jyrsintä... Sitä tuli tasan kaikkialle, mihin valo lankesi. Eli esimerkiksi puukarahkoiden alapinnat olivat levättömät! Epäilen, että vikä oli valaistuksessa (ehkä se oli riittämätöntä tai vääränlaista?), vaikka putki olikin ostettu ihan asiantuntevasta liikkeestä. Sitä oli melko vaikea poistaa laseista ja kasveista lähes mahdotonta kynimättä kasveja olemattomiin. Kyseessä oli myös iso akvaario, syvyyttä samat 50cm, tilavuutta 250 litraa. Pirullista mönjää. Toisaalta, kun se ei ollut tupsuista tai rihmamaista, se oli melko siistiä, eikä tavallaan kovin häiritsevää... En kyllä keksinyt mitään keinoa levän poistamiseksi. Ehkä toisenlainen valaistus olisi auttanut, ei tullut testattua...

Äänestä

olisko sinilevää? haiseekse tosi pahalle?

jos on, mä voin auttaa! 2 kertaa sinilevän hyökkäyksen kokenut ja kestänyt (yht. puol vuotta masennusta sen takia) kyllä auttaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jooseppi kirjoitti:

akvaariossani on alkanut esiintyä mustaa levää vaikka vaihdan veden säännöllisesti ja putsaan suodattimen.valon laatu on kuulemma ihan oikea mutta epäilen että "yltääkö" se pohjalle asti.akvaario on n. 350 l ja 50 cm syvä. Nyt ois hyvät neuvot tarpeen muuten olen kohta ihan "nesteessä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu