Suomen hallituksen pitäisi välittömästi alkaa tukemaan kansainvälisiä adoptioita! Kansainvälisten adoptoitujen on todettu menestyvän SELVÄSTI paremmin kuin kotimaanadoptoitujen, minkä lisäksi näin saataisiin suhteellisen kivuttomasti ratkaistua monen lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan suuri ongelma, ja samalla tullaan annetuksi orvolle lapselle uusi koti ja mahdollisuus! Kansainvälinen adoptio on myös oiva tapa tukea monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta Suomessa! Näin yleisesti ottaen kansainvälinen adoptio on kyllä kannattava sijoitus:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id12302.html
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id12302.html
Vastaukset 7
Vanhimmat
tukea lapsen omaisia pitämään lapsi omassa maassa ja kulttuurissa,eikä hoidella lapsettomien ongelmia toisten lapsilla.
Olen samaa mieltä siitä että toki jokaisen lapsen paras paikka on omassa perheessä ja alkuperäisessä kulttuuriympäristössä, jossa hänen sekä perus että korkeämmat tarpeensa täyttyvät. Kaikilla lapsilla ei ikävä kyllä ole niitä omaisia jotka voisivat tai haluaisivat pitää lapsesta huolta, vaikka heitä siinä tuettaisiinkin. Ja suurimmassa osassa maista, joista adoptiolapsia saapuu, oman valtion sosiaalitoiminnan tilanne tai yhteiskunta rakenne ei mahdollista sitäkään että lapsi saisi uuden kodin omassa synnyinmaassaan. No itse en ole lapseton enkä voi sitä tuskaa jakaa sillä se ei ole minua kohdannut, mutta onhan toi aika ilkeesti sanottu että hoidella lapsettomien ongelmia toisten lapsilla... No olen nyt sitten itsekin mennyt tekemään tällaisen hirveän teon että perheen kasvamishaaveissamme päätimme adoptoida ja saimme ihanan lapsen, jota kukaan hänen omaisistaan kotimaassa ei halunnut hoitaa tukitoimista huolimatta. Toki mielessäni suren lapseni menetystä siinä suhtessa ettei luonnollinen yhteys synnyin kulttuuriin jatku, mutta toisaalta kulttuuri on sitä mihin kasvaa perheessään ja kodissaan. Ja mikä tietysti järkyttävintä hän saa paljon paljon rakkautta huolenpitoa ja huomiota osakseen ja tietysti elin-ikäisen perheen että sellasta palautetta sulle!!!!!!!!!!!!
Yksi prosessi (lisää) aloitettu vastikään.
Muistimme myös kutsua tyttäremme synymäpäiväjuhliin useamman ulkomailta adoptoidun lapsen; tytäremme koulukavereita jne. Hyvin he ovat tänne näyttäneet sopeutuneen.
Suomen valtio on muuten keväästä asti tukenut ulkomaista adoptiota parin tuhannen euron (vaihtelee maittain) kerta-korvauksella.
Siis mahtavaa, että "muistitte myös kutsua tyttärenne syntymäpäiväjuhliin useamman ulkomailta adoptoidun lapsen".
Teitte mahtavan suvaitsevaisuuden osoituksen kutsumalla kiintiövieraita lastenjuhliinne. Siitä se lähtee.
Suomeen ennätysmäärä adoptiolapsia vuonna 2004
Kuten useimpina vuosina aiemminkin, myös 2004 tuli Suomeen lapsia kansainvälisen adoption kautta enemmän kuin koskaan ennen. Palvelunantajien antamat tiedot löytyvät kohdasta Tutki adoptiota -> tilastotietoa.
Tilastokeskuksen luvut perustuvat väestörekisteritietoihin ja ovat siksi hiukan erilaiset. Suurempaa lukua saattaa selittää Suomessa vahvistetut, mutta ulkomailla toteutuneet adoptiot sekä kenties aikaisempina vuosina saapuneiden lasten vuonna 2004 tehdyt adoption vahvistukset.
http://www.stat.fi/til/adopt/2004/adopt_2004_2005-07-01_tie_001.html