Hei luvatkaa ettei yhtään lodju taloa enään keskustaan . Aikanaan pilattiin ja nyt niitä joutuu sietään . Eli nyt katsellaan sitä ykköskorttelia Siben näkökulmasta.
T. Mannerheim
T. Mannerheim
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kuka on Sibe?
Ai omakotitalojako? Miksei ihan hyvä idea.
Aloittaja luulee sitten oikeasti olevansa marski. Älkää turhaan vastailko tai saa vaan siitä lisää vettä myllyynsä ja lääkitys tehoaa yhä huonommin.
Ilman betonia ei kyllä voi rakentaa yhtään mitään nykypäivänä.
Juu puu on oikke hyvä rakennusmateriaa kaupungin keskustaan, saadaan katsella taas Turun paloja.
Ne lykkää puutaloihinkin betonia nykyään. Varsinkin lattia kyseessä niin kura roiskuu vaan. Aloittaja ei tätä hyväksy.
Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tuhonnut kaupunkipalo, joka tapahtui tiistaina 4. syyskuuta – keskiviikkona 5. syyskuuta 1827. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_palo
Miksi tämäkin historian tieto piti tänne kopioida? Minkä ihmeen takia? Jos joku ei tiedä Turun paloa ( kaikki tietää) tai asia muuten kiinnostaa (ei kiinnosta ketään) niin hän voi googlata sen.
Sen sijaan mikä on tämä Siben näkökulma? Se ei googlesta selviäkään. Sibbe halusi lähteä kaupungista heti kun pääsi eli jokin oli ilmeisesti pielessä mökkimiljöössä?
Miksi tätäkin piti kommentoida? Minkä ihmeen takia? Jos joku ei tiedä Siben näkökulmasta (kaikki tietää) tai asia muuten kiinnostaa (ei kiinnosta ketään) niin hän voi googleta sen.
Sibbe on yleistietoutta ja tämänkin biisin löytää youtubesta (kukaan ei löydä) ja sen voi kuunnella (kukaan ei kuuntele) 💧💧💧 https://www.youtube.com/watch?v=jadve9ybLe8
Ei abdi välitä matskuista kuha on keskustassa.
Kuka on abdi? Joku kaverisiko?
Kaverini loosista, saudi-arabialainen öljy-sheikki, kaikki yhteiskuntaluokat ja alat ovat nääs edustettuna.
Floridan suunnalla tarvittais kai kanssa pientä jeesiä yhteen projektiin.
Ihan sama mitä rakentavat siihen tää kylä on kuin hautuumaa.
Iloitsen Sokoksen suihkulähteeistä
Kultaiset suihkut
Mieluummin karvaisia merenneitojakin.
Kultaiset joet
Juu ei kiitos
Entäs mämmit selälle?
en edes vastaa.
Hamk on saatava keskustaan että voidaan perustella parkkitaloa tai luolaa T: Grynderi.
Voisitko käyttää suomenkieltä, kukaan ei tiedä mikä on g r y n d e r i.
Ei voi suomentaa kun ei tiedä mikä se on.
Mitä tarkoittaa elin- veto- ja pito- voima? Kukaan ei tiedä eikä tiedä myöskään mitään synomyymia eikä mittaria näille. Silti jo vuosikymmeniä politiikot puhuneet näistä. Näissäkin vaaleissa samaa höpinää. Hillotolpille tekee mieli.
Saman huomannut. Idiooteilta tulee ääniä kun idiootti ei ymmärrä mistä puhutaan mutta hienolta kuulostaa.
Rakennusmateriaali mikä vaan. Puukin käy. Tiilet ja muu kivi myös. Kunhan tehdään joku sellainen, mitä ei tarvitse remontoida heti parin vuoden jälkeen.
Ei sellaisia nykyään tehdä. Jokainen rakennus on nykyään lypsylehmä johon saa tehdä uuden urakan kerran vuodessa.
Onkohan pysäköintilaitokset vieläkään aikuisten oikeasti todella maksetut ?
Maksamatonta betonia riittää tässä kaupungissa ilman tätäkin ostosta.
Kekkonen ,Kekkonen ?
T. Marsalkka
Ei niin, minusta 42 kerroksinen teräsrunkoinen pilvenpiirtäjä on se mitä Hämeenlinnaan kaivattaisiin!
Viheralueita, puutarhaa, viihtyisyyttä, niitä ei ole koskaan liikaa! Goodmannin ympäristökin voisi olla keidas, nyt siellä on tyhjää betonia ympärillä