Sattuu ja tapahtuu

Anonyymi-ap

Ikäviä väkivallan tekoja median mukaan lähes viikottain suomessa.miksi näin?

4

424

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin isommissa kaupungeissa tähän vaikuttaa maahanmuuton lieveilmiöt ja roadman kulttuuri. Nuoret jengiytyvät ja varastavat jopa kenkäsi. Tämä ilmiö on maailmalta levinnyt, eikä sitä pelkästään maahanmuuttajia voi syyttää vaikka isossa osassa ovatkin. Tulo köyhästä maasta jossa jo rakenteellista rikollista toimintaa näkyy enemmän kuin Suomessa vaikuttaa varmasti.
      Kasvatuksella ja aikuisten puuttumisella jo pienellä kynnyksellä oman pipanansa asioihin olisi moni asia paremmin. Lapset myös ottavat mallia, eihän kaikki aikuisetkaan osaa käyttäytyä?

    • Anonyymi

      Mitä isot edellä, sitä pienet perässä? Vrt Putin.

    • Anonyymi

      Valkoisen miehen syy

    • Anonyymi

      Aikuisetkin pitkäkynnet menevät lukittuun varastotilaan ja vievät asukkaan harrastustulokset. Ei lukot tiirikointi taitoista pidä poissa asunnosta ja varastoista. Varas kaupittelee maalauksiani ja piirustuksiani . Laittaako ihmiset varastetun taulun kotinsa seinälle. Piirustuksissani on nimikirjaimet VL ja vuosiluku tai koko nimi. Oli useita pleksikehyksiä ym. Maalausvälineitä. Olisiko tämä varastelu kiusantekoa ,kateutta ,vai todellista köyhyyttä. Mahdollista henkistä sairautta? Köyhyys ehkä syy kun koiran ruokaakin pitää käydä anastamassa. Mutta myrkkyluun tuonti koiralle on pahuutta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe