Lukion opettajien pätevyys

Anonyymi-ap

Rautavaaralla lukion säilymiseen positiivisesti vaikuttanut opiskelijoiden ottaminen myös ulkomailta on hyödyttänyt sekä opiskelijoita,että kuntaa. Olisko kuitenkin aika myös palkata päteviä opettajia. Tuskin esim. Ruotsin kielen pätevää opettajaa on mahdotonta tänne saada,kun opetukseen on sisällytetty muita aineita,jolloin opettajan viikkotunnit ovat riittävät. Nykyisen sijaisen taidot eivät todellakaan riitä tehtävään. Jos kunnalla on vara palkata hallintoon uusia päälliköitä,olisi varmaan kohtuullista hoitaa opetus puolikin kuntoon,jotta mainostettu linja säilyisi vetovoimaisena hakijoiden keskuudessa. Toivottavasti opettaja asiaan ja sijaisuuteen ei ole vaikuttanut henkilökemia/ kuntapäättäjät valtuustoissa ja lautakunnissa periaatteella:" tuttu ja turvallinen omasta lähipiiristä...." Kuntavaaleja odotellessa olisi hyvä kuulla myös ehdolla olevilta mielipide asiaan?

34

1670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa. Jos opettaja on pahasti epäpätevä, niin se voi näkyä opiskelijan elämässä koko loppuiän.
      Aloittajan välilyöntiongelma kertoo hänen suomenopensa mahdollisesti olleen epäpätevä.
      Lähes päivittäin kaikista asioista kirjoittava lienee tyylistään useimmille palstan lukijoille tuttu.
      Mutta ei se mitään, teksti on selkeää. Hyvä, että tunnistaa puutteellisen kirjoitustaitonsa, ja huolestuu kielten opetuksen tasosta.

    • Anonyymi

      Eipä tässä viitsi niin tarkkaan omaa tekstin sisältöä ja sen kieliopillisesti oikeaa kirjoitustapaa tarkastaa, kun eivät sitä tee muutkaan. Opattajani oli hyvä aikoinaan ja kiitos siitä vielä hänelle. Toki voit arvostella kirjoitustaitoani, mutta varsinaiseen kysymykseen toivon vastauksia?

      • Anonyymi

        Kysymyksesi oli asiallinen ja ajankohtainen. Päteviä opettajia tarvitaan, mutta niitä on vaikea saada syrjäseudun kuihtuvaan pikkukuntaan, jossa kulttuuri- ja muut palvelut ovat minimaaliset verrattuna suurten taajamien vastaaviin. Vaikkakin monien pikkukuntien etuna on rauhallisempi ympäristö ja pienet oppilasmäärät jotka voivat saada yksilökohtaistakin opetusta.
        Raha myös ratkaisee monia asioita.
        Se, että nimesit määrätyn epäpätevän opettajan, lienee ollut olennaista, joten asia lienee ehkä myös joidenkin muiden tiedossa.
        Pahoitten ilkeähköä kommettiani, jossa poikkesin itse aiheesta. Syynä oli aloittajan selkeä opettajan tason arviointi ilman perusteluja. Hyvää kevään jatkoa!

    • Anonyymi

      Lukion arvostelijoita ja pedagokiikan asiantuntijoita löytyy kylältä joka lähtöön. Ikävä kyllä useimmilta ovat koulut jääneet käymättä.

      • Anonyymi

        Tulihan se parannus opettajavalintaan. Nyt pätevä opettaja aloittanut ruotsin kielen opetuksen ja se on oppilaiden etu. Kiitos päättäjille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulihan se parannus opettajavalintaan. Nyt pätevä opettaja aloittanut ruotsin kielen opetuksen ja se on oppilaiden etu. Kiitos päättäjille.

        Onko koulukeskuksessa vielä opettajantehtäviä, johon ei tarvitse valita päteviä opettajia?

      • Anonyymi

        Tällaiset kommentit tulevat juuri niiltä "päättäjiltä". Yritetään hiljentää asiallinen keskustelu asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaiset kommentit tulevat juuri niiltä "päättäjiltä". Yritetään hiljentää asiallinen keskustelu asiasta.

        Mikä asiallinen keskustelu? Sellaista ei ole tällä palstalla vielä nähtyään.

    • Anonyymi

      Ennen valittiin usein "sopivin" ei "pätevin".

      • Anonyymi

        Noin taitaa olla nykyäänkìn.

      • Anonyymi

        Näin oli edellisen kohdalla. Ei valittu osaavaa, edes epäpätevää. Valinta tehtiin ainoastaan omien keskuudesta. Se on pienten kuntien ongelma, jos lautakuntien päättäjiin valikoituu henkilöitä, joille tärkein peruste päätöksiin ei ole parhaan vaihtoehdon valinta, vaan härski suhmurointi.

        Entä nyķyään. Ovatko kaikki opettajat ja sijaiset päteviä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä nyķyään. Ovatko kaikki opettajat ja sijaiset päteviä?

        Eivät varmaankaan ihan kaikki, mutta ilmeisesti lukion ruotsin opetus kuitenkin hoidetaan tällä hetkellä pätevän henkilön voimin, mikä on kahteen edeltävään lukuvuoteen verrattuna selvä parannus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät varmaankaan ihan kaikki, mutta ilmeisesti lukion ruotsin opetus kuitenkin hoidetaan tällä hetkellä pätevän henkilön voimin, mikä on kahteen edeltävään lukuvuoteen verrattuna selvä parannus.

        Rautavaara on tunnettu siitä, että kouluissa on paljon epäpäteviä opettajia. Ei ole aina edes pyritty hakemaan päteviä. Epäpätevä opettaja on nöyrä palvelija. Jos ei näin ole, voi menettää lukuvuoden päättyessä työnsä.

        Enemmän on tällä hetkellä sellaista epäpätevyyttä, että opettajalla ei ole kelpoisuutta kaikkiin opettamiinsa aineisiin, mutta hän on kuitenkin osittain pätevä. Erityisopetuksen puolella epäpäteviä löytyy, mutta tilanne on sellainen maanlaajuisesti useimmilla muillakin paikkakunnilla, ei pelkästään Rautavaaralla.

        Osittain päteväkö on kuitenkin pätevämpi kuin täysin epäpätevä?

        Onko erityisopettajan paikat olleet avoinna?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osittain päteväkö on kuitenkin pätevämpi kuin täysin epäpätevä?

        Onko erityisopettajan paikat olleet avoinna?

        Osittain epäpätevällä ei ole korkeakoulututkintoa opettamaansa aineeseen, mutta hallitsee esim. vieraan kielen täysin.Ennen kaikkea puhuu tunnilla opettamaansa kieltä ja hallitsee sen muutoinkin kieliopillisesti. Toisin oli edelliset kaksi vuotta ruotsin opetuksen suhteen.

        On kulttuuri näköjään muuttunut. Oli aikoja, kun joiltakin vaadittiin pätevyys kaikkiin opettamiinsa aineisiin, joiltakin ei mihinkään. Opettajien pätevyydet olivat tuolta väliltä. Pätevyys oli sama kuin nöyrä ja kumarteleva käyttäytyminen johonkin suuntaan. Onko nykyään näin?

        Kyllä edelleenkin opettajalta vaaditaan pätevyys kaikkiin opettamiinsa aineisiin, muuten hän on virkaansa muodollisesti epäpätevä. Opettaa toki saa silloinkin, mutta siinä tapauksessa virka pitäisi laittaa joka vuosi uudelleen hakuun ja valita aina hakijoiden joukosta se ansioitunein / soveltuvin / pätevin. Valitettavasti Rautavaarallakin näitä sääntöjä on rikottu eikä virkoja ole aina laitettu julkiseen hakuun, tai sitten opettajaa varten on kepulikonstein perustettu vakituinen yhden opetettavan aineen virka (johon hän on muodollisesti pätevä), vaikka alusta lähtien on ollut päivänselvää, että tehtävään tulee sisältymään myös muiden oppiaineiden opetusta. Tällainen kikkailu on opetusalalla valitettavan yleistä, mutta silti lainvastaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät varmaankaan ihan kaikki, mutta ilmeisesti lukion ruotsin opetus kuitenkin hoidetaan tällä hetkellä pätevän henkilön voimin, mikä on kahteen edeltävään lukuvuoteen verrattuna selvä parannus.

        Väärin perustein irtisanottu opettaja taisi kuitenkin saada oikean päätöksen oikeudelta. Kunta maksaa luultavasti töppäilynsä, joka perustui kaikkeen muuhun kuin siihen, millä perusteilla hänet irtisanottiin. Vt. rehtori tuskin edes saanee varoitusta ja "suhmurointi" jatkuu ......

        Palkankorotus hyvästä yrityksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin perustein irtisanottu opettaja taisi kuitenkin saada oikean päätöksen oikeudelta. Kunta maksaa luultavasti töppäilynsä, joka perustui kaikkeen muuhun kuin siihen, millä perusteilla hänet irtisanottiin. Vt. rehtori tuskin edes saanee varoitusta ja "suhmurointi" jatkuu ......

        Opettajan irtisanomisasian käsittelystä tulossa
        riitaisa tapaus? Joutuuko kunta "maksumieheksi" ja jos joutuu, niin mitä seuraamuksia päättäjille tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajan irtisanomisasian käsittelystä tulossa
        riitaisa tapaus? Joutuuko kunta "maksumieheksi" ja jos joutuu, niin mitä seuraamuksia päättäjille tulee?

        Häviäisipä kunta, on niitä opettajia vastaavia ennenki irti sanottu.
        Ihme kunta kun esityslistaan voidaan nolata,vanha tapa jatkuu.
        Lapsia uskotaan va vedodaan näyttönä eikä ainut ketta,juorut ei kun saa jatlua.
        Pistääkö kunnanjohtaja "juorun levittäjät" kuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häviäisipä kunta, on niitä opettajia vastaavia ennenki irti sanottu.
        Ihme kunta kun esityslistaan voidaan nolata,vanha tapa jatkuu.
        Lapsia uskotaan va vedodaan näyttönä eikä ainut ketta,juorut ei kun saa jatlua.
        Pistääkö kunnanjohtaja "juorun levittäjät" kuriin.

        Asiasta tullut tällainen, koska todellinen syy saattaa olla henkilökemiassa, irtisanotun nasma ei miellyttänyt vt.rehtoria ja muutamaa muuta työyhteisössä ja keksittiin painava syy? Arveltiin päästä opettajasta näin eroon. Hän lähti kuitenkin perustelemaan asiaa jo yksilösuojan takia. Esimiehen lähdettyä vedätykseen mukaan, niin nyt ollaan "löysässä hirressä" ja keksitään kaikkea mahdollista selvitäkseen maksuista. Jos asia menee korvausten maksuun, niin toivottavasti vastuussa olevat saavat myös tuntuvan rangaistuksen. Vain näin ilmapiiri puhdistuu. Asia tietysti tutkitaan, mutta jos salassa pidettyä painava syy on todellinen, niin miksei rikosilmoitusta tehty ja asia olisi edennyt sitä kautta. Toisaalta ilmiannon tehneitä mahdollisia oppilaita voitaisiin kuulla myös, nyt virkakunnan toimesta. Valehtelu siinä tilanteessa on jo aivan toinen juttu. Mielenkiintoinen kokous tulossa.

        " Painavaa syytä" irtisanomisperusteena on käytetty ennenkin.
        Nyt kunnanjohtajalta hyvä esitys , ,muuttuuko tavat kunnassa viimein.

    • Anonyymi

      Rehtorille uusia virkanimikkeitä.
      Siinä jonkunajan päästä " kunnanjohtajan palkanverran palkankorotusta "ei näkynyt ensi yrittämällä onnistuvan.

      • Anonyymi

        Niinpä. Virkanimikkeenä sivistysjohtaja kuulostaa paljon hienommalta kuin rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtaja. Varsinkin vs, rehtori on kokonaisuutena arvioiden hoitanut tehtävänsä suorastaan erinomaisesti, mitä nyt välillä vähän rapatessa roiskuu. Näistä asioista kuullaan varmaan vielä joskus myöhemmin.

        Sivistysjohtajan palkka on huonompi kuin rehtorin. Senkö vuoksi se rehtori,-nimike täytyy olla jollakin tavalla mukana. Tietänee lisäpalkkaa, vaikka vastuuta ei välttämättä ole enempää. Apulaisrehtori ne työt varmaan tekee. Ei monelle rehtorille riitä työt pienessä koulussa.

        Eipäs juupas. Sivistysjohtaja on kunnan hierarkiassa rehtorin yläpuolella, ja sivistysjohtajan titteli otetaan varmasti huomioon tulevissa palkkaneuvotteluissa palkkaa korottavasti. Riippuu ihan rehtorista, kuinka paljon ja mitä töitä hän delegoi apulaisrehtorille.

        Että, mitä delegoi. Olisikohan lukujärjestyksen tekeminen.

    • Anonyymi

      Rautavaaralla on vanha juttu, jos kasvot eivät miellytä, että kiusataan eli harrastetaan henkistä väkivaltaa niin kauan, että lähtee. Tämä koskee erityisesti päteviä. Sittenpähän päästään valitsemaan tilalle mieleinen, kiltti epäpätevä.

      Kaikkia eivät koske samat säännöt. Toisilta vaaditaan pätevyys, toisilta ei.

    • Anonyymi

      Toivottavasti valtio ei jatkossa kustanna näitä kansainvälisiä opiskelijoita ja anna tekohengitystä lukiolle. Törkeää veronmaksajien vedätystä.

    • Anonyymi

      Joskus ajattelin hakea paikkakunnalle töihin. Nyt kun kuulee juttuja johtamiskulttuurista, niin varmaan hyvä, etten hakenut.

      • Anonyymi

        Teit viisaasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4268
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2724
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2482
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      84
      1519
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe