Janne Kataja sai aamutuimaan kylmäävän viestin verottajalta - Paljastaa somessa: "Työntekijä on..."

7

1002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen ollut töissä verosihteerinä Verohallinnossa muutama vuosi sitten. Kukaan ei perehdytysvaiheessa kertonut, että tietoja ei saisi selailla järjestelmästä. Ihmettelin tätä suuresti. Itse en selaillut yhden ainoankaan tietoja, koska olin aiemmin ollut mm. pankissa töissä (siellä uhkailtiin ensimmäisenä työpäivänä, että jos tietoja katselee voi pahimmassa tapauksessa joutua vankilaan), joten tiesin, että mitään muuta kuin työtehtäviin liittyviä asioita ei tule katsoa.

      Sanoisin kyllä, että tässäkin tapauksessa luultavasti ei oltu työntekijälle kerrottu, että ei saa selailla muuta kuin tehtäviin liittyvää.

      • Anonyymi

        Kataja siirtyi ortodoksikirkon vapaamuurareihin. Ambrosius on ollut medioissa siitä asiasta. Tulikivi takka bisnes toinen asia. Mutta on ikävää loikkia kirkosta toiseen hylätä oma sukunsa historia ja siirtyä muiden. Kaikissa kristittyjen kirkoissa on omat suvut jotka ollut kristittyjä 2000 vuotta luterilaiset anglikaanit katolisia taustalta. Toki sekalainen seurakunta mutta kun omat isovanhemmat ja isoisoiso vanhemmat on siellä on pysyttävä omassa. Kansalaisuuden on vähän samoin ettei susta tule muuta kuin se mikä aikojen alusta asti olet. Vaikka muu uskontoiset kastetaan kirkkohin heilläkin on se oma sukutausta. Mutta he joutuu kääntymään ihan uuteen uskontoon. Mutta kristitty kun jo on kristitty niin ei tarvi kääntyillä. Eikä jo kastettuja enää uudestaan kasteta. Ja hellarit tekee sitä. Kristitty on kristitty yhdellä kastella. Ja liitykirkkoon.fi pääsee takaisin omaan sukuunsa. Missä mulkut on missä sedät tädit siihen kuulutaan ja omat kummit. Ne oman kasteen todistajat. Siinä pysytään. Ei saa erottaa ketään omasta suvusta. Omista kummeista. Se on ihan rikollista. Vääryyttä. Vaikka puoliso on toisesta kirkosta se ei haittaa yhtään. Kun on kristitty kuitenkin. Myös toisen uskonnon kanssa voi olla ja asua mutta vaikeaa se on. Meillä on Suomen kielessä latinan kieliset kirjaimet ja pysymme niissä. Ortodoksit tunnustaa ne omat syntinsä luterilaiset omansa eikä yhtään varastella muiden tiloissa. Kukin omissaan. Eikä sotketa kuin on nähty että sotketaan sukukirjojakin. Jopa. Juudasten synnit erikseen. Heitä tunkeutuu kirkkoihin myös eksyttämään pois Jeesuksesta. Ristiltä. Yksi kaste yksi usko. Pysykää omien sukujenne kirkoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastamattomia on paljon tullut käykää niiden kimppuun älkää jo kastettujen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastamattomia on paljon tullut käykää niiden kimppuun älkää jo kastettujen.

        Kataja on sitten kasakoitten vakooja .

    • Anonyymi

      Katajalle sattuu ja tapahtuu. Ja aina ilman omaa syytä. Ja siksi kansaa jaksaa tämä ihmehenkilö kiinnostaa.. Ja siksi Kataja ja Katajan pankkitili nauraa.

    • Anonyymi

      Ei varmaan paljon vahinkoa tuosta väärinkäytöksestä seurannut. Eihän Jannea voi edes halveerata tutuille, koska tienaa varmaan aika hyvin, kun on niin monessa tuotannossa mukana.

      Kuitenkin on hienoa, että kaikkiin väärinkäytöksiin puututaan. Se kuuluu hyvään hallintokäytäntöön ja on osa toimivaa oikeusvaltiota.

      Tämän motiivina on vain uteliaisuus, mutta on myös toki tapauksia, missä viranomainen käyttää asemaansa törkeästi väärin tai tekee jopa vakavia rikoksia. Toivottavasti myös nämä jäävät kiinni. Ei niitä Suomessa varmaan onneksi niin paljon ole. Voimia!

    • Anonyymi

      Jossain otsikossa luki, että Kataja on tarkka yksityisyydestään. Vähän ehkä nauratti. Eihän tämäkään turha julkkis tee muuta kuin hakee jatkuvasti huomiota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      421
      6075
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      115
      3432
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      69
      2352
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1065
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1033
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      62
      1032
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1015
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      909
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      902
    Aihe