Viimeinen päivänmäärä on tehty sitä varten,

että sen jälkeen elintarvikkeet saa hylätä ja laittaa pois.
Kaikki ryynit ja jauhot.
Joskus pakasteiden kanssa olen tuota miettinyt, varsinkin itsepoimittujen marjojen kanssa, olen vähän tuota viimeistä päivää venyttänyt.
Mutta yleensä heitän pois ylivuotiset.
Sitten saan tilaa uusille pakasteille myös.
8168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei nyt ihan niinkään, mm. riisi ja sokeri säilyy melkeinpä ikuisesti.
Vehnäjauhotkin, jos on kunnolla suljetussa tilassa.
Miksi muuten esim. vehhäjauhoja ei myydä esim. puolen kilon paketeissa lainkaan, itselläni kilon paketti kestää vuosikausia.

Äänestä

tyväen lukkainen ei tunne kemiaa eikä osaa arvioida ohjeita eikä mitään
ja sen takia ohjet on annettu juuri näille pöntöille eli ne vaan nodtaa niitä sokeasti kuten hörhön pitääkin

en alan pskalistalla neuvomaan mutta näin se vain menee
mene läkäriin
ota läkees jne

ohjeet onkin tehty huluille ja osaaja tulee nistä huluksi
ei huluista vaan ohjeista

Äänestä

söin nötkötti säilykkeen jossa parasta ennen oli mennyt 5v sitten hyvää oli.

Äänestä

Tarkoittaa siis mitä?

Tuotteisiin merkitään: VIIMEINEN Myyntipäivä
tarkoittaa, että saa käyttää senkin päivän jälkeen!

Mutta VIIMEINEN Käyttöpäivä
tarkoittaa, että tuotteen laatu taataan oikein säilytettynä
siinen päivään asti.

Viimeisen Käyttöpäivän jälkeen tuoteytta voi käyttää,
Mikäli ei ole hajua tai makuhaittaa ja
jos tuote näyttää käyttökelpoiselta.

Käytän jauhot, kahvit, kaakaot, suklaat , rusdinat, luumut, pähkinät, hiutaleet, riisit, ja kaikki muutkin tuotteet joita sääilytetään kuivissa ja muuten asianmukaisissa tiloissa.

On ihan turhaa kaataa jauhojakin roskikseen.
On eri asia jos niissä on jo toukkia ja riisihäröjä.

Turhaa pelkoa, kaikki ei mätäne kaapissa, lihat ja sellaisetkin selviää kun haistaa pakettiin.
Kananmuna ei vanhene viimeisenä käyttöpäivänä!

1Äänestä

Ei mene noi. Joku terveysvirasto vain vaatii että joku päivämäärä on oltava. Parasta ennen ei tarkoita oikeasti mitään ja tuote on hyvä pitkään sen jälkeenkin. Ota aivot pois narikasta ja käytä tervettä järkeä, eli jos tuote tuoksuu ja maistuu hyvältä niin se on hyvä.
Eri asia on sitten viimeinen käyttöpäivä. Se on tuore tuotteissa ja sitä kannattaa myös noudattaa.

Äänestä

Äsken söin leivän päällä hummusta, se on kikhernetahna sisältäen sitruunamehua, mausteita, sesaminsiemeniä, oliiviöljyä. Ei siis mitään eläinperäisiä, vaan kasvistuote. Parasta ennen päivämäärä oli 21.3..25, ja aivan hyvää oli vieläkin.
Liha- ja kalatuotteet on ihan eri asia.

Äänestä

Mutta Tiesittekö kananmunia voi käyttää viimeisen päivämäärän jälkeen. Kun vain tarkastaa että kananmuna on vielä kunnossa
Minä en tiennyt tytär ja lapsenlapsi kertoi

Äänestä

Otin aamupuurin kanssa maitoa
jonka parasta ennen leimassa lukee 12. 03. 25 ja samalla parasta ennen päiväyksellä 12.03.25 olevasta kuohukermapurkista laitoin tilkan kahviini, kuten tähänkin asti joka aamu.

Maito oli ihan hyvää,
eikä kerma juoksettunut kahvissa.

Turha se on mitään sanoa, jos HÄN itse tietää kaiken paremmin, mutta sanoinpa kokemukseni , ja en ikinä heitä mitään ruokaa roskiin, ellei se ole täysin homeessa tai mädäntynyt väärin säilytettynä.
Ostin kerran kaupasta tarjous suolalihaa ja se oli jo paketissaan pilaantunut.
Vein kauppaan talksin ja melkeinpäs meionasi minun suulseni pilaantumisen kauppias laittaa, ostin samana päivänä, vein samassa muovipakkauksessa takaisin ja olihan siinä samat leimat kuin kuitissanio, mutta enteeksi ei puutänyt, mutta en ole sen kaupan oveakaan avannut,
Puhuin jaloillani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

että sen jälkeen elintarvikkeet saa hylätä ja laittaa pois.
Kaikki ryynit ja jauhot.
Joskus pakasteiden kanssa olen tuota miettinyt, varsinkin itsepoimittujen marjojen kanssa, olen vähän tuota viimeistä päivää venyttänyt.
Mutta yleensä heitän pois ylivuotiset.
Sitten saan tilaa uusille pakasteille myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu