Syytetäänkö sinua kaikesta
vaikka olet ihan kunnon ihminen, mutta kaikki on aina sinun syytä ?
Muinoin töissä jossaki palaverissa johtaja sanoi että aina on
työaikalla syntipukki jonka syytä on kaikki pieleen menneet asiat, heh,
olen myös huomannu normaali elämässä vaimo on usein syntipukki perheessä,
vaikka tostuus on toimnen ,
kuinka tämä on selvitettävissä ihmissuhteissa ?
Oletko syntipukki ?
6
266
Vastaukset
- Anonyymi
Minua on syytetty jopa syntymisestäni, joten eipä ole muutkaan syytökset yllättäneet.
- Anonyymi
Hyvä kysymys. Minusta tuntuu että oma rohkeuteni, onnellisuus ja onni rakkaudessa teki minusta syntipukin muutamalle henkilölle. Esim. kun sain huoltajuuden mieheni lapsille, sossun ja käräjäoikeuden seurojen kautta, alkoi kuulua juttuja että olen "ominut" toisten lapset jossain hyötytarkoituksessa. Myös ollessani onnellinen mieheni kanssa, alkoi miehen suvussa kuulua juttu, että olen manipuloinut hänet niin että hän on "höyrähtänyt". Kateutta kai, mutta ikävää että oma pärjäämisen elämässä joitakuita noin häiritsee.
- Anonyymi
Onhan se kauheeta olla aina syyllinen ,
kuten muinoin oli aleksis kiven romaanissa mistaaksen Matti,
sanoi ku aina syytettiin kaisesta
vaikka ei oll ikinä tehny mitään pahaa:
" hyvä on hyvä on
minä maailman tehnyt olen
minä konna ja varas
mutta
toiste en tee vaikka menisi pää " - Anonyymi
Pienestä pitäen ole leimautunut syylliseksi. Kun ikuista syyllisyyden taakkaa on kantanut, vanhemmiten se ei enään edes häiritse. Syyttelijöiden puheet menee ohi korvien, suurelta osalta senkin vuoksi, että olen kuuroutunut lähes kokonaan.
- Anonyymi
Se on aika paha juttu varsiki nuorelle jos esm. työkaveri koittaa lavastaa syylliseksi vaikka itse rötöstelee,
sitä ei voi ikinä unohtaa,
ihmettelee vain kuinka joku voi toiselle tehdä noin julmasti,
elämä opettaa
totuus ei palat tulessakaan
sanotaan
vaikka kuinka syytöntä syytetään.
siihen kannataa aina luottaa.
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4811765Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781517Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641348Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H161325- 100915
- 51879
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19876Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65746Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15731Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722