Ei liity mitenkään Arja Korisevaan, jos lapsi käyttäytyy noin, nuoret ei ihan aina tajua miten pitäisi käyttäytyä ja pitää olla armollinen, go Karla!
Karla Karmala
Anonyymi-ap
632656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Kyllä liity Korisevaan, hän on Koriseva tytär (otto lapsi).
Koriseva on hänet kasvattanut.
Jos tuo käytös on totta, niin se on törkeää. Turha puolustella.
23 vuotias kyllä tietää miten käyttäytyä,selvää simputusta eikä jäänyt muutamaan kertaan.käyttänyt asemaansa väärin.
Typsy kerjäs hierontaa ja kun ei vapaaehtoisesti saanut niin esimiesasemassa määräsi.
Aika härskiä toimintaa, jos olisi toisinpäin niin lähentelystä olisi kyse.
Tällaiset teot ovat törkeitä.
Kärsimään tuomionsa ja miettiköön mitä tuli tehtyä. Ei tarvitse puolustella vähääkään
Täytyy ihmetellä että nainen ja teot noin törkeitä.
Ei mitään puolustettava.
Tässä ei auta edes Arjan kikattelu. Onko Karmalalla muistisairaus kun ei tunnu muistavan mitään.
Jospa Koriseva n käkätys loppuu.
Käkätyss ei lopu , tuoreella videolla studiossa hoilottaa niin iloisesti, jee..nyt se on tehty. Äitinsä tytär tämä Karla simputtaja. Suomessa tietyt artistit ovat ihme suojattuja, just Koriseva, Tuisku, Katrihelena jne. Heistä kirjoitetaan aina ylistävään sävyyn vaikka tekisivät mitä tahansa. Jos Arja olisi fiksu, hän pahoittelisi näiden alokkaiden puolesta. Olkoonkin aikuinen tytär.
Koriseva ei ikinä pysyty väistämään sitä tosiasiaa, että Karla on hänen kasvattamansa. Ikuinen häpeä. Ikuinen.
Ei tosiaan pidä olla armollinen tollanen käytös viittaa narsismiin eli hullu päästään. Erotus kaikista armeijan hommista. Tollasia kakaroita ostetaan suomeen. Kärsii tummasta ihostaan ja tässä on lopputulos.
Korinan lopputulos on Karma.
Jos olisikin tapahtunut päinvastoin, että mies olisi tehnyt armeijassa vastaavaa naiselle niin kyllä olisi tullut vankeustuomio!
Se on juuri näin!
Nyt Karla on ollut oikeudessa ja ilmeisesi tulee joku tuomiokin. Tämä on tulevalle uralle vakava paikka. Ainakin ennen muinoin ei ainakaan saanut olla missään "poliisinkirjoissa". Silloin ei saa ainakaan mitään valtion työpaikkaa ei edes lähettihommiin. Ilmeisesti kuri on vielä voimassa. Voi Karla parka minkä teit!
Mille uralle, eikö tuo ollut itsekin varusmies vai oliko värvätty alikessu?
Kyllä nyt tämä tyttö pilas elämänsä. Hävitöntä käytöstä, jopa sikamaita. Missä on Arja Korisevan käytös opettaa, kun on kasvatusalan maisteri. Pahasti koulutus hukassa.
Arjakaan ei ole mikään kovin hiljanen tyttö. Maailmalla ainakin hyvin toukukas tyttö!
Ei ole useinkaan suutarin lapsella ehjiä kenkiä...
Karma Kamala!!
Arja Korisevan laulut on pian laulettu, kun asia selviää. Tyttö ei ole ollut täysillä. Psykiatrian konsultaatio olisi tarpeen!!! Tuskin kokoomuspuolue äänestää Karlaa vaaleissa kun opitaan tuntemaan. SAIRASTA!
Onko armeijassa sellainen henki, että ovat upseerit halveksii, ylpeitä, nenäkkäitä, vaatimustaso kova. Olen ihmetellyt upseerien ammattia pitkään. Paljon eronneita ja perheissä elää paha henki. Ovat jopa suuruuden hulluja!
Eikö hän ollut vain varusmiesalikessu, ei mikään ammattiupseeri?
Ei puolustusvoimien henkilökunnassa eronneita ole sen enempää kuin keskimäärin heitä on, kohtuu paljonhan nimittäin suomalaiset eroavat ja ns. avoliittojen erothan eivät edes näy missään tilastoissa.
Se on hyvä, että nämä alokkaat veti tapahtuman oikeuteen. 10 pistettä ja papukaijan merkki heille. Paha sai palkkansa.
Karla esimiesasemassa olisi tarkastanut solttupoiken pyssyt vain? kun boxsereita alas halusi? vai mitä tarkoitusta varten sitten?
Millainen merkki on papukaijalla?
Papu Kaija toisin sanoen Kaija Papu on kunniallinen merkki joka on vuodesta 1956 liitetty valtion virallisiin merkkeihin.
Kaija Papu oli aikaansa edellä ja kannattaa googletella jos ei ole aiemmin tullut tietoon.
Tätä merkkiä on esimerkiksi opettajat viljelleet oppilailleen ihan lennosta oppilaiden onnistuttua.
Joten lennokkaasta merkistä on tullut Papukaija "lentävä" merkki.
Se että tästä tehtiin tämmönen sirkus nii en ymmärrä. Siellä kun on mielenvikasia ukkoja ja akkoja armeija täynnä simputtelemassa. Eikä tarvi kasvatus olla kieroa. Tekivät aikanaan tutkimuksia missä laittoi "terve" mielissä ihmisiä testi vankilaan osa porukasta oli vartioita. Ei kerinnyt kuin 6 päivää ni joutuvat lopettaa kun siellä alkoi valta mennä yli.
Ottaa kuulemma hyvin "suihin".
Jos Karmala säilyttää sotilasarvonsa, se on selvä osoitus siitä että PV hyväksyy pennalismin. Tässä ei ole nyt kyseessä mikään pieni epäonnistuminen, vaan tietoiset väärinkäytökset. Armeijaa käymättömät saattavat ihmetellä miksi ihmiset ovat suostuneet Karmalan simputettaviksi. Syy on sotilaspassin arvosanat. Kukaan 5-11 kk PV:lle aikaansa antanut ei halua saada huonoja arviointeja.
Karla Kamala sopis paremmin! Ei täällä tarvits tollazia pikku kriminaaleja!
arjalla ei ollut kiinnostusta kasvattaa, oli vain kiinnostus olla näkyvä julkkis. tässä on nyt tulos eli vankilaan kuuluva irstailija ja toisia sexuaalisesti hyväksi käyttäjä tytär!
Ei ole tiettävästi tehnyt mitään sellaista josta ehdotonta vankilatuomiota annettaisiin, sinulla nyt ihan vähän suhteellisuudentaju heittää...
Hienosti kasvatettu pentu Arja! Hyvä Arja! Eiku käkättämää vaa!
Ei ku linnaa vaa! Oli suku tausta mikä vaa! Vai makoili punkalla ja vaati hierontaa! Ja sitte tollanen on vaali ehdokkaana!
Kyl nyt radiokanavat joutuu laittamaan korisevan biisit soittokieltoon.
Tommonen leikkuupuimurin levynen karla pitäs pitäs karkottaa jonnekkin hyvin kauvas ehkä avaruuteen,,siellä sais kiusata rääkätä vaikka avaruus olentoja,, täysin sopimaton tänne sivistyneeseen maalimaan
Opettelisist kirjoittamaan!
Luulisi kokoomuspuolueenkin reagoivan ehdokkaaseensa. Vai ollaanko vain hiljaa....
Puistattava ehdokas Suomen oikeusvaltiossa. Koti, uskonto, isänmaa...
Painus sinne kolumbiaa vai mistä lie tullukaa!
On väärin, että otetaan tänne vieraan maan ottolapsia. Omassa maassakin on heikko-osaisi, miksi ei heitä oteta. Vaan onko se hienoo, että on tummalapsi. Pikkuporvaria. Ja kiusattuja ja häriintyneitä tulee. Niin kuin Karla jo on.
Läskitiinu ei mikää muu!
Käkättäjän läskitiinu ottopentu! Ai että kolumbiassa on ihanaa!!!!!
Tämähän on kokematon ja heikko lutka eikä muuta!.
Karmea tyyppi median kertoman mukaan tämä Karmala.
Lienee kotikasvatuksella aina oma osansa. Ylimielinen ja toisia vähättelevä asenne kun opitaan ja imetään pääosin kotona. Mitään positiivista ei juttujen perusteella hänestä löydy, pilannut usean varusmiehen alokasajan. Ihmetyttää kyllä puolueen ja henkilöiden arvot ja asenteet jotka hänet listoille ottaneet. Toivottavasti porukat ymmärtävät millaisia asenteita ko tahoilla kannatetaan.
Kyllä sitä nykyään itketään kaikesta, ei kestetä enää mitään. Tuo "simputus" polveutuu saapumiserästä toiseen ja omallatavallaan ihan hauska perinne, yhteishenki kasvaa ja oppii sietämään paineita
Millainen tytär, sellainen äiti.
Äiti on räkättävä tyhjän nauraja.
Tyttärestä tuli ”mukamas huumorilla ” toisia nälvivä vouhottaja.
Vaikkei olekkaan Korisevan biologinen lapsi tämä karmiva Karla, niin tyyli on sama.
Keltainen neste päässä on korvannut sen vähäisenkin järjen, jota siellä on ehkä joskus ollut.
Tyypillisiä kokoomuslaisia , jotka kuvittelevat olevansa ” parempaa kansaa”. Vaikka ovatkin persujen kanssa samanlaista p……sakkia.
Typerä äiti ja vielä typerämpi tytär.
No jospa tyttären geenit ovatkin hänen oikeilta vanhemmilta, eikä adoptiovanhemilta perittyä.
Kyllä Karla saa varmaan lievän tuomion lisäksi "parasta mahdollista hoitoa" yhteiskunnan varoilla ja Arja voikin antaa sitten lehdistölle vuosikausia luettavaa kuinka "perhe selvisi Karmalan kamalasta vaiheesta", vaikka kaikki tuki ja myötätunto pitäisi kohdistaa myös uhreille!
Arja Koriseva nyt lehdissä puolustelee kasvattitytärtään sensijaan, että vastuuta epäonnistuneesta taikka kokonaan antamattomasta kotikasvatuksesta.
Kyllähän lapset kasvavat pitkälti sellaisiksi millaisia esimerkkejä kotoa löytyy.
Täytyy sanoa, että erittäin epämiellyttävä tuotos kotikasvatuksesta.
No nyt tuli jo ensimmäinen hehkutus & valkopesu-juttu Korisevalta. " – Hommat hoidetaan hyvin ja rehellisesti." - Ei näytä koskevan perheen tytärtä.
- Ei muuta kuin Lappiin henskeleitä paukuttelemaan ja tytärtä ymmärtämään ja kannustamaan. Luulisi opettajan koulutuksen saaneelta irtoavan edes muutama sana uhreille ja heidän kärsimyksilleen, mutta eipä irtoa. Kolkolla naurulla kuitataan.
https://www.is.fi/viihde/art-2000011143176.html
Nimenomaan kotoa kaikki lähtee eli kotikasvatus menny pieleen
Uskomatonta, ettei Jyväskylän kokoomus kommentoi mitään, vaikka näkyy noita olevan monia, monia rikollisia ehdokkaana muissakin puolueissa.
On hyvä, että ei Karla päässyt kuntavaltuustoon JKL.
Kokoomuksen julkisivun täytyy kiiltää, joten se lakaisee vaikeat asiat maton alle ja vaikenee tai vääntää asiat väkisin myönteisiksi ja valkopesee pahuudet.
Eipä yllätä tämä uutinen. Olin siskoni kanssa yläasteella ja lukiossa samaan aikaan kuin Arja Koriseva, joka oli koulukiusaaja. Julkisuuskuva on ihan muuta kuin todellisuus.
Noin olen ajatellutkin.
Onpas ikävä kuulla, että Arjakin on ollut kurja koulukaveri. Sitä ei kyllä uskois kun on niin sosiaalinen, mukava ja aito niin julkisuudessa kuin kylillä. Mutta niinhän ne "suositut tytöt/pojat" saattaakin olla ikäviä joillekin, vaikkei kaikille.
Itse Karlan kanssa käynyt eri kouluasteita. Näin herkkiä, hyviä ja haavoittuvaisia puolia, mutta myös niitä ailahtelevia, ylimielisiä ja muita alentamaan pyrkiviä puolia. On saanut varmasti kärsiä taustastaan, mutta vaikuttanut myös omalla käytöksellä muiden arkeen. Olen aina miettinyt, että mistä ihmeestä on saanut tuollaisen käyttäytymisen mallin. Toivotaan että nämä kokemukset herättäisivät Karlaa tosissaan miettimään ja muuttamaan käytöksensä suuntaa. En usko, että se tapahtuu hetkessä, mutta toivottavasti joskus. Haluan hänellekin hyvää.
On kyllä kokoomukselta melkoinen mokaottaa Katlan tapainen sairas narsisti kiusaaja ehdokkaakseen. Tällä surkimuksesta teema turvallisuus ja tulevaisuus. Voi helkutti, itse silputtu sairaalla tavalla alokkaista joilla ei taatusti ollut turvallinen olo. Samalla pilasi monen tulevaisuude, että semmoinen ehdokas tämä Karla.
Kyllä kotijoukkoina häpeäisin silmätpäästäni kun kotikasvatus näin lävähtää koko kansan tietoisuuteen.
Miten niin ei liity? Tasavertainen biologisen lapsen kanssa. On Arja Korisevan ja miehensä tytär ja piste. Ovat kasvattaneet tuon pimun vauvasta asti. Joku on kuitenkin mennyt pieleen!
On Arja Korisevan adoptoitu tyttö! Mutta mikä on sit tytön luonne?? Mitä on hakenu käytöksellään!! Tulee mieleen mitä armeija tänäpäivänä,?
Voihan olla, että on vaan mielisairas narsisti.? Silloin ei välttämättä kotikasvatuksellakaan tilannetta korjata.
Ei liity mitenkään Arja Korisevaan, jos kasvatus on ulkoistettu kodin ulkopuolelle, jotta äiti voi toteuttaa itseään ja riekkua mielin määrin kodin ulkopuolella. Mallioppiminen on sitä parasta/pahinta oppimista. Karla taitaa olla hukassa monella tavalla. Uhrit saavat kärsiä, heille Koriseva ei osoita minkäänlaista myötätuntoa, vaikka he ovat syyttömiä toisin kuin oma tytär.
Serkkunsa eli Eijan poika yhtä huonosti kasvatettu. Postaa naisiin kohdistuvaa somessa, hyhhyh.