Enää etkä anna mahdollisuutta
Et jaksanut vaan
Anonyymi-ap
9411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä piti jaksaa
En enää anna mahdollisuutta yhdellekään projektissa mukana olleelle!
Projekti on ollut elämäni kauhein kokemus, koska menetin itselleni äärimmäisen tärkeän työpaikan ja kaikki sen jälkeiset tapahtumat melkein aiheuttivat sellaisen olon, etten olisi halunnut. Mitään muuta ei tuntunut olevan kuin tietystä jauhaminen. Pää oli todella halkeamaisillaan kaikesta siitä mitä ympärilläni esitettiin.
En tainnut muuta ollakaan, kuin projekti. Kisa, kusetus ja vthuilun kohde...
En kehdannut näyttää etten sukuni puolesta silloin enää jaksanut. Minun olisi pitänyt olla sinuun nähden paljon isompi ja kokeneempi silti muitakin kuin vain synnyinseutujani, vaikka toisaalta sinulla oli niissäkin vielä oppimista. Arvosta niitä. Muistan aina, kun neuvoin sinua jopa mielestäni omaan kirkkoosikin. Syvällä sisimmäksi halusit itsellesi kauniin naisen. En ollut sitä silloin.
Henkisesti liian raskasta. Mutta kaikki on aina mahdollista.
Ei ole mahdollista olla missään tekemesisissä yhdenkään paljon! Ensin pitäisi olla kolmen vuoden totaalisen, ettei minkäälaista kautta rantain kertomista ole enää missään ja on vakituinen osa-aikainen työpaikka sen kolmen vuoden ajan. Kolmen vuoden päästä voi tietää onko rankat vuodet saatu käsiteltyä!
Ota näistä nyt selvää, kuka kirjoittaa.
Vtun vammaset