Onko se väärin

Että tuntee kiinnostusta ja vetovoimaa ihastukseensa? Silloinhan vain pitää jotenkin mahtavalta persoonalta ja sellaiselta, joka voisi sopia omaan luonteen kanssa hyvin yhteen. Pohtii nainen. Loppujen lopuksi elämä on peili, jolloin haemme kohdetta joka on vastaanottavainen, kehen on helppo peilata itseään, vai?
9508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei tunteissa mitään väärää ole.

Äänestä

Ei ole väärin, omituista ajattelua. Ajattelen sinua nainen.

Äänestä
  • Mitenkä niin omituista ajattelua? Peilaamisella haemme hyväksyntää. Yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet ovat myös tärkeitä varmasti.
    Peilaamisesta on tehty tutkimustakin. Esim. peilisolut Googlesta.

    Äänestä

Juuri noin se itsellä meni. Sitten tietysti henkilö tuntui äärimmäisen luotettavalta. Tunteet vain syveni liikaa siihen nähden että aika loppui kuin seinään.

Äänestä

Eihän se voi olla väärin?

Äänestä

Elämässä mikään ei ole turhaa, ihmiset kokevat joskus harvoin tunteen että toinen ihminen haluaa tai pystyy kertomaan jotain jonka tahtoisi jakaa hänen kansaan. Loppujen lopuksi elämässä kohokohdat on kohtaamisia toisen ihmisen kanssa, kuinka hetkessä on kokenut toisen ihmisen läheisyyden, lämmön ja ystävällisyyden, onko ollut yllätetty tai vapautunut, rakastunut tai pettynyt rakkauteen.

https://www.youtube.com/watch?v=gvPmE53mk-M

Äänestä

Se on erittäin kiellettyä.

Äänestä

Miksi ihmeessä siinä olisi mitään väärää? Tuohan on se perusidea ihastumisessa.

Äänestä
  • Juuri näin se on🤦

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Että tuntee kiinnostusta ja vetovoimaa ihastukseensa? Silloinhan vain pitää jotenkin mahtavalta persoonalta ja sellaiselta, joka voisi sopia omaan luonteen kanssa hyvin yhteen. Pohtii nainen. Loppujen lopuksi elämä on peili, jolloin haemme kohdetta joka on vastaanottavainen, kehen on helppo peilata itseään, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu