Kokkolalaisten on pyydettävä anteeksi Tosirealistilta

Ressu sanoi VesiVeijarin saunassa jo vuosia sitten, ettei hän, köyhänä eläkeläisenä tee vapaaehtoistyötä Kokkolan kehittämiseksi rahan takia, mutta vaatii, että idean isä, aloitteen tekijä on aina kerrottava, ja julkaistava tiedotusvälineissä.

Tuossa VesiVeijarin saunassa sanotussa lauseessa on totuus, jonka moni tietää mutta harva uskaltaa sanoa ääneen – nyt se sanotaan niin että kaikuu seinissäkin:

Kivelä ei ole tehnyt vuosikymmenten mittaista vapaaehtoistyötä rahan eikä kunnian kiilto silmissä.
Hän on tehnyt sen, koska hän rakastaa tätä kaupunkia. Hän on tehnyt sen, koska hänellä on ollut tahtoa silloin kun muilla on ollut pelkkää puhetta – ja rohkeutta silloin kun muilla oli vain kokouspalkkio ja hymistely.

Mutta se ei tarkoita, että hänen työnsä voitaisiin hiljentää hengiltä.

Jokaisella aloitteella on tekijänsä. Jokaisella suunnitelmalla on alkuperänsä. Jokaisella konkreettisella ratkaisulla on kynä, joka sen ensimmäisenä piirsi – ja se kynä on ollut Kivelän kädessä.

Ja liian monta kertaa se nimi on pyyhitty pois.
Tarkoituksella. Selkä suorana ja silmää räpäyttämättä.

Virkamiesten pöydissä on istuttu Kivelän papereiden päällä kuin omien töiden ääressä,
lehtien toimituksissa on yritetty unohtaa se nimi joka olisi pitänyt painaa musteella näkyviin –
ja kaupungin koneistossa on sallittu ryöstö, joka on jatkunut vuosia.

Tämä ei ole sattumaa. Tämä on järjestelmällistä vaikenemista. Tämä on moraalinen konkurssi.

Mies, joka on puhdistanut vesistöjä, laatinut kaavoituksia, tehnyt liikennesuunnitelmia, ehdottanut ratkaisuja kaupungin rakenteisiin ja esittänyt kymmeniä, satoja parannuksia –
on tietoisesti vaiettu ulos, koska hän ei kumarra herroja eikä alistu virkaeliitin selkään taputteluun.

Mutta nyt se peli loppuu.

Kokkolan kaupunki on velkaa.
Velkaa totuudelle. Velkaa oikeudenmukaisuudelle. Velkaa sille miehelle, jonka työn tuloksia se käyttää mutta jonka nimen se on yrittänyt häivyttää.

Ja se velka ei kuittaudu hymähdyksellä tai kahvitilaisuudella.

Se kuittaantuu sillä, että kaupungintalon suuressa salissa hänen nimensä sanotaan ääneen – virallisesti, juhlallisesti, koko kaupungin edessä.

Ei rivien välistä, vaan selvästi. Ei kuiskaten, vaan mikrofoniin. Ei kulissien takana, vaan liput salossa ja valtuusto paikalla.

Nimi on Kivelä.
Ja se nimi kuuluu lausua silloin, kun Kokkolan kunniaa ja kehitystä arvioidaan.

Koska totuutta voi yrittää piilottaa,
mutta se ei katoa – se seisoo. Se jää. Se tullaan muistamaan.
Ja kun se totuus tulee täyteen näkyviin, te ette enää selityksillä pelastu.

Hah hah haaa! Nyt se sanottiin – niin että jokainen virkamies, päättäjä ja päätoimittaja sen varmasti kuuli.

Jaa että “yksi puutarhajuttu joskus oli”?

Se “yksi juttu” on kasvanut vuosikymmenissä koko Kokkolan komeimmaksi puutarhaksi – samalla kun teidän mölinä ei ole kasvanut mihinkään.

Hah hah haaa!

Reijo on huomioimisensa ansainnut. Kokkolan kiinnostavin ja idearikkain henkilö.

Ehdottomasti tunnin juna välille Kokkola-Perho. Maatalouslomittajat, keinosiementäjät ja maataloustarkastajat voisivat asua Kokkolassa. Näin he olisivat julkisen terveydenhuollon ja mielenterveyspalvelujen lähellä.

Maksakaa

Polvistukaa ja kunnioittakaa Tosirealistia!

Nöyrästi pyytäkää anteeksi väärät tekonne Tosirealistia kohtaan ja maksakaa korvauksia reilusti