Olipa kerankin köyhälläkin rattoisa ruokatunti kun avasin netti Iikkarin ja ryhdyin tavailemaan Syötteellä pidettyjä rentoja juhlia.
Tuli tuosta ensimmäisenä mieleen tuolta Suomussalmen puolelta aikoinaan koneyrittäjänä toiminut Mustan Seppo.
Seppo tuumasi aikoinaan, että on se tuo koneyrittäjänä olo rentoa hommaa, sillä naesia on tulossa väkisten matkaan niin, että "rumimpia on pitänyt ruveta jo kivillä syytämään.
Seppo jos kuka tiesi mitä on rentous.
Eihän sitä kovin jäykin niskoin voi juhlia sehän on selvä, vaan ainakin kuulopuheitten mukaan yhtään uljasta kunigaskobraa ei ollut noussut huojumaan, liekkö ollut liian kylmä juhlatila vai vanhentunut... musiikki.
Ritariksi lyöntihän on tietysti vanha ja kunnioitettava tapa, itsekin muistan joskus 60 luvun alkupuolella kun Hampuksessa lyötiin eräs Särkivaaralainen ritariksi,
Ansiona oli, että toi pontikkaa myytäväksi semmoisissa pulloissa joissa oli kuljetettu lamppuöljyä.
Miekkaahaan ei siihen hätään mistään löytynyt, vaan joku sieppasi jostain seinästä lähes parimetrisen vuorilaudan ja ainakin uljaan ritarin ääntelyistä päätellen ei hän juuri terävämpää astaloa kaivannutkaan.
Taidettiin kaveri läimäyttää useammankin piiripäällikön toimesta ritariksi.
Tässäkin episodissa tuli selväksi, että jos sana rehellisyys on kirjoitettu banderolliin liian pienellä, niin silläpä ei ole paljon merkitystä.
Juhlat rennommiksi
18
904
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt odotamme mielenkiinnolla toisen lehden juttua rennosti menneistä juhlista, etukäteistietoa sen verran ettei kunkkukooprat ollu näyttäytyneet pitkänkään esityksen jälkeen, oli joku kuitenkin ollut pienehkön kasiaisen havaitsevinaan.
- Anonyymi
Taitaa katteus paistatella kirjoittajilla.
- Anonyymi
Kylläpä näytti niin rennolta🤗🤪
- Anonyymi
Pudasjärvi on maailman onnellisin paikkakunta mutta kuten aloittaja ja monet muut Pappa mukaan lukien ovat rajanneet elämänsä pyhään kolmioon Kellokankaan risteys, teollisuuskylän risteys ja kirkko eivät sitä tajua. Kannattaa tutustua vähän maailman.
- Anonyymi
Oltiinhan sitä nyt vähän etäämpänä, kun oltiin rennosti Syötteellä ja tajukin kyllä hieman hämärtyi, missä olet aivan oikeassa.
- Anonyymi
Eipä toinen paikallinen puolueeton kirjoittanutkaan rennoista juhlista, jos lie vaikka juhlahumussa muistikortti kadonnut, niin jäi kertomatta miten loppupelissä kuningaskooprien kävi, taisivat olla jo aloittaessa pieniä ja sinisiä.
- Anonyymi
Eipä koopran nousuun ollut kuulemma auttanut täti Moonikan pessin ja kapun heilutuskaan.
- Anonyymi
No nyt oli löytynyt muistikortti toiseltakin kaupunginmahdilta, rento oli meininki siiinäkin tarinassa Syötteellä, naaman irvistelystä päätellen.
Kuningaskobra ei tämänkään lehden kuvauksissa näyttänyt nousevan edes huojuen
koska eräs kobraa tanssilla houkutteleva oikein tarkasti katsoo kuvassa liitinkinsä alle.
Oliskohan paraste ennen päiväys mennyt muutama kymmenvuosi sitten ohi, tai sitten oli liian rento meininki.- Anonyymi
Kyllä se ottaa koville. Koita kestää. Kohta tulee uusia juhlia, joihin sinua ei kutsuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se ottaa koville. Koita kestää. Kohta tulee uusia juhlia, joihin sinua ei kutsuta.
Kukapa se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse, vaan kopraa ei näköjään saa mitenkään nousemaan😂😂
- Anonyymi
"Se koira se älähtää johon kalikka kalahtaa."
- Anonyymi
On tosiaankin julkisuuden kipeää porukkaa.
- Anonyymi
Siellä ei köyhät hillu vaan kermap:eet ökyrikkaat joilla on osakesalkku plussalla. Ja tämmösiä vielä äänestetään kuntavaaleissa. On meillä asiat helevetin hyvin ku vaan muistetaan napatanssia.
- Anonyymi
Oli tuossa porukassa muutama vekselivetoinenkin, vaan kun on päässyt kouhojen porukkaan, niin pitäähän sitä puku päällä teeskennellä olevansa jotakin.
- Anonyymi
Pappahan pääsisi tuohon porukkaan helposti, luottotiedot menneet ja asuu milloin
missäkin, eli irtolainen.
- Anonyymi
Lisäksi kyseinen pappa kuuluu olalle taputtelijotten porukkaan.
- Anonyymi
No ei tasan näillä näytöillä kuulu.
Semmosta komukan änkyrää niihin porukoihin huolita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tasan näillä näytöillä kuulu.
Semmosta komukan änkyrää niihin porukoihin huolita.Ompa hyväksytty ihan ähkyssä oleva, kun leveästi irvistelee kuvassa saatuaan kynän ja kumin sekä muumitarran luotuaan kaikille veljille mukavat ja sopivat tarinat joilla meitä maalaisia jymäytetään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713