Sepän loppu

Sontaseppo havahtui, että sänky ei ollut oma. Muistikuvat viime viikoilta olivat hatarat, nyrkkitappeluita,poliiseja, häätö ja ambulansseja. Hän makasi sairaalasängyssä nousten hoippuen vessaan, jonka peilistä tuijottivat oranssinruskeat pelokkaat kasvot keltaisten valkuaisten ympäröimät pupillit vinhasti käsidesiä etsien…turhaan.Ylävatsaan viilteli ,oikean kyljen ollessa turvonnut kosketusarka ,veriset mahahapot valuivat suun pielistä , kasvoissa ja käsissä oli suuria mustelmia,ruskean sonnan valuessa liukkaasti pitkin honteloita koipia. Tältä matkalta ei ole paluuta virkkoi wcn ovelta jykevä lääkintävahtimestari, joka hoitajien kanssa selätti sontasepon ,potkaisi haiman seutuville ja nosti paareille remmeihin.
Tänne ei tule valittamaan ja lääkkeitä kerjäämään kaakattivat hoitajat. Läpsien samalla sontaseppoa voimallisesti päähän lääkörin hymyillen vittumaisesti virkkoen: Mistä näitä hulluja itsensä keltaiseksi juoneita riittää tänä keväänä?
Lääkintävahtimestari kuljetti sontasepon lääkärin johdattamana kellarikerroksen liinavaatteiden varastotilaan. Sontaseppo jötettiin lepositeissä makaamaan pimeään huoneeseen.
Yöllä vartija kävi tupakalla uhitellen kyydin olevan kylmää, jos sontaseppo alkaisi spedeilemään.Vasta seuraavana päivänä hoitajat kävivät lääkärinkierroksella hakemassa hoidokin kuonokopassa vahvasti lääkittynä osastolle. Lääkäri tivasi putken pituutta, juomamääriä että oliko väkevää vai mietoja. Juomien laatu kuulemma vaikuttaisi mahdollisuuteen selvitä vaikka silmistään näki, että lääkäri oli jo antanut periksi.
Hän näkisi kaiken verikokeista lisäksi ultraäänellä näkyi askites ja muutoksia maksassa ja haimassa. Toivoa ei ollut vain kivuton kuolema ,johon toivottavasti hoito pystyisi, muuten henkilökunta joutuisi vain katsomaan vierestä kärsimysnäytelmää voimatta auttaa. Juuri se voimattomuus auttaa sai hoitohenkilökunnan kohtelemaan alkoholistia tylysti. Maksa ja haima olivat korvaamattomia elimiä. Kuinka monta kertaa he olivat lukeneet madonluvut sontasepolle, tylyttöneet, yrittäneet kannustaa,ohjanneet katkolle, päihdehoitoon ja psykiatrille, mutta mies oli päättänyt juoda päätyyn asti. Silti hän oli aina yhtä peloissaan, kun kuolema oli ovella. Sermien takana letkuissa makaava sontaseppo ikävöi rakasta betonikorsuaan, koiraansa,televisiota, hetkiä sohvalla olutmuki kourassa ja marketin oluen ostoreissuja. Hän olisi halunnut nähdä rakkaimman tyttöystävänsä, mutta tämä ei ollut vastannut edes soittoihin vuosiin. Kukaan ei tulisi häntä katsomaan kenties sairaalapastori, mikäli ei olisi oikeista sairauksista kärsiviä juuri nyt kuolemassa.
Hän tiesi, että elämä päättyisi vaipoissa tähän sänkyyn eikä hän enää koskaan pääsisi takaisin kotiinsa ja vapauteen.