Vaali mainonta

Ei siinä tarpeeksi, että valtaa kilometri korvauksia ja kokouspalkkioita himoitsevat ehdokkaat. Laittavat mainoksiaan pitkin tien varsia. Mutta hyvän maun raja menee kyllä selkeästi yli, jos ruvetaan omaa nimeään julkisten rakennusten seiniin laittamaan. Toisaalta toimii esimerkkinä, että uusi koulu tarvitaan todella nopeasti. Voisivat tulevat ehdokkaat siellä, oppia edes nimensä oikein kirjoittamaan.
261297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tuskimpa itse ehdokas tuota on tehnyt.
Vaan joku josta paras osa on valunut äidin lakanalle ja kuivunut siihen.
Sen verran on erikeeperiä näköjään haistellut, että loputkin olisi kannattanut lakanalle laskea. Kela ja sosiaalitoimi olisi säästänyt ja säästäisi tulevaisuudessa todella paljon.

Äänestä
  • Joko soitti kottiin

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Joko soitti kottiin

    Ei, mutta spreijasi nimensä bussi katoksen kylkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei, mutta spreijasi nimensä bussi katoksen kylkeen.

    Hävytön sika, jamitteli varmaan tokmannin pihalla vielä lähtiissää

    Äänestä

Olettepa todella ilkeitä. Eipä yllätys kun ollaan Kiuruvedellä, ja en ole tuo pilkan kohde. Ärsyttää vaan tää kiuruveteläisyys, ketä tahansa saa kiusata miten tahansa. Voisitte jo pikku hiljaa aikuistua ja ottaa mallia fiksummista naapurikunnista.

Äänestä
  • Kyllä se on Kiuruvesi, josta pitää ottaa mallia. Tämä on Suomen paras pitäjä.

    Äänestä

  • Tietäisitpä miten paljon siellä on menty sukulaisten kanssa naimisiin ja vielä lisäännytty...
    Eli ei tarvitse ihmetellä jos porukoilla on aikaa jonninjoutavuuksiin. Sehän on sitä kiuruvesi henkeä.
    Jos on katsonut "Syvä joki" elokuvan, saa pa...n kirjoittajien ajatuksenjupksusta kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tietäisitpä miten paljon siellä on menty sukulaisten kanssa naimisiin ja vielä lisäännytty...
    Eli ei tarvitse ihmetellä jos porukoilla on aikaa jonninjoutavuuksiin. Sehän on sitä kiuruvesi henkeä.
    Jos on katsonut "Syvä joki" elokuvan, saa pa...n kirjoittajien ajatuksenjupksusta kiinni.

    Ja kuspäisiä kepulaisia

    Kuinkas Aatamin ja Eevan jälkeläiset lisääntyivät, jos he olivat maailman ensimmäiset ihmiset?

    Äänestä

  • Tämä töhriä saa kaksi ääntä.
    Sinulta sekä itseltään.

    Äänestä

Kysymys kuuluukin. Mikä on lopputulos, kun yhdistetään lehmän spermaa ja Vasemmisto Kepulainen?

Äänestä
  • Lehmän spermaa? Ne ei kommunistien korkeakoulussa opeta näköjään biologiaa.
    Kannattaa syventää leninismin opintoja, mikä on ollut tähänkin asti pääaineena.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Lehmän spermaa? Ne ei kommunistien korkeakoulussa opeta näköjään biologiaa.
    Kannattaa syventää leninismin opintoja, mikä on ollut tähänkin asti pääaineena.

    Oikea vastaus olisi kyllä ollut, jalostus versio

    Äänestä

Ymmärrän mäyrää että kiukuttaa ja makkarakojullakin on hiljaista mutta tämä meni liian aggressiiviseksi mainonnaksi kun aletaan kaupungin omaisuutta tuhota. Peku ottaa vaalien jälkeen keltaista vinhaa ja käy korjaamassa jälkensä.

Äänestä
  • Ei muuten käy, odottaa seuraaviin vaaleihin ja vaihtaa vain numeron.
    Mainos on valmiina .

    Äänestä

  • Sitten vielä ihmetellään että mitä sitten joa serkkujen kanssa mennään naimisiin ja lisäännytään.
    Kun katsoo tuotakin tekstiä niin tarvitseeko ihmetellä?

    Äänestä

  • Alibissa oli oikein juttu 90-luvulla ettå mistä johtuu että yhteen pitäjään mahtuu niinnpaljon eläimiin sekaanntumista, sukurutsaa ja insesmiä.
    Tuota kommenttia kun lukee niin ei tarvitse ihmetellä. Kelan pysyvä kuluerä.

    Äänestä

Tässä ketjussa on haukuttu Kepulaisia ja muitakin Kiuruvetisiä. Niitä viestejä ei ole poistettu. Silti tästä ktjusta on poistettu, 11 muuta kommenttia. Herääkin kysymys. Onko tämä joku mulkosilmäisten, kommunistien salajuoni? Vai mistä tämmöinen? Näköjään Kiuruvetisiä, saa rauhassa halventaa. Ei jatkoon!

Äänestä
  • mr badger kusee kepun kumoon

    Äänestä

  • Kysy huommenna torilla Pekalta .
    Liike nyt niillä on huommenna torilla kekkerit .
    Varmasti on toisen vika .
    Varmasti löytää toisesta vikaa
    Varmasti ei ole oma vika.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kysy huommenna torilla Pekalta .
    Liike nyt niillä on huommenna torilla kekkerit .
    Varmasti on toisen vika .
    Varmasti löytää toisesta vikaa
    Varmasti ei ole oma vika.

    Tuo on totta! Muita haukkuu bolsevikeiksi, vaikka itse on pahimman luokan vassu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kysy huommenna torilla Pekalta .
    Liike nyt niillä on huommenna torilla kekkerit .
    Varmasti on toisen vika .
    Varmasti löytää toisesta vikaa
    Varmasti ei ole oma vika.

    Pekka ei jouda torille makkaroita tarjoamaan. Kun kaikki aika menee tämän palstan kyttäämiseen ja sensuroimiseen. Sitä paitsi, ei halua rahvaan pariin torille. Kun pitää niitä lähinnä lakanalle laskettuina Bolsevikkeina.

    Äänestä

Nyt oli tuonut asiantuntemuksensa esille, jo maatalous ja liha asioissa. Toivottavasti, ei enempää tuhri julkisia rakennuksia.

Äänestä

UP ET

Äänestä

Mistä tämä mainos löytyy

Äänestä
  • Työkkärin vessan seinästä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei siinä tarpeeksi, että valtaa kilometri korvauksia ja kokouspalkkioita himoitsevat ehdokkaat. Laittavat mainoksiaan pitkin tien varsia. Mutta hyvän maun raja menee kyllä selkeästi yli, jos ruvetaan omaa nimeään julkisten rakennusten seiniin laittamaan. Toisaalta toimii esimerkkinä, että uusi koulu tarvitaan todella nopeasti. Voisivat tulevat ehdokkaat siellä, oppia edes nimensä oikein kirjoittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu