Persut edistävät ilmaston tuhoa

Anonyymi-ap

Kylläpä persulainen polit4ukkia raivosi valtuustossa. Syyti valheita ja vihaa trumpilaiseen malliin. Tosin venäjämielisiähän persut ovat. Taistolaisten perillisiä Putinia nuollessaan.
Toki persut ovat omineet jotakin SMPn perinnöstä. Kuka muistaa, mistä eduskunnassa pitämästään puheesta Hannes Volotinen pääsi silloisen median palstoille?

19

468

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä muistetaan. Puhemies muistutti edustajaa puhumaan käsiteltävästä asiasta. Käsittelyssä olivat tienhoitoon liittyvät tuet.
      Edustaja puhui eläimiin sekaantumiseta.

      Yhtä kaukana ovat nyky persujen puheet. Myös Kiteellä.

    • Anonyymi

      Puhemiehen toiminta oli puolueellista jo tuolloin.
      Nythän kyselytunnilla ennen televisioinnin loppumista puhemies poikkeuksetta antaa viimeisen viiden minuutin session persuinpäätorvelle.
      Siinä haukutaan mieleen jäävästi oppositio ja kehutaan hallituksen ryhdikäs sekä jämerä toiminta etenkin vähävaraisia kohtaan.

      Hannes sentään puhui itselleen tärkeistä, kokemus Peräisistä asioista.

    • Anonyymi

      Kepukellukka onko kivaa hoitolaitoksessa?

      • Anonyymi

        Ei totellakaan. Mutta päästöjä seuratessa, tulee mieleen, miksi paskanpuhujien eliittiin kuuluvia persuiitteja ei rankaista. Suomi on sitoutunut pienentämään päästöjä, persujen takia tulee kallis lisälasku. Eikä ne pukamaleikkauksetkaan ole kovin halpoja. Etenkään suun alueelle.


    • Anonyymi

      Osa leikkauksista ei aina onnistu, edes joka kerta.
      KLUR-PS !

    • Anonyymi

      Kerro miten PS puolue edistää ilmasto tuhoa. Kiteellä puhdas ilma, turha syyttää PS puoluetta. Kiteellä KEPU ollut johdossa koko ajan. EX kaupunginjohtaja sai salaisella sopimuksella 80 000€, kun joutui saikulle kiusattuaan alaistaan. Kepu ollut kähmimässä koko ajan.

      • Anonyymi

        Piittää paikkasa, sano hammastohtori. Potilas oli tosin eri mieltä.
        "Salaisessa sopimuksessa" on kaksi allekirjoittajaa : Pentti Mähönen ja Osmo Pirhonen.
        Kiellä tämä ja puhu sitten muista.


    • Anonyymi

      Nii kepulainen sai ja temari ajoi asiaa eli Kiteen asioista päättää enemmistö kepu ja temari Lahtela.Tää on fakta.

    • Anonyymi

      Aluksi: Eduskunnassa jyllää paha maha tauti. Syyksi epäillään hallituksen paskapuheita ja etenkin persuista olevia päästöjä.

      Toiseksi: Epäillään taudin etenevän vauhdilla läpi suomenmaan, etenkin maamme itä- ja kaakkoisosassa.

      Lopuksi: Toivotaan, että epidemia saadaan hallintaan omin voimin.
      Ettei vaan rokottaja tule idästä.

      • Anonyymi

        Mee hoitoon jos et ole jo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mee hoitoon jos et ole jo.

        Helppo kommentti kun kyvyt ei muuhun riitä.


    • Anonyymi

      miten ilmaston voi tuhota? se on vain olotila.

      • Anonyymi

        hyvää yötä ja kauniita unia !


    • Anonyymi

      Kyllä persuusta kuuluu, sano torven soittaja. Tosi totinen, tosin.

    • Anonyymi

      Eikö se entinen kaupunginjohtaja, nykyinen kepulainen Eeva-Liisa Auvinen jopa myynyt vastoin kaupungin hallituksen tahtoa puolenkymmentä rantatonttiakin metsäpalstan litkoina.
      Sellaisia osaajia kepulaiset🤔

      • Anonyymi

        Pieni tarkennus:
        Kiteen kaupunginhallitus oli yksimielisesti Sorsasaaren myynnin kannalla. Kaupungin lohkomat tontit olivat kaupan ulkopuolella. Siis olisi pitänyt olla. Kuitenkin kauppakirjaa oli muutettu siitä ilmoittamatta kaupunginjohtajalle. Hän oli luottanut kaupan valmistelijoihin jotka taas luottivat kaupanvahvistajaan. Kaupanvahvistajan muisti kävi pätkimään oikeudessa eikä kaupunki lähtenyt enää viemään juttua eteenpäin.
        Mieleeni tuleekin eräs paikallinen liikemies joka lausui:
        Kaikki pitää kyseenalaistaa.
        Myös kaupanvahvistaja.

        Allekirjoitettavat paperit tulee aina tarkastaa, ennen allekirjoitusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni tarkennus:
        Kiteen kaupunginhallitus oli yksimielisesti Sorsasaaren myynnin kannalla. Kaupungin lohkomat tontit olivat kaupan ulkopuolella. Siis olisi pitänyt olla. Kuitenkin kauppakirjaa oli muutettu siitä ilmoittamatta kaupunginjohtajalle. Hän oli luottanut kaupan valmistelijoihin jotka taas luottivat kaupanvahvistajaan. Kaupanvahvistajan muisti kävi pätkimään oikeudessa eikä kaupunki lähtenyt enää viemään juttua eteenpäin.
        Mieleeni tuleekin eräs paikallinen liikemies joka lausui:
        Kaikki pitää kyseenalaistaa.
        Myös kaupanvahvistaja.

        Allekirjoitettavat paperit tulee aina tarkastaa, ennen allekirjoitusta.

        Vai silleen se on määny, jouti sitten vaihtoo uuteen.....


    • Anonyymi

      Siis sokea kaupunginjohtaja ko oli kun osannu lukea. Johan on selitys, sopii hyvin kepuliksi

    • Anonyymi

      Ehkä oli ehkä ei.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe