Veneilystä luopuminen

Anonyymi-ap

Ensimmäiset matkaveneilyn vuodet minulla olivat jo 70- luvulla asuessani pääkaupunki seudulla. Ensimmäinen vene oli Kemiöstä hankittu hieno puufiskari, jolla veneiltiin pääasiassa Helsinki - Hanko suunnalla. Siellä meni lähes kymmenen vuotta. Sen jälkeen yli kymmenen vuotta ”maakrapuna”. Polta vesille oli jäänyt kytemään ja kun aika oli kypsä jonkinlainen matkavene vene piti saada. Siinäpä sitten meni Saimaan vesistössä erilaisilla veneillä yli 25 vuotta upean harrastuksen parissa. Aika ja lähinnä mittariin kertyneet vuodet olivat syynä lopettamisen harkintaan. Viime kesän tehtiin päätös luopumisesta ja vaihdettiin viimeisin ja tietenkin paras:) vene euroiksi. Täytyy rehellisesti myöntää, että aikamoinen ”eroahdistus” siitä tietysti tuli. Nyt kuitenkin on helpottanut, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.
Kirjoitan tämän lähinnä kannustukseksi ikääntyville veneilijöille. On varmaan parasta luopua mieluummin hyvissä ajoin ennen kuin terveys ja jaksaminen pakottavat siihen. Jään hyvä mieli eikä viimeistä paatiakaan tarvitse laittaa ”pakkomyyntiin” eniten tarjoavalle.
Hyvää tulevaa veneilykesää niin nuoremmille kippreille kuin ikääntyville ”kapuille”.

8

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja ha, uskoiskohan tuota, no en.

      Itse taas valmistellut veneen matkaa varten ja parin viikonpäästä lähdetään puolenvuoden vene matkalle taas. Jos lähtee henki, niin lähtee mukavissa merkeissä. Nitrot ja muut pillerit on raihnaisen matkassa mukana, jotta onistuisi.

      Tämä se vasta on elämää vs kotona nyhjöttäminen kuolemaa odotellessa.

    • Anonyymi

      Kuten sanonta kuuluu, niin jokainen ”taaplaa tyylillään”.
      Minä olen päättänyt jatkaa, niin kauan kun pysyn kannella.

      Erilaisia toimintaa helpottavia ratkaisuja olen jo toteuttanut ja lisää on mielessä, jotta kaikenlainen kiipeily jäisi mahdollisimman vähiin.

      Terveydestä tulee tietenkin huolehtia, jotta toimintakyky säilyy mahdollisimman hyvänä.
      Talvella joka päivä lenkki ja kunnon lumityöt siihen päälle - jos niitä riittää D.

    • Täytyy kyllä myöntää että varsinkin näin keväisin tulee vähän haikea olo. Harrastus antoi sentään koko joukon hyviä ystäviä. Tässä yhteydessä haluankin kiittää myös tämän palstan keskustelukumppaneita antoisista luku-ja kirjoitteluhetkistä. Hyvää kesää vaan kaikille!

      • Anonyymi

        Hyvää kevään jatkoa sinulle.
        Sitä toivottaa Masaesbosta.

        Kiitos vielä niistä sähköisen polttoainepumpun asennukseen liittyneistä neuvoista.
        Se pumppu pääsi tositoimiin kun eräänä syksynä siirsin Jurmo Cabin ja Volvo AD31 yhdistelmää mökin rannasta telakan rantaan.
        Tankissa oli tarpeeksi ainetta, mutta kun lisäsin tehoa sivutuulessa, niin se imaisi ilmat sisään ja meno loppui siihen.
        Kaadoin 20l dieseliä tankkiin ja panin sähköpumpun päälle ilmausta varten, mutta se ei riittänyt, vaan kaikki suuttimet piti ilmata ennenkuin se lähti käymään.
        Sähköpumpun ansiosta kaikki kävi helposti ja nopeasti - kiitos vielä kerran.

        Sama


    • Anonyymi

      Suunilleen samanlainen veneilijän veneilijän historia minullakin takana. Myös minä aloitin harrastuksen 70 -luvulla ikääntyneeltä kalastajalla ostamalla paatilla. Siinä oli Olympia bensa- petrooli keskimoottori ,joka käynnistettiin veivistä. Vanhat kaput varmaan muistavatkin ko. moottorit, joita teki aikoinaan Vaasan moottori. Lähialueen ja Porkkalan saarissa vietettiin viikonloppuja. Silloin oli vielä vapaitakin saaria, joihin voi rantautua. Sunnuntaina kotiin lähtiessä moottorin käynnistyminen ei ollut aina varmaa etenkin jos tullessa käänsi polttoaineen liian myöhään bensalle. Kaasariin jäi petroolia ja sillähän ei kylmä moottori käynnistynyt. Onneksi kaasarin tyhjennys oli helppoa muutaman harjoituksen jälkeen. Pienet ongelmat eivät masentaneet. Silloin oltiin nuoria eli ” elämä edessä ja tukka takana”. Sen jälkeen siirryin diesel moottoreihin ja veneitäkin on ollut aika monta. Viimeinen myytiin tutulle veneilijä kollegalle. Ensimmäinen kesä ilman venettä oli minullakin aika kituuttamista. Venemessuilla käynti vähän helpotti. Vielä nytkin kesällä autolla liikkuessa menemme aina paikalliseen satamaan kahville ja veneitä katselemaan. Hyvät muistot jäivät harrastuksesta sekä paljon hyviä ystäviä tuli mukana. Kiitokset palstalle kirjoittaneille konkareille. Täältä löysin minäkin vuosien aikana hyviä vinkkejä ja neuvoja moottoreiden joskus hankaliinkin ongelmiin.
      Turvallista pian alkavaa veneilykesää kaikille.

    • Anonyymi

      kun ikää tulee riittävästi mittariin niin veneen ruffi alkaa tuntumaan ahtaalta sopelta.
      Ihan pakostakin on vain luovuttava iloa tuottavasta harrastuksesta. Lokikirja ja otetut valokuvat kannattaa pitää tallessa.

    • Anonyymi

      Minulla on 45v rysävene, lähdemme täältä yhdessä.
      Kun on aika.

      • Anonyymi

        Nyt on venemiehen puhetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2340
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1337
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1276
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1191
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      914
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      798
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      751
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      606
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      57
      582
    Aihe