Toimeentulotuki koostuu perustuesta, täydentävästä ja ennaltaehkäisevästä tuen osasta. Jos asiakkaiden perustoimeentulotukea leikataan 20 - 40%, eikö se ole ristiriidassa näiden kahden muun osan perusteiden kanssa?
Monella on ongelmia, joiden vuoksi työllistyminen ei onnistu. Kun ne johtavat työsuhteiden päättymiseen tai vaikeuttavat työnhakua, alintakin perusturvaa leikataan. Heitä rangaistaan, vaikka toimeentulouessa muuten on harkintaa, jonka mukaan elämänhallintaa pyritään parantamaan. Ennaltaehkäisy muuttuukin elämäntilanteen ennaltavaikeuttamiseksi. Työvoimasta ei ole pulaa vaan ammatitaitoisista ja hyväkuntoisista työntekijöistä.
Työllisyyslakien idea on todellakin se, että työttömät ovat vain laiskoja. Ikäänkuin olisimme vain lapiomiehiä tai tiskaajia, töissä joissa ei tarvita kuin käsiä, jalkoja ja selkää sekä ahkeruutta. Tämä 100 vuotta vanha koulujen kasvatusoppi johtaa yhä Suomen Eduskuntaa ja ministeriöiden asiantuntijoita.
Ennalta ehkäisemisestä ennalta vaikeuttamiseen
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko851917- 431499
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!571122- 761080
- 721043
- 59991
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon22976- 34920
- 37829
- 38779