Ketä äänestää?

Anonyymi-ap

Ketä minun tulisi äänestää tulevissa kuntavaaleissa? Vaalikonekin on niin sekava, eikä siitä ole apua. Täältä saan varmasi hyvän ja rehdin vastauksen tähän kiperään ongelmaan.

18

1136

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustapuolue on aina parhaiten hoitanut tämän kunnan asioita. Äänestä ketä tahansa Keskustapuolueen listalta.
      Silloin äänesi menee hyvän ja tehokkaan kuntajohtamisen puolelle.

    • Anonyymi

      Älä ainakaan nykyiseen hallitukseen kuuluien puolueiden edustajia, kun on nähty mitä tekevät valtakunnallisesti, niin pikkunilkit perässä paikallistasolla.

    • Anonyymi

      No jaa. Sanoisin ettei kuntavaaleissa oikeastaan ole väliä puolueella. Valitse sellainen henkilö, jonka uskot eniten tekevän hyviä päätöksiä tämän kunnan kannalta. Lisäksi olisi hyvä jos valtuustossa ei ole kunnan omia viranhaltijoita.

    • Anonyymi

      Lauantaina kannattaa mennä vaalitorille jututtamaan ehdokkaita jos et ole vielä löytänyt sopivaa.

      • Anonyymi

        Mikäli halutaan, on lavvantaiksi vaalitorille saatavilla myös lietekalustoesittely! Varsinaista työnäytöstä tuskin pystytään torilla esittämään, tai saada siihen eres lupaa, mutta kalustoa voiraan esitellä!


    • Anonyymi

      No, äänestä numero 81.
      Vaikka paremman puutteesta.

      • Anonyymi

        No älä vaan äänestä numeroa 55 edes paremman puutteesta


    • Anonyymi

      Nuorennusleikkaus tulis tarpeeseen, papparaiset viettämään eläkepäiviä.

    • Anonyymi

      Näissä vaaleissa kukaan ei osaa äänestää järkevästi tuon romutuskuntoisen soten suhteen.

      Jos äänestää demareita tai kepilaisia, ne rakentaa Lindtmannin johdolla lisää entistä hankalampia sotehimmeleitä.

      Jos äänestää kokkareita, ne romuttaa kaiken yhteiskunnallisen terveydenhoidon, ja pakottaa väen menemään Mehiliselle ja Attendolle rahastettaviksi.-

      Mikäli äänestää persuja, niin niillä ei ole mitään mielipidettä. Eivät sano yhtään mitään, eikän mihinään suuntaan tuon kehnon soten suhteen, haluavat puhua pakolaisista.

      • Anonyymi

        Kyllä sun sitten täytyy äänestää vasemmistoliittoa, kun nuo mainitsemasi puolueet ei käy. Tee se.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sun sitten täytyy äänestää vasemmistoliittoa, kun nuo mainitsemasi puolueet ei käy. Tee se.

        Ettei vaan olisi itse ehdokas numero 81 vasemmiston listalta täällä äänessä?


    • Anonyymi

      En mene ikinä enään äänestämään. Tämä on niin nähty. 40 vuotta oon käynyt äänestämässä, nyt on loppu mun osalta.

      • Anonyymi

        Sit sulla ei oo myöskään lupa valittaa siitä millaisia tyyppejä sinne on valittu päättämään sunkin asioista. Mä ainakin äänestän. Yksikään puolue ei ole saanut luottamustani, mutta kuntavaaleissa äänestän sitä tyyppiä joka eniten vaikuttaa sellaiselta, joka saa jotain aikaiseksikin. Plussaa siitä jos on ihan uusi tyyppi. Aluevaaleissa pitäis miettiä taas et kuka Huittisista oikeasti vois tulla valituksi, koska tärkeintä olis että sinne sais jonkun puolustamaan meidän palveluita.


    • Anonyymi

      Jukka Tuoria, jos on ehdolla. Kehuu aina itseään, saamatta mitään aikaan. Tyypillinen poliitikko.

    • Anonyymi

      Vaikea se on tietää, kun ei tunne taustoja eikä asioita. Minä tietysti suosin rehellisyyttä, ahnehtimattomuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta nuo ovat harvinaisia arvoja.

    • Anonyymi

      Meiltä kysytään, mitä pitäisi tehdä. Kyllä se on aika vaikeaa, kun ei tunne taustoja eikä asioita. Minä tietysti suosin oikeudenmukaisuutta, ahnehtimattomuutta ja rehellisyyttä, mutta nuo ovat harvinaisia arvoja.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      404
      1691
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1101
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      950
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      139
      790
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe