Leikitään hetki.

Anonyymi-ap

Tyttö2010Neitinen99,9%Kotikokki esitti tahtonsa leikkiä minun kanssa, joten leikitään:

Tyttö.
Varakkailla on omistusasunnoissaan komeat keittiöt jossa kelpaa laittaa ruokaa koko perheelle ja se on useimpien erittäin hyvävaraisten ihmisten harrastus ja intohimo.
Perheellisille ruoanlaitto on pakollista.
Ei lapsia lähdetä aamuisin viemään ravintolaan aamupalalle jne.

Senssu.
Aivan oikein, olemme riittävän varakkaita joten meillä on niin sisällä kuin ulkona keittiöt joissa kelpaa laittaa ruokaa.
Kuten olen kertonut, niin ruoanlaitto on minulle harrastus, mutta tuskin nyt vallan intohimo.
Meillä ei lasta lainkaan viedä ravintolaan, vaan harvakseltaan joskus käymme Kitaranmutoisen kanssa, eikä poika tahdo joka kerta mukaan.

Tyttö.
Jos leikitään ihan hetki vain että olisit Senssu olemassa ja olisit perheellinen mies jolla ei ole muuta kuin aikaa, niin miten käytännössä toteuttaisit sen ettette tee kotona laisinkaan ruokaa?

Senssu.
Olen kertonut lukuisia kertoja kotona tekemistäni ruokalajeista.

Tyttö.
Otetaan vaikka meidän ruokailurytmi esimerkkinä.
Aamiainen, välipala, lounas, välipala, illallinen.
Siinä on viisi ruokailua.
Tytär syö lounaan koulussa arkisin.
Päivällistä ei syödä vaan sen korvaa illallinen ja se korvaa myös iltapalan.

Senssu.
Meillä ei ole sama ruokailurytmi aivan joka päivä, enkä siitä nyt ole kirjaa pitänyt, kukin syö mitä parhaakseen katsoo, ellei juuri sillä hetkellä ole perheruokailun aika.
Meidän poika ruokailee koulupäivinä joko koulussa tai kavereittensa kanssa toisaalla, siis päiväaikaan.
Meillä ei syödä kommuunissa, kuten teillä useasti viikossa.

Tyttö.
Kuitenkin viisi kertaa päivässä.
Kuinka ajattelit käytännössä toteuttaa viisi kertaa päivässä ravintolaruokailun perheen kanssa?

Senssu.
En ole ajatellut toteuttaa mainitsemaasi.

Tyttö.
Miksi taloon on rakennettu keittiö jos sitä ei käytetä?

Senssu.
Meillä on rakennettu keittiöt käyttöä varten ja myös käytetään.

LEIKITÄÄNKÖ LISÄÄ?

Miten sinä grillaat Lobsterin ennen kuin syöt sen brutaalisti?

Miten maustat aidon lohen ennen sen savustamista ja minkälainen on komean keittiösi savustin?

Onko savukinkku terveysriski pahakin?

Onko sulla korkeatasoisessa keittiössäsi esimerkiksi korkeatasoiset kokin veitset, entä oletko kattilasarjassasi tyytynyt Olivereihin, joiden myötä tarjoilet lapsillesi teflonia?

Tarkistitko keittiönlattiasi betoniliemen vetolujuuden ennen kuin asensit omin kätösin parketin 11 vuoden kokemuksellasi?

Jatkatko "Leikkiäsi" että minä olen Numba siksi että luikit karkuun kaikkea mitä olet minulle lausunut?

> § <

5

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hauskoja satuja ja tarinoita. Toivottavasti itse uskot niihin ja saat niistä tyydytystä, sillä kukaan muu ei usko.

      Sinulla ei ole olemassa mitään "meidän perhettä", sinulla ei ole olemassa mitään vaimoa, eikä ole olemassa mitään poikaa. Olet yksin Suomessa, kenties palvelutalossa.

      Se taisi olla vuosi 2021 kun yksikkökaksikon "vaimot" lopettivat thaikielen tulkkaukset, samalla kun Possokuonolainen "vaihtoi mummon kanssa talot päikseen".

      Sinulla ei ole keittiötä sisällä eikä ulkona, ja lobstereita olet nähnyt vain youtubessa.
      Se menisi aivan hukkaan mämmikourissasi, joilla ei ole tehty muuta kuin pyyhitty kuraa persvaosta.

      Kokkiveitsistä sait ajatuksen kuntouttavan työtoiminnan kurssilla, mutta todellisuudessa sinulla ei ole edes Fiskarsin peltiläpysköjä. Satuttaisit vain itseäsi kunnon veitsillä terotuskulmiesi kanssa.

      Asut yksin Suomessa Possonderin kattilassa, ja et ole koskaan edes käynyt Thaimaassa, mutta unelma elää. Se ei enää toteudu tuossa vaiheessa, koska sinulla ei riitä viinan ja lääkkeiden jälkeen rahat edes lottoon.

      Mutta viinaan näyttää olevan varaa vielä tässä vaiheessa kuukautta, kun eläke on eilen rapsahtanut tilillesi. Viikon päästä aloitat jo uhriutumisen, kun nyt on vielä mahtailuvaihe menossa.

      2010

      • Anonyymi

        Ai että jaahas niinkö on pahasti asiat minun kohdallani, on se niin harmillista ja niinkin viisaan tietämänä ja vahvistamana kuin sinä olet.

        Ensinnäkin ei kiinnosta laisinkaan sun kielenkäännökses ja selvitykset sen jälkeen kun loppui kiinnostus käännöksien palautteisiin.

        Tuntuu siltä että tuo sun leikintahtosi olikin tahtoa pelata pulunshakkia, joten en osallistu tämän enempää.

        > § <


    • Anonyymi

      Meitä molempia Numban kanssa yhdistää se.... Pupen arvaatteko mikä peli?

      > § <

      • Anonyymi

        Vink, vink, pip pip pip...

        > § <


    • Anonyymi

      Mihin se katosi se Senssun kuolematon lausahdus "miten köyhiä kun hyi helvetti tekevät ruokaa kotona"? Nyt se vaihtui ruoanlaittoon ja savustukseen peräti kahdessa keittiössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      83
      1678
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      41
      1299
    3. En malta odottaa mies että tulet minuun

      Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu
      Ikävä
      89
      1021
    4. Siltojen varjoissa

      Siltojen varjoissa Yksinäinen susi kulkee, hiljaisuudessa sanoja punnitsee. Sydän auki, paljas liekki rinnassa, siltoja
      Ikävä
      202
      956
    5. Vanhemmalle naiselle

      Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.
      Ikävä
      71
      928
    6. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      53
      882
    7. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      61
      863
    8. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      20
      850
    9. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      34
      804
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      789
    Aihe