Pidelkäämme kii hattujemme liereistä sillä tästä alkaa syöksykierre

Tilastojen valossa AINA kun kapitalismin kirous on ollut hallitusvastuun ytimessä, ovat rikkaat rikastuneet, kansallisvarallisuutemme kruununjalokivet kaikonneet verokäärmeparatiiseihin sekä amerikkalaisten mummeleiden pohjattomiin osakesalkkuihin, ja kansa kurjistunut. Ottakaamme nyt kaikki ilo irti kurjistumisesta, sillä köyhä kansa ei paljoa likaa eikä saastuta. Eläköön velkaantuminen ja maallinen kurjistuminen ja koko biosfääri kiittää. Emme tarvitse maallista mammonaa sillä meillä on se mitä muilla ei, meillä on SISU ! Sisu tuottakoon henkistä hyvinvointia kasvaviin slummeihimme ja rapistuviin rintamamiesasumuksiin.
17272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Li ja Sanna hoitamaan, niin ollaan velkaamisessa pian vararikossa. Helppoa kun voidaan laittaa sitten persujen syyksi. Nostetaan kehitysapuja, monet nekkeri johtajat pääsee lentokoneillaan Pariisin uusimaan pukujaan.
Eikö niin Martti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinä suloinen hassuttelija jatsat vitsilinjallasi. Hienoa jos jaksat edes itse hihitellä nuille rempseille aamu- päivä- ja iltasaduillesi.

    Äänestä

Ay-johtajatkin palkkakuopassa, vain palkkansa 2x ministerin palkka. Lakkoja lisää, eikös vain Martti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinä olet niin kerrassaan söötti kun vuodesta toiseen paasaat samaa sammaloitunutta fuulaasi tänne saitille. Kunpa sinulle suotaisiin edes jokin sekarotuinen resquekoira tuomaan vaihtelua arkeesi :D

    Äänestä

  • Korsunorsu kirjoitti:

    Sinä olet niin kerrassaan söötti kun vuodesta toiseen paasaat samaa sammaloitunutta fuulaasi tänne saitille. Kunpa sinulle suotaisiin edes jokin sekarotuinen resquekoira tuomaan vaihtelua arkeesi :D

    Nauvostoliiton Pankko-Sturmbannführer kiukuttelee rispaantunutta hapsumattoaan? Onhan se kohdallaan noloa, kun "pieni nauvostoliittolaiskorpraali" joutuu tyytymään kynnysmatolla leijailuun Helsingin mereen laskevien paskaputkien tarkastusmatkoillaan :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ihme että kiukuttelee. Yrittäkäämme ymmärtää häntä. Toivottavasti ei lennä rispamattoineen liian läheltä tuulivoimalaa. Jää muuten yksin lahoon puumökkiinsä se sekarotuinen rescue-ressukka.

    Äänestä

  • Korsunorsu kirjoitti:

    Sinä olet niin kerrassaan söötti kun vuodesta toiseen paasaat samaa sammaloitunutta fuulaasi tänne saitille. Kunpa sinulle suotaisiin edes jokin sekarotuinen resquekoira tuomaan vaihtelua arkeesi :D

    Mee sinä vielä suunnittelemaan apupaketteja Zelenskille ..ja muista panna kukkiakin mukaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mee sinä vielä suunnittelemaan apupaketteja Zelenskille ..ja muista panna kukkiakin mukaan!

    Littumaasta kajahti?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Löytyypä hyvinkin.

    Äänestä

Suomen sotahullut on viimeinen linnake euroopassa jotakin kuviteltua vihollista vastaan.
Mikään muu euroopan maa ei tue enään Ukrainaa.
Suomen kekkulit taistelee tuulimyllyjä vastaan

https://www.youtube.com/watch?v=kG3SnSp-8-s

Äänestä
  • Ryssän tuulimyllyistä puuttuu lavat.

    Äänestä

  • Tämä liittyy keskustan politiikkaan siten, että keskustan politiikan pitäisi olla sellaista kuin se oli Kekkosen aikana, eikä mitään järjetöntä sotauhoa.
    Kuuntele ja jaa tuota italiassa asuvan hyvää analyysiä Stubbin ulkopolitiikan järjettömyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tämä liittyy keskustan politiikkaan siten, että keskustan politiikan pitäisi olla sellaista kuin se oli Kekkosen aikana, eikä mitään järjetöntä sotauhoa.
    Kuuntele ja jaa tuota italiassa asuvan hyvää analyysiä Stubbin ulkopolitiikan järjettömyydestä.

    Italiassa? Melonin ja Trumpin hyödyllinen idiootti kyseessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Italiassa? Melonin ja Trumpin hyödyllinen idiootti kyseessä?

    Stubb, Valtonen, Häkkänen ja Orpo yrittää etsiä kaltaisiaan idiootteja ympäri maailmaa, mutta ei löydä enään mistään! :)))

    Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

Äänestä
  • Eikö kapitalismi kosketakaan Keskustaa eli onko Keskusta kommunistinen puolue?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Korsunorsu kirjoitti:

Tilastojen valossa AINA kun kapitalismin kirous on ollut hallitusvastuun ytimessä, ovat rikkaat rikastuneet, kansallisvarallisuutemme kruununjalokivet kaikonneet verokäärmeparatiiseihin sekä amerikkalaisten mummeleiden pohjattomiin osakesalkkuihin, ja kansa kurjistunut. Ottakaamme nyt kaikki ilo irti kurjistumisesta, sillä köyhä kansa ei paljoa likaa eikä saastuta. Eläköön velkaantuminen ja maallinen kurjistuminen ja koko biosfääri kiittää. Emme tarvitse maallista mammonaa sillä meillä on se mitä muilla ei, meillä on SISU ! Sisu tuottakoon henkistä hyvinvointia kasvaviin slummeihimme ja rapistuviin rintamamiesasumuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu