Fortum lateli ehdot: Ei uutta ydinvoimalaa, ellei...
Fortumin mukaan uutta ydinvoimaa joudutaan joka tapauksessa odottamaan pitkään.
Toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo, että jatkaa ydinvoiman kehittämistä pitkän aikavälin vaihtoehtona.
Fortum katsoo, että uuden ydinvoimalan rakentaminen Suomeen ei ole tämän hetken näkymillä taloudellisesti järkevää.
Yhtiön mukaan nykyisillä sähkömarkkinanäkymillä uudet ydinvoimahankkeet vaatisivat toteutuakseen ”rahoitus- ja riskienjakomekanismeja”.
Tähän lopputulokseen Fortum tuli vuonna 2022 käynnistyneessä selvityksessään.
Jos tarvittavia mekanismeja syntyisikin, uusi ydinvoimala voisi tuottaa sähköä vasta aikaisintaan 2030-luvun loppupuolella.
Fortumin selvityksessä tarkasteltiin uuden ydinvoiman kaupallisia, teknologisia ja yhteiskunnallisia edellytyksiä Suomessa ja Ruotsissa.
Ruotsissa on tekeillä niin sanottu hintaputki, jossa valtio sitoutuisi maksamaan sähkön hinnan ylittäessä tai alittaessa asetut ala- ja ylärajat.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok) kertoi tammikuussa, että myös Suomessa harkitaan vastaavaa järjestelmää.
Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomeen tarvitaan lisää ydinvoimaa. Hallitus on myös sitoutunut hyväksymään kaikki kriteerit täyttävät periaatelupahakemukset ja edistämään rahoitusratkaisuja ydinvoimahankkeille.
Vaikka tämän hetken tilanne ei Fortumille kelpaa, yhtiö pitää uuden ydinvoiman pitkän aikavälin vaihtoehtona.
– Me Fortumissa uskomme, että on järkevintä pitää kaikki vähähiiliset tuotantoteknologiat työkalupakissa myös tulevaisuudessa. Siksi jatkamme ydinvoiman kehittämistä pitkän aikavälin vaihtoehtona, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo tiedotteessa.
( Tiedote 24.3.2025:
https://www.fortum.fi/media/2025/03/fortum-sai-paatokseen-selvityksensa-uuden-ydinvoiman-edellytyksista-jatkaa-ydinvoiman-kehittamista-tulevaisuuden-vaihtoehtona )
https://www.iltalehti.fi/talous/a/5ab8aa63-ab2f-4e03-a814-1f3abd68a0b6
Uudet ydinvoimahankkeet vaatisivat hajautettuja rahoitus- ja riskienhallintamekanismeja
10
128
Vastaukset
- Anonyymi
Forumin kannattaisi keskittyä sähkön jakeluun. Se on helpompaa ja kannattavampaa ja varmaa.
- Anonyymi
Sähkön tuotantotuki valuisi globaaleille datakeskusfirmoille.
- Anonyymi
Sähkyä tarvitaan aina. Mietippä sitä Fortum!
- Anonyymi
Ydinmiilut herättävät skismejä. Se on harmillista, minkä tarkoitus on viivästyttää !
- Anonyymi
Vaalikoneesta katoin ehdokkaijen mielipiteitä tuohon sähköntuotantoo, oli muuten muutamia ehdokkaita ainakin häryllä ja vasemmistolla jotka vastusti sekä tuulivoimaa että ydinvoimaa. Sitähän oltasiin aivan kalliin tuontisäkön varassa, ei mitään järkeä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaalikoneesta katoin ehdokkaijen mielipiteitä tuohon sähköntuotantoo, oli muuten muutamia ehdokkaita ainakin häryllä ja vasemmistolla jotka vastusti sekä tuulivoimaa että ydinvoimaa. Sitähän oltasiin aivan kalliin tuontisäkön varassa, ei mitään järkeä!
Millähän nuo ehdokkaat meinaa sähköntuottaa, kysyn vaan?
- Anonyymi
Sillä oli joku nimikin mutta eikun unneusin😓
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä oli joku nimikin mutta eikun unneusin😓
No joka on kontissa. Löytyy se Ekokylä nimellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millähän nuo ehdokkaat meinaa sähköntuottaa, kysyn vaan?
Volter on nimi.
- Anonyymi
Liian halpaa! Sähön tulisia kaksinkertaistua sanoo rauramo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006414
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869