Voiko kahta rakastaa samaan aikaan?
Voiko rakastaa kahta
Anonyymi-ap
601937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Itse en pysty.
Ei voi olla kuin yksi kerrallaan romanttisessa mielessä/rakkaudessa. 🩵💛💜💙
Tuo on kyllä totta. Ihminen on yksiavioinen, kuten joutsenet. Siis jos toimii oikein homma. Toki poikkeuksia aina on.
Narsisti on niitä poikkeuksia. He eivät rakasta ketään, mutta sanovat kaikille rakastavansa.
Tuskin useimmat osaa rakastaa edes yhtä ymmärtääkseni tunteita taas voi olla jopa useampaakin kohtaan
Voi olla vaikka kuinka monta. On eletty sekin
Ei voi, aina on yksi ylitse muiden? Vahvat tunteet vain yhdelle ja jos on muita niin ovat enempi toisarvoisia, vaikka silti kiinnostuksen alla, muttei rakkauden. Tämä on totta, muut väittämät enemmän valhetta.
Romanttisesti? En minä ainakaan. Olisi aika ohutta rakkautta, jos se pitäisi kahden ihmisen välille levittää.
Rakastan isiä ja äitiä ja siskoja ja veljiä ja isovanhempia. Ystäviä, exää, kissoja, edesmennyttä koiraa.
Hienoa. Tuo on eri rakkautta, mitä aloittaja tarkoittaa. Lähimmäisen rakkaus ei ole romanttista.
Millainen ihminen kokee pelkkää lähimmäisenrakkautta omia vanhempiaan ja varsinkaan lapsiaan kohtaan? Kyllä minä ainakin koin muksun ollessa vauva sen hullantuneen rakastumisen siihen pieneen, rakastumisen, joka sattuu. Ainoa mikä siitä puuttuu, verrattuna "romanttiseen" rakkauteen, on seksuaalisuus ja siksipä se on oikeastaan puhtaampi rakastumisen tunne. Näin ainakin itselleni
Jotkut pystyy ja jotkut ei. Minä pystyn ja tunnen miehiä jotka pystyvät.
Ei voi, mutta voi jäädä elämään rakkaudettomaan suhteeseen.
Mielestäni ei voi. Mutta voi tuntea jotain kevyttä ihastusta moneen samaan aikaan. Mutta rakastaa voi vain sitä yhtä erityistä. 💗
Mä elän siinä luulossa, että biologia estää sen. Rakastumisen tarkoitus on että me apinat alettais rakentaa pesää ja pitää huolta pennuista.
Mutta lisäksi voi toki olla kehollisia tarpeita, ihastelua ja semmoista kevyempää.
En minä ainakaan voi. En ole rakastanut ketään yli viiteentoista vuoteen.
Itse voin, mutta se rakkaus on erilaista kumpaakin kohtaan. Elämänkumppaneita voi olla useita, sielunkumppaneita vain yksi, luulen.
👍👍👍
Kyllä jokainen, joka on joskus rakastunut, tietää miltä tuntuu kun pääkoppaan ja sydämeen sopii vain tasan yksi ihminen.
Mutta ei kaikki sitä koe, mikä on ihan okei.
Oma elämä on mitä on. Sitä paitsi tasaisempi tunneaallokko on monelle suositeltavampi!
En tiedä, olisinko halunnut kokea rakastumista. Mulla oli niin selvät sävelet, ennen kuin hänet kohtasin. Meni koko pakka sekaisin silloin. Enkä osaa analysoida mitä oli, mutta kun se vaan oli. Alusta lähtien. Jotkut käyttää hyväkseen rakastuneen ihmisen hölmöä mielentilaa. Kun se vaan kattelee sieltä vaaleanpunaisen lasien takaa. Ja vaikka tietäisi ihan tarkkaan millainen se toinen on, ei se niihin tunteisiin vaikuta. Siltä toiselta on sietänyt sellaista, mitä ei koskaan kuvitellut keneltäkään sietävänsä.
Mitä sinun ei olisi koskaan pitänyt sietää. Tiedät varmaan että on helpompi rikkoa, kuin korjata.
kyllä varmaan.🥰🥰 itselläkin on rakkaita enkeleitä pilven reunalla a🕊️j🕊️ ajattelen heitä usein ja tapahtumia ja sitä miten olisin halunnut juuri heitä rakastaa mutten ehtinyt tai osannut. 😔sitten on ihania olemassa olevia enkeleitä. heistä toivon voivani rakastaa yhtä ihan loppuun saakka romanttisesti. ❤️🔥haluan olla se kuka pysyy rinnalla ja rakastaa, heittelisi elämä meitä sitten miten tahansa🤍
En minä ainakaan voi! Nytkin kaipaan vain ikäistäni tummatukkaista miestä!
Eeeeiiii voi paitsi äitiä tietenkin aina eniten.
Voi tietysti useaa yhtaikaa kaikkia eritavalla. riippuu kenestä kyse.
En voi vastata muiden puolesta, mutta 68 vuotiaana miehenä toista kertaa elämänsä aikana rakastuneena ainakaan itse en voisi. Kun rakkaus on löytynyt, siihen panostan kaiken.
Kyllä kahta voi rakastaa, mutta se on hyvin raastavaa ainakin itselleni oli. Eli minulla oli noin 15 vuotta tilanne, että olin naimisissa toisen naisen kanssa, ja sitten elämääni tuli myös nuoruuden rakkaus, hieman kuin sattumalta, täysin tahattomasti. Tapasimme tämän nuoruuden heilan kanssa täysin liikeasioissa, jokin veti minua hänen puoleen ja samoin, ystävystyimme, pidimme yhteyttä aina silloin tällöin, kävimme syömässä, ihan kaveripohjalta, mutta lopulta rakastuimme. Pidimme suhteen salassa yli 15 vuoden ajan, avioliittoni heikkeni koko tämän ajan, ja lopulta päädyimme ex- vaimoni kanssa lähettämään eropaperit käräjäoikeuteen, erosimme sovussa, ja jatkoin tämän nuoruuden rakkauteni kanssa yhteiseloa, noin vuoden kuluttua erosta julkistimme parisuheemme uutena suhteena, ilman että tämä loukkasi ketään läheisiämme.
Törkeää
Ai avioliitto heikeni kokoajan, ethän edes tehnyt mitään sen eteen etkä panostanut...
Hienosti huijattu. Narsisti...olet. Ja vielä ylpeilet sillä että esittelitte parisuhteen uutena suhteena.
Miten halventavaa entiselle aviovaimollesi.
Törkeää
Ai avioliitto heikeni kokoajan, ethän edes tehnyt mitään sen eteen etkä panostanut...
Hienosti huijattu. Narsisti...olet. Ja vielä ylpeilet sillä että esittelitte parisuhteen uutena suhteena.
Miten halventavaa entiselle aviovaimollesi.
Törkeää
Ai avioliitto heikeni kokoajan, ethän edes tehnyt mitään sen eteen etkä panostanut...
Hienosti huijattu. Narsisti...olet. Ja vielä ylpeilet sillä että esittelitte parisuhteen uutena suhteena.
Miten halventavaa entiselle aviovaimollesi.
Mielestäni tuo kyllä oli hienosti hoidettu, turhaa on sen exän mieltä pahoittaa, silloin kun totuus sattuu, se kannattaa pitää omana tietona
Hyvä ja hankala kysymys!! Luulen että voi, aito rakkaus on pitkäkestoista, se saattaa omalla tavallaan hiipua taustalla, tai myös syttyä uuteen liekkiin sopivan tilaisuuden tullen. On olemassa tuhansia syitä jotka pilaavat tai hankaloittavat toisiinsa rakastuneiden suhteeseen ajautumista, silloin rakkaus voi jäädä täysillä kokematta ja toinen vierailee ajatuksissa usein ja tunne että enempäänkin olisi ollut tahtoa ja halua, mutta ehkä joskus vielä? Tai jonkinlainen sisäinen ääni on kertonut, että en rohkene tähän suhteeseen vaan jatkan sopivamman etsimistä. Silloin uusi ihminen saattaa saada ihastumaan, jopa rakastumaan itseensä ja keskeneräinen hankalalta tuntuva eteneminen saattaa jäädä unholaan. Ihminen ei rakastu aidosti kovin usein, tunne on hyvin voimakas ja toinen koetaan hyvinkin sopivaksi itselleen, ja mielessä tehdään monia asioita ja suunnitellaan uutta elämää. Rakastuminen uuteen ihmiseen on mahdollista, intohimon voimalla, mutta lämpimät ajatukset aikaisempaan rakastettuun ei välttämättä lakkaa koskaan. Rakastumisessa parasta on kun tunteet kohtaavat, toisen suuteleminen aukaisee uuden maailman ja ensimmäinen kerta yökylässä saa pelkäämään hengityksen salpautumista.
https://www.youtube.com/watch?v=Hu8CkHca2t8
Sinä löydät aina oikeat sanat! Oot minun lemppari kirjoittaja!
Sinä löydät aina oikeat sanat! Oot minun lemppari kirjoittaja!
Voi. Rakkaus on välittämistä ja voit rakastaa äitiä isää siskoa veljeä mummoa vaaria kavereita kaikkia voi rakastaa...
Ei voi, siis parisuhteessa.
Kenelle tämä tieto?
Oliko aloituksessa jotain parisuhteesta. Siinä oli varmaan vaan rakastamisesta.
Kaikki, jotka ei oikeasti osaa rakastaa, voivat luulla rakastavansa kahta, uskoisin. Oikeasti ei ihminen voi rakastaa kuin yhtä kerrallaan.
Siis romanttisessa mielessä.
En usko myöskään. Miehet haluaa naisen lähinnä himojaan tyydyttämään. Tai sitten lisäksi siihen omilla ehdoillaan seuraksi. Ei se ole useinkaan mitään rakkautta, vaan olosuhteiden aiheuttamaa pakkoa. Ei kaikki osaa rakastaa ollenkaan.
En minä ainakaan voi!
En tiedä, mutta vahvasti epäilen…ainakin itselleni on mahdollista vain yksi kerrallaan.. ..oletan, että se on ihan oikeaa rakastamista, eikä esim. ihastus…uskon ihmisten sekoittavan nuo erittäinkin usein…niissä on huikea ero….rakkauden tunnistaa ihan satavarmasti, mutta jos on edes pienenpieni epäilys niin se ei ole rakkautta…
Täysin mahdoton ajatus minulle! Tykkään vain ikäisestäni miehestä!
Ja pitää,tykkäät ilmeisesti olla välis.
Valtaosa ihmisistä rakastaa useita ihmisiä samaan aikaan, eikä romanttinen rakkaus nyt niin suuri poikkeus tuossa asiassa ole. Sitä obessiivista rakastumisen tunnetta ei varmaankaan voi kokea moneen yhtä aikaa, mutta rakkautta kyllä. Jokainen rakkaus on omanlaisensa ja jokaiseen liittyy erilaisia asioita. Edes kahta omaa lastaan ei rakasta täysin samalla tavalla.
Why u so obsessive with me
En pysty romanttisessa mielessä.
Mitä että voiko pelata kahta puolta koko aika? No miltä näyttää village people
Voi voi. Hetken taas kaikki on ihanaa ja routa ajaa possun minne ajaa
Tottakai sandwich se on kiva juttu.
En pysty. Voin olla ihastunut ja kokea seksuaalista vetovoimaa johonkin, mutta se rakkaus on muualla.. Sai tarpeekseen 😉
En usko, että rakkaus on "samantasoista", jos on kaksi tyyppiä kiikarissa.
Moni ottaa kantaa vain ajatuksella romanttinen rakkaus tai parisuhde.
Rakkaus on paljon laajempi käsite. Rakastaa voi monia asioita tai henkilöitä kaikkea eritavoin.
Voi tietenkin ...
Kahta etupäässä
Voi, jos rakkaalla on läheinen, vaikka identtinen kaksonen.
Varsinainen neropatti 🤣👍
Just ja just yhtä pystyy.
Ei ainakaan samalla tavalla toki on päinvastaisen väittäjiäkin