En oikein tiedä miten pitäisi toimia ja suhtautua! Vuosien varrella on tapahtunut kaikenlaisia ikäviä asioita jotka on sattunut ja kovaa mutta mielestäni olen niistä selvinnyt. Olen jo pitkään ollut vaihtelevasti alavireinen ja väsynyt mutta olen jaksanut hoitaa työni jä jopa tykännyt työstäni kunnes tossa keväällä tapahtui muutos. Jätin harrastukset, mua ei enään kiinnostanut mikään, en kestänyt minkäänlaista hälyä, en jaksanut kuunnella enkä keskustella, ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Muutuin kiukkuiseksi ja toisaalta itkuiseksi. Syytin työtäni pahan olon aiheuttajaksi. Olen ollut noin kuukauden sairaslomalla eikä olo ole juuri muuttunut. Päivät vaan kuluvat enkä päivän aikana saa mitään aikaiseksi. Lääkäri märäsi cipralex lääkityksen jota nyt 2 päivää olen pitkin hampain syönyt. Olo on kun olis kännissä ja mielessä on jo käynyt että lopetan lääkkeen ennenkun olen sitä edes kunnolla aloittanutkaan. Onko jollain ollut samanlainen tilanne ja miten siitä on selvinnyt?
hukassa
mimmu
2345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan tutulta, minullakin oli monia vuosia sitten töissä samanlainen tilanne, että alavire alkoi painaa ja kuitenkin yritin vain tehdä työni tunnollisesti. Jotenkin oli outoa, kun lopulta työ tuntui niin raskaalta, etten meinannut saada mitään aikaan eli henkiset voimavarat olivat lopussa, mutta samalla myös fyysiset. Ýöunet muuttuivat levottomiksi ja tuli unettomuutta. Lopulta hakeuduin lääkärille, joka tunnisti masennuksen ja määräsi sairauslomaa ja antoi lääkitykseksi Cipramilia. Se ei aivan heti vaikuta, mutta n. 3 - 4 viikon päästä alkoi helpottaa vähän. Pyysin myös päästä psykoterapeutille ja pääsinkin. Se oli mainio asia, siellä sain purkaa ongelmiani ja sain lyhytterapiaa. Lääkitys yhdessä terapian kanssa auttoivat minua suuresti ja pääsin aikanaan takaisin työhön ja sitten vähitellen aiempaa vaativampiinkin tehtäviin. Älä itseksesi lopeta lääkitystä, vaan puhu lääkärille, jos vaikka joudutaan vaihtamaan lääkettä. Minulle Cipramil tai nykyään Cipralec toi suuren avun. Elämä kantaa kummasti, kun siihen jaksaa uskoa.
Hei!
Olen iloinen että rohkeasti otit asian täällä esille, sillä et todellakaan ole ainoa.
Olet uupunut..ja tuo lääkitys vaikuttaa vasta useimpien päivien kuluttua joten älä luovuta, ehkä alkuannos on liian iso tai lääke ei sovi sinulle muuten..
Voisit keskustella eri vaihtoehdoista lääkärisi kanssa jos huono olo jatkuu ja on voimakas, siis sivuoireet.
Älä vaadi itseltäsi nopeaa toipumista, anna aikaa ja muista olla syyllistämättä itseäsi.
Elämässäsi varmaan ne monet vaikeat asiat ovat kuormittaneet psyykeäsi ja sitten tuli tenä...ja elimistö reagoi.
Mutta muista siitä voi toipua, ja on tärkeää purkaa kuormaa myös, elikkä keskustella kun jaksaa, puhua pois asioita jos niitä on.
Itselläni ainakin kävi niin..asioita jaksoi tiettyyn pisteeseen, kunnes koin epämiellyttävän yllätyksen elikkä uupumisen, en vain ymmrtänyt hakea apua ajoissa joten toipumisen tie on ollut pitkä ja kivinen.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja elä päivä kerrallaan, välitä itsestäsi.