Lakoista ei ole hyötyä, neuvotteluista on.

Anonyymi-ap

Neuvottelut toivat tulosta, lakot eivät. Lakot ovat henkistä väkivaltaa, työnantajien vahingoittamista, jossa työntekijä lopulta vahingoittaa myös itseään.

Vuoden takainen opposition varsinainen sabotaasi satamissa, neljän viikon pysäytys, aiheutti tuhansia lomautettuja ja irtisanomisia. Edelleen ovat kortistossa. Onneksi olkoon sdp. SAK on suurin työttömyyden aiheuttaja. Ei kehittäjä, vaan repijä.

Demarit aloitti sisällisodan, 38 000 suomalaista kuoli.
Ay-demarit ajoivat Suomen syvään lamaan 1990-luvun alussa. Muutama tuhat teki itsemurhan. Moni perhe kärsii edelleen tuosta kahden ay-pomon ajatelemattomuudesta.
Viime kevään "poliittiset" lakot oli demareiden haitantekoa yhteiskuntaa kohtaan.

Ei ihme, että SDP:n kannatus on laskussa. Puskista huutelijat eivät kiinnosta.

10

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata levittää virheellistä tietoa. SDP:tä kannatetaan tällä hetkellä isosti.

      • Anonyymi

        Tämä on muutenkin ihan hupiukko😂😂😂


      • Anonyymi

        Sellaiset äänestäjät, joilla ei ole omaa mielipidettä, äänestävät demareita. Onhan ne joskus saaneet jotain aikaiseksi- vai onko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiset äänestäjät, joilla ei ole omaa mielipidettä, äänestävät demareita. Onhan ne joskus saaneet jotain aikaiseksi- vai onko?

        Mitä sie takinkääntäjä selkäänpuukottaja huutelet ?


    • Anonyymi

      Höpö höpö juttuja taas joku lakko fobisti täällä levittelee. Huuhaa juttuja...

    • Anonyymi

      "...tuhansia lomautettuja ja irtisanomisia. Edelleen ovat kortistossa."

      Siehän ihmemies oot ku tiiät tuhansien ihmisten asiat 😅

    • Anonyymi

      SDP on täysin paska puolue.Ja tulee menettämään ääniä.

      • Anonyymi

        Sinähän sen tiedät heh heh....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän sen tiedät heh heh....

        Mutta Persut on paskin puolue ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Persut on paskin puolue ...

        Ylivoimaisesti


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe