Joutavien puhuminen ei palvele Herran työtä!

Eerolla oli Kittilässä tapana sanoa, että joutavien puhuminen ei edistä Herran työtä. Herra ei käytä palvettelijoinaan sellaisia, jotka puhuvat joutavia. Eli kaikkinainen sekavuus ja johdonmukaisemattomuus ei palvele sitä työtä, johon Herra on meidät uskovaiset asettanut. Älkäämme siis käyttäkö epäsovinnaista kieltä, ei kiroilua, ei panettelua, eikä harhaoppien levittämistä. Pysykäämme totuudessa. Uskovaisen ei kuulu lausua edes kirosanan korvikkeita, sillä ne kuulostavat Herran korvissa yhtä rumilta, kuin aidotkin kirosanat, jos ne on lausuttu ilmoille kiroilumielessä.

Uskovainen ei täten voi puheenparressaan toistaa ruttoa, raatoa, eikä temnoo haiptekaa ja ritsillä tallinnaan lausahduksia. Ne on joutavien jauhantaa, sekä selvää kiroilua, vaikkeivät aitoja kirosanoja olekkaan. Pidetäänhän puheenpartemme puhtaana ja raittiina?! Ja palvellaan ilolla Herraa!
25332
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tiesitkö että Uuden Liiton aikana,-jota nyt elämme, Herra on Jeesus!
Jos et tuota voi tunnustaa, sinussa ei ole Pyhää Henkeä!

1.Korinttolaiskirje:
12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ette-i kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

Äänestä
  • Totta kai Jeesus on Herra. Mutta Herra ei ole pelkkä Jeesus. Herra on kolmiyhteinen. Jo rippikoulussa meille opetettiin, että Jeesus on Jumala, mutta Jumala ei ole Jeesus, vaan Jumala on sekä isä, poika, että Pyhähenki. Jumala on näitä kaikkea, mutta mikään näistä osasista ei ole koko Jumala. Eli me uskomme aivan, kuin sinäkin, että Jeesus on Herra. Mutta uskomme monissa asioissa eri tavalla ja se on näissä jutusteluissakin käynyt selväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Totta kai Jeesus on Herra. Mutta Herra ei ole pelkkä Jeesus. Herra on kolmiyhteinen. Jo rippikoulussa meille opetettiin, että Jeesus on Jumala, mutta Jumala ei ole Jeesus, vaan Jumala on sekä isä, poika, että Pyhähenki. Jumala on näitä kaikkea, mutta mikään näistä osasista ei ole koko Jumala. Eli me uskomme aivan, kuin sinäkin, että Jeesus on Herra. Mutta uskomme monissa asioissa eri tavalla ja se on näissä jutusteluissakin käynyt selväksi.

    Kiitos kun kumminkin vastasit. Nyt korostan sitä, etten omaa itseäni nosta seuraavalla, Raamatusta otetulla todistuksella. En halua että tästä totuuden peruspilareista tulee arvovaltakysymys. Jos asia olisi minun mielipide, niin se olisi arvoton.

    Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
    Ps. 8:7 panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
    Dan. 7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
    Matt. 11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    Luuk. 10:22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
    Joh. 3:35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
    Joh. 13:3 niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
    Joh. 17:2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
    Ef. 1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Asia on harvinaisen selvä!

    Uskon kohde On Jeesus ja vain Jeesus!

    Jeesus on Herra, ilman mitään muttia!

    Jeesus on Jumala, ilman mitään muttia!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Totta kai Jeesus on Herra. Mutta Herra ei ole pelkkä Jeesus. Herra on kolmiyhteinen. Jo rippikoulussa meille opetettiin, että Jeesus on Jumala, mutta Jumala ei ole Jeesus, vaan Jumala on sekä isä, poika, että Pyhähenki. Jumala on näitä kaikkea, mutta mikään näistä osasista ei ole koko Jumala. Eli me uskomme aivan, kuin sinäkin, että Jeesus on Herra. Mutta uskomme monissa asioissa eri tavalla ja se on näissä jutusteluissakin käynyt selväksi.

    #######Mutta uskomme monissa asioissa eri tavalla ja se on näissä jutusteluissakin käynyt selväksi.####

    Niin on, Minä uskon niin kuten Raamattu opettaa ja voisin ihmetelellä mikä on lumonnut " teidät älyttömät vl,t".

    Mutta, minulla on se etuoikeus, että olen kokenut saman lumouksen, joten olen kokemusasiantuntija. Vl-liikkeen ulkopuolisen on sitä ehkä mahdotonta tajuta. Lumous on väkevä voima, joka pitää otteessaan.

    Minä eikä kukaan muukaan ihminen, voi sitä lumousta murtaa, koska se on Jeesuksen (Jumala) asettama peite vellujen silmille, koska he eivät ota vastaan Rakkautta Totuuteen-voidaksensa pelastua. Ja sen Totuuden rakkauden torjuminen johtaa vakaviin seurauksiin. Mm vl-harhan uskomiseen jne.

    rakkaus jeesuksen pelastus työhön pelastaa evan keliumin voiman kautta saamme uutta intoa jumalan valta kunnan työhön

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    rakkaus jeesuksen pelastus työhön pelastaa evan keliumin voiman kautta saamme uutta intoa jumalan valta kunnan työhön

    Evankeliumi on usko Jeesukseen,Hänen ylösnousmukseensa. Omalla suulla sen uskon tunnustaminen. Sen jälkeen kaste.

    Viattomaksi tai synnittömäksi et omilla teoillasi voi tulla, mutta Usko Jeesukseen luetaan sinulle vanhurskaudeksi ,saat sen lahjana,-ilman ansioita. -Armosta, ettei kukaan kerskaisi!

    Äänestä

Herra ei ole vaivautunut paikalle passattavaksi, siis ikinä.
Henkimaailman tonttu!

Äänestä

Herjaamalla kyllä voi palvella Herraa.

Joillakin ei muita keinoja ole.99

Äänestä

jumalanterve! Se on ilimoja pielly. Meilläki päin on oravija. junalanrahaa.

Äänestä

Joutavan höpöttämisessä ei tosiaan ole mitään järkeä.

Pitää herjata rankasti.

Äänestä
  • Viimeksi höpöttelin joutavia ja masto kaatui suvi seuroissa saiskohan uljaan Kotkan seuraaviin Suvi seuroihin

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Viimeksi höpöttelin joutavia ja masto kaatui suvi seuroissa saiskohan uljaan Kotkan seuraaviin Suvi seuroihin

    Tälläkin hetkellä se maston kaataja vainoo mua aika sytyttimellä varustettu ydin pommi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tälläkin hetkellä se maston kaataja vainoo mua aika sytyttimellä varustettu ydin pommi

    Se meni suunnilleen näin hoin koko ajan masto kaatuu Suvi seuroissa ihmiset vaan naureskeli et sinä ole mikään Jumala ja idiootti kuvittelee itsestään jotakin yli luonnollista jos ne olis vaan katellu hymyillen ja sanonut vaan et kaverilla on valot päällä Suomi ois tehny parannuksen ja ydin pommi ei ois kaatunut

    Äänestä

Kunnon herjat ne on uskovisuutta.

Oikeaa sellaista.

Äänestä

Maston kaataja puhdistaa koko vl-liikkeen

Äänestä

Miten sitä edes voi olla uskova jos ei herjaa.

Olisi aika hiljaiset viikot ilman herjaamista ja parjaamista.

Ja sitä voi puolustella että kertoo vain totuuden.

Miljoona kertaa peräkkäin.

Äänestä

Ei kukaan kestäisi sellaisia hiljaisia viikkoja ettei parjaamista harrastettaisi.

Se olisi hengellinen kuolema.

Äänestä

Jumala arvostaa kun kiroilee kuin kuuluu. Kun taas käyttää korvikkeita esim. Ryökälettä tai riivattua niin on paha Jumalan sulatella moista kieroilua.

Äänestä
  • Sillä voi harjoitella ennen herjaamista.

    Äänestä

Nuo nuoret pojat vielä uskoi vilpittömästi lestatiolaisten hyvään. Muutama vuosi lisää ja pojat on ajettu sisään piinkovaan ja moraalittomaan lestabisnekseen.

Äänestä
  • Syövät vanhukset ja puolustuskyvyttömät elävältä elleivät antaudu ja anna rahojaan pois.

    Äänestä

Älä puhu joutavia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eerolla oli Kittilässä tapana sanoa, että joutavien puhuminen ei edistä Herran työtä. Herra ei käytä palvettelijoinaan sellaisia, jotka puhuvat joutavia. Eli kaikkinainen sekavuus ja johdonmukaisemattomuus ei palvele sitä työtä, johon Herra on meidät uskovaiset asettanut. Älkäämme siis käyttäkö epäsovinnaista kieltä, ei kiroilua, ei panettelua, eikä harhaoppien levittämistä. Pysykäämme totuudessa. Uskovaisen ei kuulu lausua edes kirosanan korvikkeita, sillä ne kuulostavat Herran korvissa yhtä rumilta, kuin aidotkin kirosanat, jos ne on lausuttu ilmoille kiroilumielessä.

Uskovainen ei täten voi puheenparressaan toistaa ruttoa, raatoa, eikä temnoo haiptekaa ja ritsillä tallinnaan lausahduksia. Ne on joutavien jauhantaa, sekä selvää kiroilua, vaikkeivät aitoja kirosanoja olekkaan. Pidetäänhän puheenpartemme puhtaana ja raittiina?! Ja palvellaan ilolla Herraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu