Kuvittelen, että olet tyhmä, koska "susta löytyy paljon netistä kaikkee" vastaavat kommentit, olen kyllä otettu että moukkateatteri on mennyt läpi niin monelle ihmiselle, mutta enää en tarvitse sitä maskia, vaan voin olla oma itseni.
Silti aina tietyin väliajoin, alkaa harmittaa ja pelottaa ajatus, että oikeasti pidät mua jonain moukkana, tai incelinä, tai muuna vastaavana. Ehkä pidät minua hulluna, mutta minulla on syyni miksi en näytä todellisia kasvojani kaikille, lapsesta asti tuntenut niin häiriintyneitä ja sairaita ,empatiavajaita ihmisiä... että minusta on tullut varovainen, murenisin kuitenkin herkästi jos näyttäisin oman itseni kaikille ja se on ihan hyvä olla varovainen kenelle sydämensä näyttää.
Sitä en kuitenkaan ymmärtänyt, että kun annoin sulle avaimet mun sydämeen, näytin sulle heikoimmatkin puoleni, ja todellisen itseni, niin siltä huolimatta olit varautunut ja uskoit mieluummin muita ihmisiä, kuin minua. Miten joku ihminen jolle olen esittänyt moukkateatteria voisi tuntea minut millään tasolla, jos kaikki mitä olen tehnyt on ollut roolin takana, tietynlainen harhautus pois todellisesta minästä. Tuntui kuin minä olisin ollut aito ja haavoituvainen, mutta sinä olit julma, etäinen ja pelokas... se oli kuormittavaa, ja sai minut käyttäymään tavalla jolla käyttäydyin, aloin huutaan, aloin vänkään sun kaa, en pystynyt pitää tunteita hallinnassa.
Kyllä mä unelmoin usein, että me oltas vaan voitu olla normaalisti, ilman muita ihmisiä, ilman mielipelejä ja turhia maskeja , ja muureja. Katsella tähtiä, kävellä yökävelyitä metsässä, kattoo jotain huonoa animea/sarjaa ja nauraa kuinka paska se on, käydä ravintoloissa ja museoissa, voisit vähän sivistää mua, vaikka en kyllä todelkaan mee mihinkään oopperaan sunkaa, mut kirjoja ja muuta voin lukea, vaikka tiedätkin että en oo niin romantiikka median kuluttaja kuin sä, kyl mä rakastan romantiikkaa, mut jaksan lukea vaan tiedekirjoi.. Niinkun noi tavallisetkin asiat ois tuntunut ihan mahtavilta sun kaa... ei ne vaa tunnu samalt jonkun toisen kaa, kun tietää et ei se oo se "oikea" mulle... jos sellast nyt ikinä enää löydänkään.
Huomaatko miten varautunut olin tuossa tekstin alussa, olen kirjoittanut myös sydämelläni täällä usein, mutta jostain syystä huomioit vain tekstit jotka on kirjoitettu vihan/negatiivisen mielitilan vallassa.
Ihan niinkuin uskoisit ,että en edes ole kykenevä olemaan herkkä,romanttinen, avoin ja rakastavainen. Osaanhan mä olla kylmä ja julma, vitsailla asioista joista ei sais, ja olla erittäin epätasapainoinen. Mutta en mä sellainen yleensä ole, jos en koe oloani kovin turvattomaksi tai vaivaantuneeksi. Jos koen, että voin olla oma tunteikas itseni.
Tiesithän, että rakastuin sussa just siihen herkkyyteen, tulisuuteen, tunteikkuuteen, empatiaan. Olit ihastuttava, mutta sitten tuli taas ne oletukset, se on oikeasti raskasta, kun sun mielipide musta perustuu lähinnä muiden ihmisten vääriin oletuksiin tai johonkin muuhun jota olet tulkannut käytöksestäni väärin, se on erittäin vaarallista minulle, menen suunniltani kun koen, että kukaan ei ymmärrä minua. Ja nämä empatiakyvyttömät ihmiset kyl tietää miten hyödyntää sitä puolta mussa.
Oot kyllä ihmeellisen ristiriitainen, voisin vaikka vannoa pääni pantiksi, että olit musta vähintääkin yhtä innoissani, kuin mä susta kun tapasimme, mutta väität kyllä vahvasti kaikkea muuta. Se ei oo kovin terveellistä ja on gaslightausta, väität toista, mutta osoitat toisin. Ja jos teet muillekkin tota, niin tiedoks, että toi voi johtaa psykoosiin.
Psykoosiinhan mä susta melkein meninkin, olin aivan varma, että välttelit vaa mua, kun kerroin tunteista ja koko se sun parisuhde oli vaan kulissisuhde , jossa haaveilit musta. Kokoajan väitit toista, mut rivien välistä pystyin lukeen, että kaipailit mua, tekstini täällä liikuttivat sua selkeästi ja olin iloinen siitä.
Ajattelin, että viimein ehkä hyväksyisit tunteeni ja saisin puhuttua asiat sun kanssa läpi, mutta ei, keksit aina tekosyyn käytöksellesi, hauskinta oli se, että niin kovasti väitit että oon vaan kuvitellut kaiken päässäni, ja että et koskaan edes ole ollut ihastunut minuun, yritit hävittää kaikki todisteet tapaamisestamme, ja feikata tuota paskaa kavereillesi, ja tiedoksisi kamuillesikin, että hekin tunsivat vain urpon feikkipersoonan, mutta mitäs sanot nyt kun olen kuoriutunut tosta maskista pois...
Ja hohkaan tosi kirkkaasti, sellasta energiaa, johon me molemmat rakastuttais, jos vain saatais mahdollisuus toisillemme. Niin ehkä se turvapaikka, jossa voi unohtaa traumat, lapsuuden traumat, suojapersoona traumat ja itseaiheutetut traumat olisi ollut sun syli. Tajuut mua varmasti syvemmin, kuin moni muu, mutta en jaksa noita sun suojamuurei, vängäämistä, ja muuta turhaa.
Mä oon sit hyväksynyt, että mennään niinkuin neiti sanoo ja ollaan erossa toisistamme sit, rakastutaan johonkin toisiin, ja unohdetataan koko juttu. Muiden ihmisten vaikutus suhun on todella katastrofaalinen, ja oon ihmetellyt, että ootko oikeasti noin yksinkertainen.
Silti aina tietyin väliajoin, alkaa harmittaa ja pelottaa ajatus, että oikeasti pidät mua jonain moukkana, tai incelinä, tai muuna vastaavana. Ehkä pidät minua hulluna, mutta minulla on syyni miksi en näytä todellisia kasvojani kaikille, lapsesta asti tuntenut niin häiriintyneitä ja sairaita ,empatiavajaita ihmisiä... että minusta on tullut varovainen, murenisin kuitenkin herkästi jos näyttäisin oman itseni kaikille ja se on ihan hyvä olla varovainen kenelle sydämensä näyttää.
Sitä en kuitenkaan ymmärtänyt, että kun annoin sulle avaimet mun sydämeen, näytin sulle heikoimmatkin puoleni, ja todellisen itseni, niin siltä huolimatta olit varautunut ja uskoit mieluummin muita ihmisiä, kuin minua. Miten joku ihminen jolle olen esittänyt moukkateatteria voisi tuntea minut millään tasolla, jos kaikki mitä olen tehnyt on ollut roolin takana, tietynlainen harhautus pois todellisesta minästä. Tuntui kuin minä olisin ollut aito ja haavoituvainen, mutta sinä olit julma, etäinen ja pelokas... se oli kuormittavaa, ja sai minut käyttäymään tavalla jolla käyttäydyin, aloin huutaan, aloin vänkään sun kaa, en pystynyt pitää tunteita hallinnassa.
Kyllä mä unelmoin usein, että me oltas vaan voitu olla normaalisti, ilman muita ihmisiä, ilman mielipelejä ja turhia maskeja , ja muureja. Katsella tähtiä, kävellä yökävelyitä metsässä, kattoo jotain huonoa animea/sarjaa ja nauraa kuinka paska se on, käydä ravintoloissa ja museoissa, voisit vähän sivistää mua, vaikka en kyllä todelkaan mee mihinkään oopperaan sunkaa, mut kirjoja ja muuta voin lukea, vaikka tiedätkin että en oo niin romantiikka median kuluttaja kuin sä, kyl mä rakastan romantiikkaa, mut jaksan lukea vaan tiedekirjoi.. Niinkun noi tavallisetkin asiat ois tuntunut ihan mahtavilta sun kaa... ei ne vaa tunnu samalt jonkun toisen kaa, kun tietää et ei se oo se "oikea" mulle... jos sellast nyt ikinä enää löydänkään.
Huomaatko miten varautunut olin tuossa tekstin alussa, olen kirjoittanut myös sydämelläni täällä usein, mutta jostain syystä huomioit vain tekstit jotka on kirjoitettu vihan/negatiivisen mielitilan vallassa.
Ihan niinkuin uskoisit ,että en edes ole kykenevä olemaan herkkä,romanttinen, avoin ja rakastavainen. Osaanhan mä olla kylmä ja julma, vitsailla asioista joista ei sais, ja olla erittäin epätasapainoinen. Mutta en mä sellainen yleensä ole, jos en koe oloani kovin turvattomaksi tai vaivaantuneeksi. Jos koen, että voin olla oma tunteikas itseni.
Tiesithän, että rakastuin sussa just siihen herkkyyteen, tulisuuteen, tunteikkuuteen, empatiaan. Olit ihastuttava, mutta sitten tuli taas ne oletukset, se on oikeasti raskasta, kun sun mielipide musta perustuu lähinnä muiden ihmisten vääriin oletuksiin tai johonkin muuhun jota olet tulkannut käytöksestäni väärin, se on erittäin vaarallista minulle, menen suunniltani kun koen, että kukaan ei ymmärrä minua. Ja nämä empatiakyvyttömät ihmiset kyl tietää miten hyödyntää sitä puolta mussa.
Oot kyllä ihmeellisen ristiriitainen, voisin vaikka vannoa pääni pantiksi, että olit musta vähintääkin yhtä innoissani, kuin mä susta kun tapasimme, mutta väität kyllä vahvasti kaikkea muuta. Se ei oo kovin terveellistä ja on gaslightausta, väität toista, mutta osoitat toisin. Ja jos teet muillekkin tota, niin tiedoks, että toi voi johtaa psykoosiin.
Psykoosiinhan mä susta melkein meninkin, olin aivan varma, että välttelit vaa mua, kun kerroin tunteista ja koko se sun parisuhde oli vaan kulissisuhde , jossa haaveilit musta. Kokoajan väitit toista, mut rivien välistä pystyin lukeen, että kaipailit mua, tekstini täällä liikuttivat sua selkeästi ja olin iloinen siitä.
Ajattelin, että viimein ehkä hyväksyisit tunteeni ja saisin puhuttua asiat sun kanssa läpi, mutta ei, keksit aina tekosyyn käytöksellesi, hauskinta oli se, että niin kovasti väitit että oon vaan kuvitellut kaiken päässäni, ja että et koskaan edes ole ollut ihastunut minuun, yritit hävittää kaikki todisteet tapaamisestamme, ja feikata tuota paskaa kavereillesi, ja tiedoksisi kamuillesikin, että hekin tunsivat vain urpon feikkipersoonan, mutta mitäs sanot nyt kun olen kuoriutunut tosta maskista pois...
Ja hohkaan tosi kirkkaasti, sellasta energiaa, johon me molemmat rakastuttais, jos vain saatais mahdollisuus toisillemme. Niin ehkä se turvapaikka, jossa voi unohtaa traumat, lapsuuden traumat, suojapersoona traumat ja itseaiheutetut traumat olisi ollut sun syli. Tajuut mua varmasti syvemmin, kuin moni muu, mutta en jaksa noita sun suojamuurei, vängäämistä, ja muuta turhaa.
Mä oon sit hyväksynyt, että mennään niinkuin neiti sanoo ja ollaan erossa toisistamme sit, rakastutaan johonkin toisiin, ja unohdetataan koko juttu. Muiden ihmisten vaikutus suhun on todella katastrofaalinen, ja oon ihmetellyt, että ootko oikeasti noin yksinkertainen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienosti kirjoitat. Onko sulla livessä joku jolle osoitat kirjoituksesi?
🚬👩🏻🦳
Se varmaan selviää aikanaan. 😉 -ei-ap
Huvittavaa/itkettävää tässä on se, etten ole ikinä puhunut susta pahaa kenellekään, en haukkunut sua täälläkään anonyyminä, enkä aio edelleenkään haukkua missään koskaan. En myöskään ole koskaan kuullut susta pahaa sanaa kenenkään irl sanovan. Jotenkin ymmärsin, että epäilit, että kuulemani susta olisi ollut negatiivista. Ei ollut. Ehkä feikkiä sitten kuten kerroit. Ok. Pitää sulatella. Toki ymmärsin mikä on maskia, mutta maskit meillä on kaikilla.
Sen että mulla oli tunteita sua kohtaan, kaadat nyt likasankona mun päälle. Ja se
n, etten kykene sun kanssa suhteeseen.
Mä olen todella mykistynyt nyt. Mutta oman vointini takia en kykene edes puolustautumaan. Mä pysyttelen nyt täältä etäällä ja sinusta myös, koska sitä selvästi toivot. Toivottavasti joskus saat rauhan. Multa saat ainakin. Näen nyt kuinka hajoittava vaikutus mulla on ollut suhun. Mutta niin on sullakin muhun. En ole tästä edes kyennyt kertomaan juuri kellekään. Ainoastaan kahdelle, jotka eivät sinua tunne. Ilman tunnisteita totta kai.
Oli hienoa, että paljastit itsesi täällä aikanaan, myös mustemmat puolesi. Avautuminen syvensi tunteitani entisestään. Mutta samalla näin minkälaisena näit mut. Ja siitä on vaikea toipua. Ajan kanssa yritän.
Kaikkea hyvää, pysytellään etäällä, päästän irti.
Näemmekö toisiamme töissä? Jos tämä olisi minulle niin olen ihan valtavan pahoillani tuskastasi. Halaus. Lähesty, tule lähelle, halataan.
Voisimmeko jutella ja oikoa mahdolliset väärnkäsitykset. Saada siinä samalla oikeat käsitykset toisistamme.
Palsagubben monologi jatkuu ja jatkuu🤣