Kehtaatkin kehua yleisönosastolla; Haminan kurssi on käännetty
myötätuuleen herra kapteeni Koukku. Näissä hommissa pitää kestää merivettä.
Eipä tunnu kestävän merivettä, kaupungin laiva vuotaa Perss kapteenin käsissä
Hamina LNG hakee Linnoituksen Voimaa konkurssiin – Saatavia on kaksi miljoonaa euroa. Terminaaliyhtiö pitää kaupungin energiayhtiötä maksukyvyttömänä.
Linnoituksen voima on Haminan kaupungin omistama yhtiö, jolla on omistuksia Haminan LNG-terminaalissa ja suurjänniteverkkoja ylläpitävässä Kaakon alueverkossa.
Viime viikollakin kaupunginhallituksella oli Linnoituksen Voima -asiaa pöydällä. Kaupunginhallitus päätti, että yhtiö voi aloittaa neuvottelut omistamiensa Kaakon Alueverkko oy:n osakkeiden myynnistä Kymenlaakson Sähkölle.
Linnoituksen Voima omistaa puolet Etelä-Kymenlaakson suurjänniteverkkoa hallinnoivasta Kaakon Alueverkosta. Myynti ei kuitenkaan yksinään ratkaisisi yhtiön taloudellisia ongelmia.
Persu Antti Pakkanen pulla paisuu Haminassa kurssi käännetty kiville
18
1347
Vastaukset 18
- Anonyymi
Kaupunki on yrittänyt kohentaa omistamansa yhtiön taloutta 7 miljoonan svop-sijoituksella v. 2020. Kaupungin suorat sijoitukset Haminan Energiaan ovat 17 miljoonaa, minkä lisäksi sen takausvastuu yhtiön lainoista on noin 13 miljoonaa euroa. Lainasaatavaa yhtiöltä on 4,2 miljoonaa euroa.
– Ehkäisemällä kaupungin päälle kaatuvia taloudellisia konsernin riskejä estetään myös se riski, että talouden horjumisen kautta joutuisimme selvitystilaan ja kuntaliitosprosessiin Kotkan kanssa, jota emme missään nimessä halua, huomauttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Pakkanen.
2021 Haminan kaupunki on nimennyt edustajat tytäryhtiöittensä hallintoon. Haminan Energian yhtiökokous pidetään 30.9. ja hallituksen puheenjohtajaksi nousee Harri Kerkelä (ps).
Haminan kaupunki teki 2020 ennätysmäisen 8,7 miljoonan euron ylijäämäisen tuloksen, edellisen vuoden tulos oli 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Koronan vaikutus tilikauden tulokseen kuntatalouden tukipaketteineen oli noin 4 miljoonaa euroa, loppu hyvää taloudenhoitoa.
HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN PÄIN PERSS Suolaisia - Anonyymi
Persniekat pettää aina ja varmasti !
- Anonyymi
Punikit huutelee täällä ja unohtaa että tais noi sopimukset olla demariaikana allekirjoitettu ja talous vedetty kuralle sosialistien opeilla
- Anonyymi
Eihän Pakkanen noista omistuksista ole päättänyt. Nyt koittaa pelastaa sen minkä pystyy.
- Anonyymi
Persuolimaiset ovat parasta mitä mulle on tarjolla, sano lapamato.
- Anonyymi
Mee töihin
- Anonyymi
Onneksi päästään kohta äänestämään.
Älkää äänestäkö ketään nykyisessä valtuustossa olevaa ehdokasta. Laitetaan pakka uusiksi.
Mitäs munasivat. Ei mitään talousosaamista, jos ei sitä ollut virkamiehilläkään. Toki sota ei ollut 100 % ennustettavissa, mutta ei kaikkia munia samaan koriin koskaan. - Anonyymi
Kristillistä hyväntekeväisyyttä tehnyt persuvaikuttaja huijasi köyhien ruokarahat Vantaalla
Persutorakat sen kun ahnehtivat ja tuhoavat yhteistä hyväämme ja valuttavat rahat omille tileilleen kuten tämä vantaalainen persupoliitikko Timo Valtonen alias RuokaTimo. Vai voita leivän päälle??? Viimeisetkin muruset viedään.
Korsossa hävikkiruokaa jakavan Joosua Mission toiminnanjohtajaa Timo Valtosta epäillään yhdistyksen saamien avustusrahojen väärinkäytöstä.
https://i.imgflip.com/9ojlrq.jpg - Anonyymi
Missä persut siellä ongelmat.
- Anonyymi
Persut antavat vaikka mummonsa per****ä, jos liksa juoksee omaan pussiin. Kokoomus vieläkin pahempi rosvo, joka jakaa kaikille rikkaille Trumpin malliin.
- Anonyymi
Todellakin !
- Anonyymi
Itse äänestän Pakkasta!
- Anonyymi
Missä persu siellä ongelma.
- Anonyymi
Tarjosko sullekin ilmaisen paukun ja palopuheen lähi kuppilassa?
- Anonyymi
Mahtaa posteljooni Nenosta närästää Haminan vaalitulokset!
- Anonyymi
ps porukasta puolet on ollut poliisin kanssa tekemisissä roska sakkia
- Anonyymi
Hyvä, että Persuille tuli kunnolla turpaan vaaleissa.
Ylimielinen itseään täynnä oleva Pakkanen valitettavasti pääsi läpi. - Anonyymi
Persut sai selkään ympäri Suomea Aivan oikein !
Seuraavissa eduskuntavaaleissa pienpuolue Persut eivät tule pärjäämään se on aivan varma !
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731203
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔801074Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241055Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126920Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6888- 58815
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.72701Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90520- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11470- 109460
- 43457
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää36424- 18403
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397