Luin alikersantin edesottamuksia armeija-ajoiltaan..
On ajat muuttuneet viidessäkymmenessä vuodessa.
Vai onko naisten tulo armeijaan muuttanut käytöstä ronskimmaksi.
Jotenkin v-alkuisen sanan käyttö ei korkeaa sivistystä osoita edes miehillä, vielä vähemmän naisilla. Tämä naisalikessu näyttää käyttäneen koko ajan..
Jos Suomessa tällaista käytöstä, niin .itä sitten muualla.
Suomea pidetään sivistyneenä valtiona , tiedä sitten.
K kotton
Sivistys, minne kadonnut
19
323
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä ne opit on tulleet niille kiusaajillekin omista kokemuksista. Armeija ei muutu ykskaks, vaan siihen tarvitaan aika pitkä aika. Ennenhän tuollainen on ollut vakiintunut tapa kaikkialla inteissä, mutta nykyisin yritetään se kieltää, ja näin nämä tulee esiin.
- Anonyymi
En muista mitään kiusaamista 70-luvulta Koiralta. Olin tosin muita vanhempi opiskelun lykkäyksen takia.
Siihen aikaan rankaisun olisi määrännyt sotaoikeus, ja sitä porukkaa ei vähäisten juttujen takia koolle kutsuttu.
Eräs vartiomies meni vuorollaan saunaan nukkumaan. Nukkui tietysti pommiin, ja kärähti. Hän oli muusta joukko-osatosta opissa ollut koneoppilas. Pataljoonan komentaja sanoi että oman joukko-osaston mies olisi joutunut sotaoikeuteen. Kai tuolle miehelle jokin seuraamus tuli omassa joukko-osatossaan. - Anonyymi
Liittyyköhän aloitus Karla Karmalaan, Arja Korisevan Kolumbiasta adoptoituun tyttäreen🤔.
Jos, niin vähä lueskelin uutista, on vaaleissa ehdolla, ja pyysi anteeksi, ja perustelikin jotenkin.
En tiedä asiasta enempää, mutta itselle (iäkkäänä naisena) tuli ajatus että julkisuus ois tuonut asian esiin 🙂- Anonyymi
Sitähän minäkin tussa luin, ja kummastutti, kun ei minun aikana tuollaista käytöstä ollut.
Onko niin, että varusmieskoulutukseen hakeutuvat naiset yrittää olla kovempia jätkiä kun miehet.
Siitä on 50 vuotta aikaa, ja yksikkö oli, ettei siellä huutamalla ja alistamalla olisi mitään saavutettu.
Tämä v- alkuisen käyttö, mikä vimma naisilla sitä on hokea, kun se ei miehiäkään yhtään miehekkäämmäksi tee.
En mikään pulmunen ole, kun työhistoria on sujunut koneiden parissa, vaan sen huomannut, ettei kiroilemalla asiat parane. - Anonyymi
Miksi mainitsi sanan adoptio , silloin kun adoptoidaan on lapsi oma , se loukkaa aina ihmisiä jotkamobat adoptoineet kun eräiden on pakko mainita että lapsi on adoptoitu, pitöisi hieman ajatella mitä sanoo, vai sanotko muistakin että jonkun itse synnyttämä lapsi on tehnyt jotain.äluulen ettet sano niin, siksipä ei tarvitse mainita että lapsi on adoptoitu .
- Anonyymi
Kapiaiset (miehet) ovat kautta aikojen olleet sikoja armeijassa, se on vain siedetty ja ajateltu, että "armeija miehen tekee" eli kun sietää simputusta ja naurettavia ohjeta ja pokkurointia.
- Anonyymi
Laulaja Arjan lapsi, siksi hieman ihmetyttää.
- Anonyymi
Adoptoitu, ettei geenit silleen.
Kiinnosti uutinen, selittiköhän, että on itse pitänyt hauskana tanssittaa ym. käyttää ronskia kieltä, ehkä itsellä kokemus myös ettei ihan pumpulissa siellä olla.
Eikö tää tapahtuma ollut jonkun/joidenkin mielenpahoitus jo muutaman vuoden takaa.
Vaalit tulossa, niissä mukana tämä tytär.
En ole puolesta enkä vastaan.
Kuitenkin pahoitellut ja pyytänyt anteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adoptoitu, ettei geenit silleen.
Kiinnosti uutinen, selittiköhän, että on itse pitänyt hauskana tanssittaa ym. käyttää ronskia kieltä, ehkä itsellä kokemus myös ettei ihan pumpulissa siellä olla.
Eikö tää tapahtuma ollut jonkun/joidenkin mielenpahoitus jo muutaman vuoden takaa.
Vaalit tulossa, niissä mukana tämä tytär.
En ole puolesta enkä vastaan.
Kuitenkin pahoitellut ja pyytänyt anteeksi.Kun semmonen ajatus, että uusi sukupolvi on fiksumpi kun entinen, niin takaperin on menty.
Jos tämä on ehdokkaana vaaleissa, niin sitä suuremmalla syyllä on tuoda nämäkin asiat julki..
Näytti katuvan, hyvä niin. Ja sitten päälle maailman tuottoisin vesiputous, naisen kyyneleet.
Ne on naisten tavaramerkki kun mokaavat..
En usko, että oma ryhmäni oli aikanaan muita fiksumpi, tai saatoi olla, niin ei siellä tuollaista ollut.
Kaistapäistä tuollainen esimieheltä.
K kotton - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun semmonen ajatus, että uusi sukupolvi on fiksumpi kun entinen, niin takaperin on menty.
Jos tämä on ehdokkaana vaaleissa, niin sitä suuremmalla syyllä on tuoda nämäkin asiat julki..
Näytti katuvan, hyvä niin. Ja sitten päälle maailman tuottoisin vesiputous, naisen kyyneleet.
Ne on naisten tavaramerkki kun mokaavat..
En usko, että oma ryhmäni oli aikanaan muita fiksumpi, tai saatoi olla, niin ei siellä tuollaista ollut.
Kaistapäistä tuollainen esimieheltä.
K kottonNäytti "katuvan", pakon eessä.
- Anonyymi
Ennen tuollainen oli tavallista mutta se loppui kun ak sattui sopivan porukkaan sopivassa paikassa. Tänäänhän kaikesta pitää mennä oikeuteen ja iltalehtien sivuille.
Aika nössöjä nämä nykyiset ns sotilaat.- Anonyymi
Pääsimme Ilta-Sanoman sivuille vuonna 1976 tammikuussa. Otettiin hiukan hapanta kotiuttamispäivän aattona ja kasarmi kärsi hiukan siis vain hiukan aineellista vahinkoa. Oi niitä aikoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsimme Ilta-Sanoman sivuille vuonna 1976 tammikuussa. Otettiin hiukan hapanta kotiuttamispäivän aattona ja kasarmi kärsi hiukan siis vain hiukan aineellista vahinkoa. Oi niitä aikoja.
Saman vuoden tuokokuussa meidän joukko armeijasta vapautui.. Vuoden päästä 50 vuotta.
11 kuukautta samassa tuvassa oltiin, ja ckasettia kuunneltiin. Musiikkimaku jämähti siihen aikaan..
En ole sen jälkeen nähnyt ketään siitä joukosta.
Sen huomannut, jos kymmeniä vuosia ilman tapaamista, niin ei enää luontevaa yhteispeliä tule.
Ihminen muuttuu, kun elämä jälkensä jättää.
Ei ole sitä nuoren miehen riehakkuutta enää , ja vanhojen kavereiden kanssa niitä joutuu muistelemaan, kun muuta yhteistä ei ole.
K kotton - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman vuoden tuokokuussa meidän joukko armeijasta vapautui.. Vuoden päästä 50 vuotta.
11 kuukautta samassa tuvassa oltiin, ja ckasettia kuunneltiin. Musiikkimaku jämähti siihen aikaan..
En ole sen jälkeen nähnyt ketään siitä joukosta.
Sen huomannut, jos kymmeniä vuosia ilman tapaamista, niin ei enää luontevaa yhteispeliä tule.
Ihminen muuttuu, kun elämä jälkensä jättää.
Ei ole sitä nuoren miehen riehakkuutta enää , ja vanhojen kavereiden kanssa niitä joutuu muistelemaan, kun muuta yhteistä ei ole.
K kottonSamana toukokuun 10 päivänä pääsin passi kourassa vapauteen PsVk kolmosesta.
- Anonyymi
Kesällä 1969 saivat könsyt Öbiksessä kyytiä :-)
245838 - Anonyymi
Jonnekkin on hukkaantunut, kaikille sitä ei nykynuorisosta tunnu siunaantuneen.
- Anonyymi
Eikä myöskään meille aikuisille. MOnet nuoret ovat huomattavasti fiksumia kuin me !
- Anonyymi
Olen huomannut että sitä sanaa viljelee naisetkin, ihme sinänsä, siinä ei ajatella että siten sortaa omaa skukupuaoltaan.
Olen tottunut kuulemaan vaikka millaisia ilmaisuja mutta V sanaa kun nainen käyttää , niin ei pahemmasti ole sivistystä saanut kasvatuksessaan.
Itse olen nainen ja joka kerta kun kuulen sen sanan naisen sanomana pistää vihaksi ja kunnolla- Anonyymi
Se vaan pitää pyhän tasa-arvon nimissä sekin sietää.
Tasa-arvo, niin hyvässä kun pahassa..
Jos vähänkin miehellä käytöstapoja, niin naisten läsnäollessa ei v-alkuista käytä.
Aikanaan joku suomenkielentutkija (iäkkäämpi nainen) sanoi tv.ssä, että v-alkuinen tulee olemaan pitkään muodissa.
Ajattelin silloin, että ei ole. Niin vain kuitenkin on. Vanhat kunnon perkl..t ja saatanat on museossa.
No, museossa sitä on itsekin.
k kotton
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4811765Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781517Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641348Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H161325- 100915
- 51879
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19876Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65746Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15741Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7732