Miten pääsen tästä yli

Anonyymi-ap

Pelaaminen meni sumussa, kuin toisessa todellisuudessa, niin että tajusi vasta oikeastaan jälkeenpäin mitä oli mennyt tekemään. Vienyt elämänhalua, pystymistä/keskittymistä asioihin. Itsetuhoisuutta ei kuitenkaan ole. Tuntuu kuitenkin, että pitäisikö tässä linnottautua pitkäksi aikaa kotiinsa.

Pienituloisena käytin viimeaikoina vähemmän rahaa ja sain tililleni säästettyä jotain yli 600
ja olisin saanut sillä hankittua erilaisia tarpeellisia juttuja arkeeni, mutta kaikki meni,
vaikka en pelannut kovin isoilla panoksilla, vaan luotin pidempikestoiseen peliin ja panoksen vaihteluun.
Ja olen jo aiemmin alkuvuodesta pelannut satoja euroja lyhyessä ajassa.
Kun voisi vähän parantaa elämänsä laatua, olen pelannut ne rahat ja joudun pitkäksi aikaa takaisin samaan vanhaan kurjuuteen.

Miten selitän tämän tarpeen tullen läheisille, jotka odottavat minulla olevan ainakin tonni rahaa?
Asun kuitenkin yksin ja vuokrat ja muut kuukausittaiset laskut on maksettu, mutta ensi kuuksi maksettavana yli satasen terveydenhoitomaksu. Olisinpa sen jo noista menetetyistä rahoista maksanut.

Jos säästän vähävaraisena 30e kuussa, jo tuon yli 600e summan kokoon saanti kestää yli 20 kuukautta..lohdutonta.
Voin toki saada säästettyä kuussa vähän enemmän. Helpointa se on ruuassa, vaikka senkin suhteen on mielihaluja, toivoo vaihtelua, eikä osaa kaikesta säästää. En myöskään jaksa oikein kokkailla ja kaikki ruoka ei myöskään sovi. Voisin osin hyödyntää ruoasta säästämistä ryhtymällä paastoon ja pudottamalla painoa, jos se toisi motivaatiota.

Ongelma säästämisen suhteen on, että tarvisi hankkia monenlaista juttua arkeensa, esim. vaatteita ja ne maksavat. Niiden tulee kuitenkin olla omatyylisiä. Jonkun verran voisi säästää, jos löytäisi käytettynä hyviä vaatteita vähän edullisemmin, kun nykyään on kaupungeissa aika monia vaatemyymälöitä, jotka ostavat käytettyjä siistejä vaatteita ja myyvät eteenpäin. On myös terveydenhoitokuluja.

Ajattelin myydä tarpeetonta tavaraani, mutta siitä on vaivaa, en jaksa hyvin ja sillä voi saada muutamassa viikossa vain muutamia satasia. Kauppapaikkojakin on niin monia, ettei tiedä missä kannattaisi myydä mitäkin. Löytyisi enemmänkin myytävää, mutta kaikesta järjestelystä ja nettiinkin myyntiin laittamisesta on vaivaa, eikä terveytensä puolesta jaksa hyvin.

Hyväntekeväisyydestä voisi saada ruokaa tai ostokortin sitä varten ainakin väliaikaisesti maksutta ja ehkä jotain vaatettakin ja muuta, mutta en ole koskaan hyödyntänyt niitä ja on aika iso kynnys, etenkin jos tiliotteita tulee näyttää ja asioida sitten kasvotusten ja pelijutut hävettävät. Jos tiliotteita tulee näyttää, olisi helpompi hoitaa asia etänä kuin paikallisesti.

Ongelman laukaisi tänä vuonna se, että laitoin vahingossa Veikkaukselle eston kaikkiin peleihin
ja aloin sitten pelata toisen firman pelejä. Veikkauksella on estoja ongelmapelien kohdalla, mutta nyt meni vahingossa kaikkiin peleihin ja alunperin suunniteltua pidempi esto, joka oli tarkoitus laittaa yhteen peliin.
Ja niitä peliestojahan ei voi perua. Kaikkien Veikkauksen pelien kanssa ei ole ongelmaa, vaan pelaan porukoita ja pienellä panoksella. Jatkossa yritän tarkistaa huolella vahvistuksen siitä mihin peleihin esto on menossa.

Laitan nyt pelaamiini ongelmapeleihin pitkän eston ja odotan, että pääsen pelaamaan Veikkaukselle takaisin pienellä panoksella pelejä, jotka eivät tuota ongelmia. Ne tuovat pikkiriikkistä toivoa elämän mahdolliseen parantumiseen, vaikka niistä merkityksellisten summien voittaminen on hyvin epätodennäköistä, edes tuollaisen useiden satojen eurojen summan saati enemmän.

Olisi helpompi jatkaa eteenpäin, jos saisin jostain tonnin tai vajaan, edes nuo nyt juuri menettämäni rahat. En yrittäisi saada enää takaisin ja kun laitan sen eston, en pystykään. Uusille kasinoille meno ei houkuta yhtään, eikä siinä ole riskiä, vaan olen pelannut samalla. Mutta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada tuollaisia summia. Työnteonkin suhteen pystyisin vain kevyehköön osa-aikatyöhön, jota on vaikea saada, eikä siitä tienaa kummemmin.

Jos teillä on kokemuksia erilaisesta peliongelmaisille tarjotusta avusta, antakaa vinkkiä millaisesta on käytännössä ollut apua. Olen aika epäluuloinen, että minua auttaisi vain purkautua asiasta jollekin kuuntelijalle puhelimessa. Vertaistukeen, vastavuoroiseen keskusteluun uskon enemmän ja muuhun mahdolliseen.

Älkää vaan lytätkö, vaan lohduttakaa/tukekaa/auttakaa?

4

1409

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse olen pelannut jo 23-vuotiaasta asti rahapelejä. Niissä koskaan voittamatta. Kerran voitin maksamattomat vuokrarahat. Nyt puhutaan yli 300€:n voitosta. Olen siitä edelleen kiitollinen Veikkaukselle. Nyt 34-vuotiaana, pelit edelleen kutkuttaa, mutta 200€ on muuttunut maksimissaan 50€/ pelikerta. Pelaan baarien koneilla. Tilejäni valvotaan, onneksi. Huomenna myyn kultaisen rannerenkaan, että saan peli/ruoka/vaaterahaa kokoon. Olen voittanut toistasataa olevia summia pelikoneesta. Se siinä koukuttaakin. Nimittäin, jos polttaa, siihen kuluu jo omaisuus. Touhu on kyllä kamalaa. Lisäksi se saattaa luoda sosiaalisiasuhteita ja tappaa aikaa. Minulla on kuitenkin nyt parempi olla, kun olen valvonnan alla. Tsemppiä!! 🌞

      • Anonyymi

        "Olen pelannut 23- vuotiaasta asti rahapelejä. Niissä KOSKAAN voittamatta..."

        "Kerran voitin.... Olen voittanut toistasataa olevia summia pelikoenesta"

        Häh?


    • Anonyymi

      Älä nyt hyvä ihminen laske enää mitään toivonkipinää sen veraan että vielä joskus voittaisit jotakin, edes pienellä panoksella. Olet jo kulkenut pitkän tien pelaamistesi kanssa ja nähnyt miten siinä aina käy. Pyri lopettamaan pelaamisesi kokonaan j koeta keksiä jotain korvaavaa aktiviteettia pelaamiseen käyttämäsi ajan tilalle.

    • Anonyymi

      Kuvitellaan, sadan euron panoksella pelin mukaan pienikin voitto voi olla suuri tai tuntuu suurelta verraten suorassa suhteessa sama peli pienillä panoksilla kymmenen senttisillä joutuu voittamaan aika monta kertaa jotta saa sen satasen ja tiedä mistään onko se edes mahdollista ilman luvattua päävoittoa. Useammin pelatessa pelaaja hyötyy tappioiden erossa pienillä isoilla panoksilla kuitenkin silti pienet panokset kynii pelaajan hitaasti ja varmasti. Onko puujalkamaista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe