ylioppilasnaisen, Merja Ylä-anttilan, YLE johtajan 360 000 euron vuosituloihin.

Anonyymi-ap

Anne Holmlund, ylioppilas ja merkonomi tarvitsee suuret palkkatulot, että tuntuisi johtajanaiselta. Ministerinä tumpeloi monta asiaa jotka lehdistö vaikeni. Ei pääse kuitenkaan toisen ylioppilasnaisen, Merja Ylä-anttilan, YLE johtajan 360 000 euron vuosituloihin.

10

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ylä- Anttila on KELVOTON JOHTAJA.
      Eroa typerys.

    • Anonyymi

      Muistan Holmlundin nimityskoukerot sisäministerinä. Suopoon johtajaksi hyvän perhetuttavan Paateron poika. Sitä ennen isi ylipoliisipäälliköksi.
      Holmlund oli Vanhasen hallituksen innokkain maahantuonti-ihmisten haluaja. Mitään perusteluja ei ollut, paitsi "värikkyyttä katukuvaan".

    • Anonyymi

      Pelkkä vitsi koko juttu. Kokoomus tarvitsi Satakunnasta ministerin, muttei se ollutkaan ihan niin kuin ajattelivat.😁

      • Anonyymi

        Ei kannata kankoonpeeläisten arvostella muita. Itse valitsivat kansanedustajakseenkin kansakoulun käyneen suutarin, joka myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi huudettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata kankoonpeeläisten arvostella muita. Itse valitsivat kansanedustajakseenkin kansakoulun käyneen suutarin, joka myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi huudettiin.

        Sun ei kannattaisi kirjoitella tietämättömänä ja tylsänä mitään. Miehellä on kaksi akateemista tutkintoa, joista toinen tohtorriväitös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun ei kannattaisi kirjoitella tietämättömänä ja tylsänä mitään. Miehellä on kaksi akateemista tutkintoa, joista toinen tohtorriväitös.

        Voi, voi, tuo mitä tarkoitin, tapahtui noin 50 vuotta sitten, jolloin ei persuista tiedetty yhtään mitään. Suutarin perustama kenkätehdas oli Tehtaankadulla, ja rakennuskin on paikallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, voi, tuo mitä tarkoitin, tapahtui noin 50 vuotta sitten, jolloin ei persuista tiedetty yhtään mitään. Suutarin perustama kenkätehdas oli Tehtaankadulla, ja rakennuskin on paikallaan.

        Hyvä että olet sekaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun ei kannattaisi kirjoitella tietämättömänä ja tylsänä mitään. Miehellä on kaksi akateemista tutkintoa, joista toinen tohtorriväitös.

        Kyllä, hieno mies. Kake Singersiä mukaillen: Mäntsälä mielessäin.


    • Anonyymi

      Kepulaista suhmurointia.

    • Anonyymi

      PARAS UUTINEN IKINÄ. LOPULTAKIN SIITÄ PERKELEESTÄ PÄÄSTIIN.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      145
      3925
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      9
      3352
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      46
      2923
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2832
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      142
      2503
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2144
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1338
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      98
      1326
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1294
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      80
      1156
    Aihe