Sitten, astuin tuntemattomaan. Suljin yhden oven perässäni ja uusi avautui edessäni. Tapasin sinut. Seisoskelin pyöräni vieressä, kävelit ohitseni. Katsoin sinua kysyvästi, oletko sinä …. . Kerroin oman nimeni ja kättelimme. Oli lämmin toukokuinen päivä. En tuolloin tiennyt, kuinka elämäni tulisi muuttumaan. Jo tuona päivänä tunsin lämpimän olemuksesi ja yhteyden välillämme. Ei mennyt aikaakaan, kun tunsin hämmennystä, eihän tässä näin pitänyt käydä. Taisi olla juuri se sunnuntai ilta, kun ajeltiin hetki. Se oli menoa. Ihastuin, enkä saanut sinua enää mielestäni. Hullaannuin suorastaan. Sait minut tuntemaan itseni taas näkyväksi. Olin ollut näkymätön niin pitkään. Tätä ihastumista on jatkunut jo 2 vuotta. Aina kun nähdään, sinä täytät ajatukseni. Aina. Yritän silti taistella sitä vastaan, koska meistä ei voi tulla paria, välissä on liian monta muuttujaa.
Miehelle
Miehelle
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yrititkö edes?
Ei yksipuolisessa ihastumisessa ole mitään yrittämistä
Ei kiinnosta enää niin kuin tiedät, jatka elämääs pentu
Sehän on hyvä kohdella toista kun pelinappulaa, miten itellä sattuu mieli tekemään milloinkin.
Samat sanat täältäkin tietylle henkilölle! Kaikki on ollut ohi jo monta vuotta sitten!
Muka S… mitä kuvittelin
Onneton rakkaustarina 😔
Ei ihme että kaipaat