Ajelin melkoisen matkan isoja ja pieniä teitä, saavuin kapunkiin ja ajelin melkein kaupungin halki.
Katsoin taustapeiliin ja näin, että tuo sama auto on ajellut perässäni yli 100 km. Katsoin minne poikkeaisin, tulisiko perässäni.
Kaarsin kaupan pihaan, niin tuo seuraajanikin.
Ajoin parkkiriviin, otin ostosassin etupenkiltä, nousin autosta ja siinä seisoi mies edessäni.
Hetken olin kai hengittämättä, ketään muuta ei näkynyt.
Ei ollut poliisi, eikä huijari, ei edes tuttu ihminen, mutta liikennesääntöihin ja liikenteessä toimimiseen liittyi.
En ole ikinä saanut sakkolappua käteeni.
Noudatatko nopeusrajoituksia, humaatko jalankulkijat yms.
Kuinka monta sakkolappua olet saanut ja mitä luulet tapahtuneen tuossa kohtaamisessa.
Liikennesäännöt hallussa, vai onko
12
231
Vastaukset
- Anonyymi
Jossain lehdessä kerrotiin että ajokortin omistava mies ei olisi selvinnyt kirjallisesta eikä ajokokeesta.
Saiko noin vain kuitenkin pitää korttinsa, en lukenut juuttua.
Kuinka moni tuolla teillämme ajelee vanhentuneella kortilla, tai kokonaan ilman ajokorttia.
Juuri äskettäin sattunut tapaus, kun vanhus ajeli moottoritiellä vastaantulijoiden kaistalla, eikä tiennyt minne oli menossa, mistä tulossa.
Olemme liikkuvia pommeja tiellä, vai olemmeko?
Kuka uskaltautuum menemään itse kertomasan poliisille, että luovuttaa korttinsa, koska ei tunne olevansa enää skarppi, pelkää jo itsekin olevansa vaarallinen kuski. Niin tehdään.Onkohan siitä mitään tilastoja, että mille ikäryhmille niitä liikenneonnettomuuksia sattuu eniten?
- Anonyymi
Autosta pitää pitää huolta.
"Renkaan vaihdon jälkeen takarengas irtosi ja se meni auton edelle ja pellolle,
Onneksi ei ollut muita autoja liikkeellä, kiitteeli tuon auton omistaja."
Oli jäänyt pultit kiristämättä. - Anonyymi
Liikenne vahingoista ikäryhmittäin on tilastotietoja, ja vanhemman ikäryhmän osuus on hiljalleen nousemassa.
https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/tieliikenteen-kuolleet-ja-loukkaantuneet-ikaryhmittain - Anonyymi
Tuohon aloitukseen lisään tilanteen johon jouduin, ja josta osan kerroin, osan jätin arvailtavaksi, mutta ?
Paljastan kokemukseni jatkon:
Mies pyysi anteeksi että pelästytti minut.
En ennättänyt sanoa mitään, kun hän selitti olevansa Ajovarman palveluksessa, joku tarkastaja, ajokorttiasioissa.
Onhan minulla kortti mukana, ajattelin, mutta hän kysyi ikääni ja
millainen ajokortti minulla on. Otin kukkaron, mutta hän sanoi ettei tarkasta korttia, ei hän ole poliisi, mutta - jos nyt olisit ajanut ajokoetta, kortin saanti olis varma-.
Hengitin helpotuksesta, ei hän ollut rosvoamassa minua.
Kehui ajotapaani, muiden huoimista ja varsinkin erään jalankulkija ryhmän kohdalla, kun odotin, että hitainkin pääsi turvallisesti tien yli, olivat jääneet siihen pitkänmatkan linja-autosta ja menivät tien yli.
Sanoinkin, että mietin miksi tuo ei mene ohi, kun ajan alle nopeusrajoitusten, sanoin myös, että luulin jo jonkin rikollisen seuraavan perässäni, olinko käsitellyt jossain rahaa muiden nähden, pankkikorttia vain olin käyttänyt...
Kiitin tietenkin kiitoksista ja kerroin paljonko vietän aikaa ratin takana, kilometrejä ja matkoja.
Menimme samaa matkaa kauppaan ja sinne hän jäi kahvipisteeseen kun jatkoin omaa ajomatkaani hyvällä mielellä.
Tuntui todella hyvältä kuulla ammatti ihmisen arvio ojatavastani vilkkaasti liikennöidyillä tieosuuksilla.
Rohkenen tarttua rattiin.- Anonyymi
... ja sitten heräsin, kaikki olikin ollut unta.
Noin muuten. Onhan ajokorteissa lekurintarkastukset, mutta ne aika suurpiirteiset. Jos ele umpikuuro, täyssokea, tai polttimo ihan himmeänä, korttia jatketaan.
