Tukeeko Kiteen kaupunki euro määräisesti vuodessa miten kyseistä kiinteistöä?
Vastaukset 4
- Anonyymi
Kiteen kaupunki myöntää avustuksia paikallisille yhdistyksille ja yhteisöille, mutta julkisista lähteistä ei käy ilmi, saako Sovintola tai sitä ylläpitävät yhdistykset suoraa rahallista tukea kaupungilta. Kiteen kaupungin verkkosivujen mukaan avustuksia haetaan sähköisesti, ja niitä myönnetään esimerkiksi kylätoimikunnille, kylä- ja asukasyhdistyksille toiminta-, rakentamis- ja kokoontumistila-avustuksina.
kulttuuriseura.fi
www.kitee.fi
Sovintolan toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön ja varainhankintaan, kuten jäsenmaksuihin, myyjäisiin ja kahvilatoimintaan.
Vuonna 2014 julkaistun artikkelin mukaan Kiteen kaupunki pohti osana säästöohjelmaansa kiinteistöstä luopumista.- Anonyymi
Olisi pitänyt luopua kiinteistöstä ajat ammoin. Vertaa konkurssikypsään Tohmajärveen ja Värtsilän "kylätaloon.
- Anonyymi
Kaupunki omistaa rakennuksen ja ylläpitää sitä mm. lämmityksen ja kiinteistöhuollon osalta. Viime kesänä kaupunki maalasi talon ulkopuolelta ja aika äskettäin rakensi uuden terassin pihan puolelle.
Rakennuksessa toimivat yhdistykset maksavat pientä vuokraa kaupungille ja saavat toisaalta kaupungin avustuksia toimintaansa.
Kahvilan vuokratasosta en tiedä, onko ns. markkinahinta.- Anonyymi
Sovintola on vanha koulu, joka on suojelukohde. Monta jo päätettyä pitäjän purkamiskohdetta odottaa, jotain. Kiteen ns Tervahovi, entinen kunnantoimisto lisärakennuksineen purettaneen pian kunnan rahalla. Sillä ei liene suojeluarvoja?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3591148- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63605- 40584
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 43513
- 45498
- 44456