Nyt on kaikki nähty. Uusi sarja Ylellä kertoo eräästä uskonlahkosta jolle kaikki on kiellettyä. Miten se kuitennii on antanut kuvata televisioon seuroista vaikka tv on synneistä pahimpia. Kuulostaa aika ulkokullatulta. Ja sisäsiittoiselta. Kukaan niistä ei uskalla kertoa totuutta mitä kultin sisällä oikeesti tapahtuu. Mutta lapsia vaan syntyy ku sieniä sateella. Perin juurin kummallista ja maallikosta outoa.
Suvikset ylellä
Anonyymi-ap
4
1080
Vastaukset
- Anonyymi
Tuomionpäivä koittaa ja paha saa palkkansa. Sekä mastot kaatuilee sinne sun tänne. Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki saa synnit anteeksi. Jess.
- Anonyymi
Taas sai pudasjärvi kyseenalaista mainetta ja kunniaa. Tosin nyt ei tapettu kotkia vaan oltiin 1800-luvulla noitavainoineen suvaitsemattomuuksissaan. On se surkeaa ku ihmiseltä viijään järki. Mutta hulluilla on halvat huvit. Ja porukka sikiää.
- Anonyymi
No ei tuossa ohjelmassa ollu mitään. Sehän oli vain ympäripyöreää höpönlöpöä, ei sanonu kellekkää mitään.
- Anonyymi
Pilaavat paikallisten juomavedet, että kiitos vaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841413EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716