Muistan yliopistovuosiltani yhden italialaisen mammanpojan jonka hihittelevästä puheesta ei saanut mitään selvää, oli muuten sellainen vässykkä ettei toista.
IS 1.7.2005:
Kalatieteilijä Marco Milardi nyökyttelee naureskellen tiedolle, jonka mukaan italialaiset miehet ovat varsinaisia peräkammarin poikia.
Kansainvälisessä tutkimuksessa ilmeni, että lähes jokainen alle 30-vuotias mies asuu vielä äitinsä rinnalla. Vain joka viides on vierottunut.
Tuloksella Marcon kotimaa Italia otti ehdottoman kärkipaikan mammanpoikien kotimaana.
- Sehän on niin helppoa. Saat nukkua myöhään, ja ruoka sekä puhtaat vaatteet ovat valmiina, kun heräät, hän virnistää.
- Eivät italialaiset nuoret miehet osaa nykyään tehdä itse ruokaa tai pestä pyykkiä.
Marco itse on poikkeus. Hän muutti kotoaan Asiagosta viisi vuotta sitten, 19-vuotiaana opiskelemaan sadan kilometrin päähän Padovan yliopistokaupunkiin. Nyt hän on asunut Suomessa neljä kuukautta ja hakenut stipendiä, jonka avulla hän voisi opiskella Helsingissä seuraavat neljä vuotta.
Tutkimuksen mukaan suuri syy poikien epäitsenäisyyteen ovat äidit, jotka hemmottelevat lapsiaan. Jotkut vanhemmat jopa käytännössä lahjovat poikiaan, jotta nämä eivät muuttaisi kotoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
blondeilta lomalla joten mihis niillä kiire olis