Harvoin joutuu teoriakokeeseen tai ajokokeeseen. Lekuri voi kyllä toimittaa, muttei helpolla.
Elinikä nousee, vanhusten osuus tienpäällä kasvaa. Alkavat olemaan isompi ongelma, kuin nuoret ja kokemattomat. Nuoret voi aina kehittyä, mutta vanhukset ei. Päinvastoin terveys voi muuttua nopeestikkin.
Tälle vuodelle pitäis taas lekurissa piipahtaa. Ei pitäis olla ongelmia. Siitä aikaa, kun ollut autokoulussa. En osannut silloinkaan peruuttaa, en ole oppinutkaan. Nykyisin sentään autoissa peruutuskameroita ja tutkia. Vaan, lekuri ei laita peruuttaan.
Liikennesäännöt kai hallussa, kuitenkin ajanut jatkuvasti. Noh, tän talven auto oli seisomassa. Mutta jääradalle pitäis joskus päästä. Ollut etuvetoja, takatuupparikin, pitkään takavetoinen. Mutta nykyisin neliveto, eikä mulla ole käsitystä, miten toi käyttäytyy ääritilanteissa.
Pitää ajella eteenpäin ja vältellä ääritilanteita:D
=DW= - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

=DW=Eipä ollut unta, eikä satuakaan.
Mitä hyötyä minun on tänne satuilla tosi asiaa., ei se minua saa paremmaksi, eikä auta liikenteessä.
Jäärata ajoharjoituksissakin olen ollut, ei yhtään huomautusta.
Kartta-ajo kilpailu, jossa oli kahdeksan koetta reitin varrella, kaikissa jokin tehtävä ja siinä tarkastettiin ajoaika, ja oliko reitti ollut oikea.
Taskuparkki, kulmantakaa peruutus ym.
Korttini on voimassa 2028 asti, ei rajoituksia, mutta ei ole pelkkä B korttikaan. Asuntovaunua en enää omista, ei ole koukkua autossa.
Laitoin linkin traficomin tilastoihin, onnekseni en ole koskaan kartuttanut kolari, tai onnettomuustilastoja.
Liikenne ei ole pelkkää tuuripeliä, siellä ei ole yksin, aina on joku muukin ajoradalla, joskus se on eläin, joskus lapsi pulkkansa kanssa, pyöräilijä, jalankulkija ja Helsingin aikana ne pulituurikaveritkin.
En sano miellyttääkseni ketään, mutta totuus on se, että uskallan mennä ajokokeeseen minä päivänä tahansa. Jos senkin verran ajaa vuodessa kuin minä, pyysyy kärryillä uusissakin liikennemerkeissä. En mene takuuseen, että ne kaikki tositilanteessa osaisin sanatarkasti selittää, mutta merkitys on iskostunut mieleen.
Tunsin kyllä tilanteessa ensiksi ihan kauhua, lopuksi olin jopa ihan riemua täynnä, en olisi saanut vieläkään mitään huomautusta ajotavastani., vaikka hän olisi saanut sakottaakkin, mutta ei hän ollut poliisi.
Onnea kortin uusintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ollut unta, eikä satuakaan.

Onnea kortin uusintaan.Mitäs sinne Porvooseen muuta kuuluu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sinne Porvooseen muuta kuuluu?
Jaa, jos minulta kysyt, vastaan; en tiedä sen kulmakunnan asioista.
Olen käynyt Porvoossa joskus 20 vuotta sitten. Läpiajo.
Onko siellä sattunut jotain vakavaa, kun kysyt? - Anonyymi
Olisin ajanut poliisilaitoksen pihaan. Onko laillista seurata muita tiellä liikkujia ja heidän ajotapaansa?
- Anonyymi
Keskellä kaupunkia aamulla varhain poliisit pysäyttivät auton edestäni. Hetki aiemmein meitä tuli risteyksessä vastaan vaalea auto, kun ajoimme noin kilometrin, oli pysäkillä poliisit, pysäytysmerkki, ja tietenkin minä siirryn ajpradan oikaan reunaan, mutta näyttivät että mene van, ja perässäni ajava auto ohjattiin sivuun.
Eivät poliisi aina liiku liikkumisen takia, vaan tarkkailevat autojen rekkareita ja muuta toimintaa.
Maksamattomat vakuutukset ja verot ovat usein pysäyttämisen syy.
Rekkari numero on kuin kuitti tai todistus, että ajoneuvosta
on joitain maksuja maksamatta.
Oletko maksanut ajoneuvoverot jms.?- Anonyymi
olen edelleen liikenteessä, nyt poikkesin kahville, aurinko paistaa ja sulamisvesiä on tiellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4410619Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12710159- 227937
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776354Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.325003- 564763
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1244112Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253449- 633165
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2273114