Haluaisinpa kuulla muiden mielipiteitä tästä viime yön unestani.Itse luokittelen sen enneuneksi,koska se oli hyvin selkeä,voimakas,värikäs ja symbolinen.Minulla on silloin tällöin näitä unia ja olen oppinut ne jotenkin erottamaan muista unista,mutta haluaisin oppia tulkitsemaan niitä paremmin.Kerronpa uneni:Olin pyöräilemässä miehen kanssa.Hän ajoi hieman edellä,joten näin hänet vain takaapäin,en kasvoja.Hänessä oli tavallaan yhdistyneenä kaksi edellistä "oikean elämän"entistä miesystävääni.Tiesin hänen olevan eräs jonka kanssa oli paljon negatiivisia tunteita,suhteesta on kauan aikaa enkä ole häntä ajatellut vuosiin.Fyysisesti(olemus ja pyöräilytapa) hän kuitenkin näytti siltä,josta erosin kuukausi sitten ja joka on ollut ajatuksissa nykyisin.Siinä siis pyöräilimme tietä pitkin.Toisella puolen avautui valtaisa pelto,tasainen ja rannaton todella loistavan,tuoreenvihreänä auringonvalossa.Väri oli hyvin voimakas unessa.Mies yhtäkkiä kääntyi tieltä pellolle,huusi jotain olkansa yli ja jatkoi polkemista lujaa vauhtia tieltä poispäin.En saanut selvää mitä hän sanoi,mutta epäröiden seurasin häntä.Minua arvelutti,että pystyykö pellolla ajamaan,mutta huomasin,että ruoho oli kuin samettia,rengas meni helposti ja painui ruohoon vain vähän.Oli aivan tasaista menoa,ei mitään tärinöitä eikä kuoppia ja vauhti vain kiihtyi.Mies ajoi innoissaan edellä,minä hieman varautuneemmin taaempana,mutta koko ajan oloni muuttui luottavaisemmaksi.Pelto oli todella samettinen ,upean vihreä ja sinne ajelimme peräkanaa.Sitten heräsin.Mikä merkitys on värillä ja miehen kaksijakoisuudella?Olemme eron jälkeen hieman lähentymässä,miehen aloitteesta,siihen ehkä tämä symboliikka muuten.Nimittäin tänään sitten tämä exäni soitti ja keskustelimme pitkän ,hyvän ja tarpeellisen keskustelun.Mitäs olette mieltä?Kaikki opastus otetaan kiitollisena vastaan.:)
pyöräillen
nefertiti
2193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että rakkautta ilmaantuu.
Tarkistin kaikilla hakusanoilla mitä mieleeni tuli: keto, viljapelto, heinäpelto, pelto, niitty - kaikki sanovat samaa.
Ja kun kulku siellä on helppoa niin eiköhän tuo ilmaisse millaista se rakkauskin tulee olemaan.
Kaksi miestä yhdistyi unessa yhdeksi, mieli muistutti tässä ikään kuin vaarasta toistaa samoja virheitä tämän exän otettua nyt yhteyttä uudelleen.
Mies ajoi johtajana siis edellä, huomaa tässä: sinä tulit perässä. Exä vetää tilannetta nyt, et sinä. Näit vain selän, mies ei näyttänyt kasvojaan. Tuo kuvastaisi, että suhteessa ei ole vielä ainakaan liikaa avoimuutta.
Kuvittelepa unesi toisenlaiseksi, että mies olisi tullut perässäsi, seurannut sinua. Miltä tuntuisi tuo tilanne?
Vihreä on elämän ja toivon väri, pelto hedelmällisyyden ja maaemon symboli. Sinne te pyöräilitte. Unessa tunsit yhä suurempaa luottamusta, niin kuin sitten tunsitkin, kun keskustelit exäsi kanssa.
Selkeästihän tämä toimi enneunena tälle entisen miehesi yhteydenotolle.