haluton nainen

Elämme avoliitossa. Yhdessä olemme olleet pidemmän aikaa. Nyt on vielä lapsi tulossa.

Seksielämä meillä ei enää suju käytännössä ollenkaan, koska nainen on haluton. Minä taas olisin erittäinkin halukas. Rakastelemme liian harvoin. Asiasta olemme keskustelleet, ja tiedän ongelman ytimen. Suhteen alussa kaikki sujui hyvin. Seksi oli mahtavaa. Nyt, vaikka olen kuulemma hyvännäköinen ja muuten hyvä sängyssä, niin olen jotenkin liian läheinen. En tunnu enää himottavalta mieheltä, vaan paremminkin veljeltä. Häntäkin siis haluttaa, mutta ei "veljensä" kanssa. Edellisessä suhteessa naisella oli sama ongelma. Se aiheutti pettämistä ja eron. Nyt hän vannoo ettei enää tee samaa virhettä. Millaiset konstit lääkäreillä tai psykologeilla olisi tällaista vaivaa hoitaa? Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta ongelmasta tai hoidosta?
82099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä ole koko ajan niskassa, vaan lähde kavereiden kanssa ulos ja käyttäydy muutenkin renttumaisesti, kehu myös naapurin muijaa ja kaupan kassaa. Kohta ei enää veljeltä tunne vaan yrittää taas saada pikkurillinsä ympärille.

Äänestä

Raskaus vaikuttaa yleensä naisen halukkuuteen. Mutta jos entinenkin suhde kärsinyt samasta ongelmasta, niin kyllä jotain apua pitäisi saada.
Yleensä naisella läheisyys ja hellyys on paremminkin kiihottava asia!
En tiedä, olisiko terapeutista apua tai olemassa jotain lääkettä tämän kaltaiseen.

Olen kuullut liiankin usein niistä miehistä, jotka alkavat pyöriä baareissa kun vaimo tulee raskaaksi. Keskustelkaa ja yrittäkää keksiä jotain uusia virikkeitä. Vanhat pimeä makuuhuone jutut eivät ainakaan auta asiaa, se on nähty!

Toivon todella sinulle voimia, että pysyisit kuitenkin uskollisena! :D

Äänestä

Onpa omituinen ongelma. Lieneekö syy jossain lapsuuden kokemuksissa. Olisi varmaan parempi hakea amattiapua, sillä kaikenmaailman TeeSeItse-psykiatrien neuvot voivat vaan saada asiat pahempaan lukkoon.

Äänestä

"Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta ongelmasta tai hoidosta?"

No voi herran jestas, ootko tosissas? Meitä on miljoona. Ittellä on sama tilanne, paitsi että ikää on 10 vuotta enemmän, lapset on jo ja vaimo on aina rakastanut kuin veljeä, ei intohimoisesti.

Sulla ei ole mitään hätää, kun otat itseäsi niskasta kiinni ja alatte selvittämään asiaa yhdessä. Tehkää se nyt heti, koska lapsen saaminen voi olla uskomattoman rankkaa, nykyinen tilanteenne on vasta esimakua. Oottakaapa sitä, kun ette kumpikaan ole nukkuneet kokonaista yötä heräämättä vuoteen... Katso www.sexpo.fi, siellä on ammattilaisten vastauksia näihin kysymyksiin. Parempia kuin mitä täältä löydät. Ja menkää vaikka pariterapiaan. Tästä kun selviätte, niin olette vahvempia kuin koskaan.

Tsemppiä.

Äänestä

...voi olla se , että vaimosi tarpeet iän myötä ovat saattaneet muuttua ja nyt hän kaipaa toisenlaista ihmistä rinnalleen kuin muutama vuosi sitten. Silloin olit hänen mielestään kiinnostava, mutta nyt tarpeiden muuttuessa et enää olekaan kiihottava. Hän kaipaa jotain muuta nyt.

Ongelma tässä on se että sinähän et saa muuttua kenenkään toisen tahtomaksi ihmiseksi vaan sinun pitää olla oma itsesi. Niin kauan tietysti kuin itse olet onnellinen. se mitä joku jo tuolla aikaisemmin ehdotti, että ota vähän etäisyyttä häneen ja tee omia juttuja, voisi olla kokeilemisen arvoinen ajatus.

Itse olen ollut vaimosi asemassa ja erohan siitä seurasi. jälkeenpäin kun mietin, niin me olimme "liikaa" yhdessä eikä ollut tarpeeksi omia kavereita ja harrastuksia. KAIKKI tehtiin yhdessä. Toisesta tuli liian itsestäänselvyys ja sitä kautta olimme viimeiset vuoden kuin sisko ja sen veli. Intohimo katosi jo vuosia sitten. Seksi oli vain purkautumiskeino, suoritus. Mä kaipasin sitä palavaa intohimoa ja MIESTÄ rinnalleni (häntä pidin valitettavasti poikana vielä 25 v.) Jälkeen päin olen toki ymmärtärtänyt että "vika" ei ollut exässä vaan oman pääni sisällä, joka kävi ylikierroksilla yrittäessäni etsiä itseäni.

Äänestä

voi rakkaat rantasalmelaiset..raskaus on ihan uusi olomuoto naisella ja se hormoonimuutos saattaa jopa suojella tulevaa lasta ennenaikaiselta syntymältä,koska se tekee naisesta haluttoman.Siittiöissä on jotain ainetta joka aiheuttaa supistuksia ja sitä on hyvä käyttää apuna sit kun alkaa synnytys lähestyä.Haluttomuus voi olla myös psyykkistä eli äiti haluaa suojella lastaan.raskauden alkuvaiheessa on oltava varovainen,ettei aiheuta keskenmenoa yhdynnällä.Mutta kun raskaus on edennyt yli puolivälin voitte varmaan jo rakastella turvallisesti.Itse pidin takaapäin seksistä kun ison mahan kanssa oli vaikea olla mitenkään muuten .Anna aikaa vaimokkeellesi sopeutua raskauteensa.se on valtava muutos naisessa,kun tunteet ja hormoonit heittää häränpyllyä.Helli ja hemmottele häntä kaikenlaisilla hassuilla ja kivoilla asioilla.se on suurinta rakkauden osoitusta hänelle.Itse iloitsin suurentuneista rinnoistani,jotka kerrankin oli kunnon melonit.ainut ikävä juttu vaan oli että niihin ei oikein voinut koskea kun se sattui.se on herkkää aikaa.seksiä voi harrastaa nii n monella tavalla..puhukaa asiasta ja etsikää ratkaisuja.erilaiset pelot voi lisätä haluttomuutta ja niihin saa apua neuvolasta.mene mukaan synnytysvalmennukseen ja osallistu tähän koko elämän mullistavaan asiaan.se voi lähentää teitä ihan uudella tavalla.jousta niin paljon kuin voit.sinä olet varmasti hänelle yhtä tärkeä kuin ennenkin mutta hänellä on nyt ihan uusi asia mietittävänä.hän tarvitsee nyt sinun huolenpitoasi ja huomiotasi tosi paljon.silitä ja taputa suukota massua ja iloitse vauvasta.parisuhde on muutakin kuin seksiä ja joskus asiat vaan luonnostaan ajautuu seksiin,kun kumpikin on siihen valmis.hyvää kannattaa odottaa...iso hali

Äänestä
  • ei voi muuta sanoa :))

    Äänestä

Myös meillä ollaan raskaana ja seksielämä on muuttunut todella paljon tänä aikana.
Ennen halusin miestäni joka ilta, nyt vain väsyneenä käperryn peiton alle ja koitan löytää mahdollisimman mukavan asennon.
Mieheni taas ei aikaisemmin ollut se aktiivinen osapuoli. Nyt tuntuu, että pitäisi olla koko ajan touhuilemassa vällyjen välissä. Eikä siinä mitään, on tänä aikana varsin tärkeää tuntea itsensä halutuksi ja viehättäväksi.

On täysin normaalia, jos puolisosi ei ole innostunut seksistä, varmasti jokainen nainen käy sellaisen vaiheen läpi, etenkin raskauden aikana.
Painostaminen ei ole ratkaisu ongelmaan, voit koittaa miellyttää puolisoasi jollain muilla keinoin: helpottaa turvonneiden jalkojen aiheuttamasta tuskasta tai koittaa lievittää selkäkipuja. Kyllä se puolisosi pian on taas ennallaan, usko pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m-23- kirjoitti:

Elämme avoliitossa. Yhdessä olemme olleet pidemmän aikaa. Nyt on vielä lapsi tulossa.

Seksielämä meillä ei enää suju käytännössä ollenkaan, koska nainen on haluton. Minä taas olisin erittäinkin halukas. Rakastelemme liian harvoin. Asiasta olemme keskustelleet, ja tiedän ongelman ytimen. Suhteen alussa kaikki sujui hyvin. Seksi oli mahtavaa. Nyt, vaikka olen kuulemma hyvännäköinen ja muuten hyvä sängyssä, niin olen jotenkin liian läheinen. En tunnu enää himottavalta mieheltä, vaan paremminkin veljeltä. Häntäkin siis haluttaa, mutta ei "veljensä" kanssa. Edellisessä suhteessa naisella oli sama ongelma. Se aiheutti pettämistä ja eron. Nyt hän vannoo ettei enää tee samaa virhettä. Millaiset konstit lääkäreillä tai psykologeilla olisi tällaista vaivaa hoitaa? Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta ongelmasta tai hoidosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu