Olen 22-vuotias ja synnytys ei ole ajankohtainen. Olen kuitenkin pelännyt sitä koko ikäni. Periaatteessa olen päättänyt etten tahdo lapsia, suurin syy siihen on pelko. Olisi kuitenkin ehkä joskus mukava nähdä minkälaisia jälkeläisiä sitä maailmaan saisi aikaiseksi. Kuitenkin:
-Kivunsietokykyni on lähes olematon, minulla ei ole edes korvareikiä kun pelkään että se sattuu. esim: verikoe minulla otetaan aina puudutuksessa koska en kestä sitä muuten. Samoin kerran ennen polvitähystystä lukittauduin sairaalan vessaan koska pelkäsin niin hirveästi vaikka minulle luvattiin nukutus puudutuksen sijaan. jne. En kerta kaikkiaan kestä mitään kipua.
-Kivunlievitystä on mutta tiedän etten kestä sitä että minulle laitettaisiin epiduraali, en voisi kuvitellakkaan että joku tunkee letkua alaselkääni. Huh!
- Pelkään että alapääni repeää totaalisesti sillä olen kovin pienikokoinen, seksikin on välillä sen takia hankalaa ja kivuliasta. En kestäisi mitään tikkejä alapäässäni ja pelkään että se ei paranisi TÄYSIN samanlaiseksi kuin ennen synnytystä.
-Sektio olisi siis ainut vaihtoehto, mutta en kestäisi sitä leikkaushaavan kipua. En myöskään tahdo että vatsaani jää rumaa arpea, ei ole varaa mihinkään laaserhoitoon millä sen saisi pois.
-Pelkään että raskaus pilaisi muutenkin vartaloni, joka ei nyt muutenkaan ole niin ihana, mutta en halua lihota enkä raskausarpia enkä mitään.
Voi kuulostaa naivilta nuo muut jutut, mutta minkäs teet. Tuo kivun pelko vaan on minulle suorastaan fobia, en ymmärrä miten voisin saada biologisia omia lapsia ilman että joku muu synnyttäisi ne puolestani :/
-Kivunsietokykyni on lähes olematon, minulla ei ole edes korvareikiä kun pelkään että se sattuu. esim: verikoe minulla otetaan aina puudutuksessa koska en kestä sitä muuten. Samoin kerran ennen polvitähystystä lukittauduin sairaalan vessaan koska pelkäsin niin hirveästi vaikka minulle luvattiin nukutus puudutuksen sijaan. jne. En kerta kaikkiaan kestä mitään kipua.
-Kivunlievitystä on mutta tiedän etten kestä sitä että minulle laitettaisiin epiduraali, en voisi kuvitellakkaan että joku tunkee letkua alaselkääni. Huh!
- Pelkään että alapääni repeää totaalisesti sillä olen kovin pienikokoinen, seksikin on välillä sen takia hankalaa ja kivuliasta. En kestäisi mitään tikkejä alapäässäni ja pelkään että se ei paranisi TÄYSIN samanlaiseksi kuin ennen synnytystä.
-Sektio olisi siis ainut vaihtoehto, mutta en kestäisi sitä leikkaushaavan kipua. En myöskään tahdo että vatsaani jää rumaa arpea, ei ole varaa mihinkään laaserhoitoon millä sen saisi pois.
-Pelkään että raskaus pilaisi muutenkin vartaloni, joka ei nyt muutenkaan ole niin ihana, mutta en halua lihota enkä raskausarpia enkä mitään.
Voi kuulostaa naivilta nuo muut jutut, mutta minkäs teet. Tuo kivun pelko vaan on minulle suorastaan fobia, en ymmärrä miten voisin saada biologisia omia lapsia ilman että joku muu synnyttäisi ne puolestani :/
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulle on selvästi ulkonäkö lasta tärkeämpi asia, joten et tosiaan ole valmis äidiksi...ainakaan vielä. Tuo kipujuttu on erilainen ongelma, koska se tuskin koskaan menee ohi. Mekin, joilla ei ole noin alhainen kipukynnys, pelkäämme ainakin synnytystä enemmän tai vähemmän. Suurin osa ainakin. Minä pelkään henk.koht synnytyksestä toipumistakin, koska viimeksi alapään kivut jälkeenpäin tulivat mulle täytenä yllätyksenä.
Ymmärrän sua hyvin, tuo sun tekstisi voisi olla vaikka mun kirjoittama.
Olen kanssa 22v. enkä aio hankkia lapsia ainakaan kymmeneen vuoteen, jos silloinkaan, synnytys pelottaa sen verran paljon.
Suurin syy on se, että sukuni naisilla on ollut todella vaikeita synnytyksiä, jotka yleensä ovat päätyneet hätäsektioon. Olen myös aika pienikokoinen ja hento, en koe että kroppani on soveltuva synnyttämiseen.
Muutenkin, olen tosi herkkä ihminen, kaikenlaiset asiat vaikuttaa muhun voimakkaasti, ja kammoan tilanteita, jotka tuntuvat nöyryyttäviltä (synnytys!)
Pelkään myös tosi paljon kipua, mutta myös kaikkia muita toimenpiteitä (Kammoan esi. yli kaiken nielunäytteen ottoa).
Tuosta ulkonäöstä, niin kyllä mun mielestä voi hyvin tunnustaa, että vituttaa jos kroppa menee pilalle. Oma kroppa on jokaisen omaa yksityistä aluetta, ja siihen saa suhtautua miten haluaa.
No, sulla ja mulla on vielä hyvin aikaa pohtia, haluaako niitä lapsia ollenkaan; mulla myös ura on tärkeä asia, mutta kyllä ne lapsetkin kivoja on.
Täytyy vaan toivoa, että tulevaisuudessa asenteet muuttuu, eikä ketään ainakaan pakoteta alatiesynnytykseen.
Aiemmin kuvittelin, että en voi hankkia lapsia, koska en selviydy synnytyksestä ja sen jälkeisestä parantumisesta hengissä. Pelkoni oli todella voimakas. lapsirakkaudestani huolimatta olisin ollut valmis luopumaan siitä.
Kuitenkin nyt odottaessani esikoistani rv 31 olen oppinut suhtautumaan asiaan luontevammin. En pelkää enää synnytystä niin voimakkaasti, lähinnä vain jännitän kovasti mitä tuleman pitää. Olisin kuitenkin onnellisempi, jos voisin välttyä synnyttämiseltä, mutta se on lapseni (ja myös itseni) kannalta parempi vaihtoehto kuin sektio. Olen valmis ottamaan kaiken vastaan, jos se vain tuottaa lapseni elävänä ulos masustani.
Tiedän, että tuo pelko voi hallita elämää, mutta se väistyy taka-alalle muiden tärkeämpien asioiden tullessa tilalle. Odottele muutama vuosi, jos siltä tuntuu, mutta itselläni ei aika tuohon vaivaan auttanut. Pelko väistyi vasta kun tuli muuta ajateltavaa.
Joissakin tapauksissa tieto lisää tuskaa, mutta ei synnytyksen ollessa kyseessä. Lue muiden synnytyskokemuksista, ja ota selvää synnytyksen kulusta, kivunlievitysmahdollisuuksista, ja muusta asiaan liittyvästä, niin pääset ikään kuin tilanteen herraksi. Kannattaa myös olla yhteydessä neuvolaan jo etukäteen, josta saa monenlaista tietoa. Et ole yksin pelkkosi kanssa, uskon että meitä löytyy monia.
se on jos aikoo aikuiseksi kasvaa ja sitähän se vanhemmuus on. Ehkä ei silloin kannta suunnitella vanhemmutta, jos se on todellinen kauhun paikka. Tai jos vain oma hyvinvointi on tärkeää. Elämässä tulee ryppyjä, selluittia, rinnat alkavat repsottaa tekipä lapsia tai ei. Tosin raskausaika useimmiten kasvattaa näkemykset pois vain "omasta navasta". Lapset tarvitsevat heistä kiinnostuneet vanhemmat jotka eivät vain tuijota ryppjensä määrää ja meikin kestävyyttä sillä harvalla on kovin paljon aikaa sitä tehdä.Ilo ja tyytyväisyys tulevat muualta.
Toisaalta on niinkin, että jos erilaiset pelot hallitsevat elämää ja vaikeuttavat sitä,niin että jättää jotakin sen takia tekemättä voisi mittiä avun hakemista esim. terveyskeskuspsykologilta joka voisi arvioida mitä asialle voisi tehdä. Mietiskelen tässä kysyjän pelkokertomusta verrattuna esim.paniikkihäiriöön, torikammoon tai hallitsemattomaan hammaslääkäripelkoon jne.
Usein myös asiallinen tieto auttaa pelkojen hallitsemisessa ja synnytysten osalta siihen on olemassa neuvoloiden ohjausta ja neuvontaa ja tarvittaessa synnytyssairaaloiden pelkopoliklinikoita joissa voi käydä keskustelemassa synnytyspeloistaan.Siellä voidaan tehdä suunnitelma synnytystä ajatellen ja mietitään erilaisia pelkojen hallinta keinoja tälle perheelle.
Kysymällä oman terveysaseman neuvolasta lähetettä. Sen voi tehdä jo ennen raskautta tai raskuaden aikana. Näin on saatu hyviä tuloksia.
Joo minulla on paniikkihäirö, tosin lievä sellainen.
Ei ole esim lääkitystä vaan kokeillaan muita konsteja tässä. Terapiassa en kuitenkaan käy koska itse työskentelen sosiaalialalla ja olen opiskellut muutamia terapiamuotoja joita minulle ehdotettiin, enkä koe niitä toimiviksi. Mutta asia on hoidossa muulla tavalla.
asiaan ajoissa mutta jos kuitenkin tahdot lapsia, peloistasi huolimatta, niin suosittelen lämpimästi yhteydenottoa synnytyssairaalan pelkopoliklinikalle.
Siellä käilö ja lääkäri mittivät ne vaikeaksi kokemasi paikat ja niihin erilaisia vaihtoehtoja joista tehdään sitten erilaisia suunnitelmia. Sinne kirjataan toiveesi ja tehdään rehellinen suunnitema jne. Synnytyksen jälkeen sitten kaivetaan tuo paperi esiin ja näet, mm. miten käsityksesi muuttuvat ja kuinka suunnitelmasta oli sinulle apua. Ilman ammattilaisia näitä asiota ei voi "päättää", "vaatia".
Myös ne joilla on ollut edellisessä synnytyksessä jokin "kauhea" tai muutoin traumaattinen kohta/ kokemus hyötyvät tästä pelkopoliklinikasta.
Etenkin suotittelen sitä nille,jotka "varmasti haluavat sektion" tai "ei varmasti halua sektiota, puudutusta jne." Näitä elämätapasynnyttäjiä näillä palstoilla näkyy olevan todella paljon, ikäänkuin synnytys olisi huvimatka jossa valitaan vain kiva hotelli eli sairaala,jossa sitten ollaan "kuin ellun kanat"- muista ja mistään muusta kuin itsestä ja omista toiveista ja haluista huolehtien. Mistähän tämmöinen "mulla pitää olla kivaa" käsitys on tullut?
Ei elämä ole koskaan yksioikoisen kivaa kun otetaan 9kk jakso huomioon.Tottakai sitten pettyy jos niin täytyy olla. Niin käy välillä lomakohteissakin- ikkunat voivat olla väärään suutaan, suihku ei toimi...
Ehdotomasti jotakin haluavat ja vaativat ovat todennäköisimpiä raskauteen ja synnytykseen pettyneitä juuri tuon vaihtoehdottomuutensa vuoksi, kun elämä on niin monimutkaista, että asioita täytyy miettiä monelta kannalta nopeasti vaihtuvissa olosuhteissa.
Olosuhteita ovat esim. äidin sairaudet, vauvan sairaudet, äidin lantion ja vauvan koon epäsuhta(mikä on eri aisia kuin iso vauva), vauvan asento synnytyksen eri vaiheissa ja vauan ikä viikkoina synnytyshetkellä.
40 vuotias voi olla parempikuntoinen kuin 20 vuotias, joten vaikkapa iän perusteella ei kannata "jotakin vaatia" vaan neuvotella lääkärin kanssa tilanteesta. Kaikki eivät kivunlievitystä tarvitse, toiset eivät taas pärjää ilman sitä.
Se mikä tiedetään ihan varmasti vuosien tutkimusten ja kokemusten perusteella on, että normaalisti sujunut alatiesynnytys on äidille terveellisempi kuin sektio.Siitä toipuu nopeammin ja se on huomattavasti(1/3) halvempi yhteiskunnalle.
Eri synnytyksen vaihessa käytetään erilaisia kivunlieviytsmenetelmiä ja yhä enemmän pyritään pois piikkimuotoisesta kivunlieviyksetä. Kivunlievitykseen on myös panostettu suomessa paljon ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä.