täälä vielä mikään haise! vai onko paskat omissa housuissa?
0Äänestä
ilmaisee
sivistystasosi
0Äänestä
minusta
täällä paska vai haiseeko se sinusta?
0Äänestä
Konsultti
Paperilakko oli ratkaiseva taisto, jossa ei saavutettu suomalaiselle työlle mitään. Nyt jo muilla aloilla oleva mahdollisuus ulkoistaa on myös mahdollista paperitehtaalle. Lakon aikana uutisoitiin StoraEnson tutkivan kokonaisten paperikoneiden siirrosta Kiinaan. Kiinalaiset ovat jo aiemmin siirtäneet täysiä tehtaita ja voimalaitoksia omaan maahansa länsimaista. Nyt ei ole kyse pelkän työpaikan siirtymisestä, nyt on myös kyse kokonaisten tuotantolinjojen siirrosta sinne, missä työnteko on edullisempaa ja missä kulutusmarkkinat ovat lähellä.
Suomalainen perinteellinen paperinvalmistus loppuu parissa vuosikymmenessä. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: epäkurantit siirtokelvottomat koneet ja eläköitynyt paperiväki jäävät Suomeen ja itse tuotannon omistus muihin maihin rakennetusta kapasiteetista jää osin suomalaisille kansainvälisille yhtiöille. Toisessa vaihtoehdossa paperintekoammattitaito voi siirtyä nousevaan mekaanisen puunjalostuksen alueelle; kaiken kokoisten talojen suunnitteluun ja niiden komponenttivalmistukseen vietäväksi ympäri maapallon. Puurakentaminen on kokemassa uutta nousuaan. Puu ja puuyhdisteet ovat ehdottoman käyttökelpoisia rakennusmateriaaleja ja maailman suurin kasvava puuvarasto on itärajamme takana.
Suomi tulee olemaan jatkossakin maailman paras paperikoneiden valmistaja; tähän liittyvä insinööritaito on tunnustettua esim. Kiinassa. Mm. Metso sai juuri suuren konetilauksen Kiinan Shandongin maakunnasta. Kiinassa on runsaasti suomalaisten suunnittelemia paperi- ja sellulinjoja.
Paperilakko ei vielä vaikuttanut millään lailla meneillään olevaan kansainväliseen työnjakoon, paitsi siltä osin, että ulkomaalaiset suurpaperinostajat vaativat suomalaisia hajauttamaan paperinvalmistustaan Suomessa olevan tuotantoriskin vuoksi. Paperilakko toi ainoastaan koko kansan tietoisuuteen Paperiväen jo ennestään suuret palkat ja hyvät edut. Tärkein saavutus oli se, että ulkoistaminen ulottuu myös pyhimpään edunvalvonnan linnoitukseen, toistaiseksi vahvaan Paperiliittoon. Globalisaation myötä myös paperiväki yhtenäistyy seuraavan vuosikymmenen aikana maailmanlaajuiseksi vaikuttajaksi.
Koko paperiala sai ansaitsemansa huomion, nyt me tiedämme työnjaon uusreformin alkaneen ja sen koskevan koko maapalloa. Paperiliitto oli tässä viestinnän airueena ja tunnetuksi tuojana Suomessa. Nyt voimmekin keskittyä tiiminä suunnittelemaan, kuinka operoimme itsellemme ne työtehtävät, jotka maailmanlaajuisessa logistiikassa sopivat meille osaamisemme ja kilpailukykymme puitteissa.
vitun tyhmää porukkaa ja nyt niillä on paskat housussa, kuka saa seuraavaksi kenkää. Runkkukäsikin on kipeä !
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat