että heidän julmalla leikkauspolitiikallaan ei ole kannatusta Suomessa.
Meillä on näissä vaaleissa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa, näyttää nykyiselle hallitukselle,
10
238
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt ei äänestetä eduskuntaan - on syytä valistaa aloittajaa.
Sairaaloissa leikataan snekun keritään. - Anonyymi
Kansa haluaa lisää maahanmuuttoa, sateenkaariopetusta ja feminismiä
- Anonyymi
Juu, porukat ei oikein tunnu tajuavan, että talous on alijäämällä edelleen sen 10.000 MILJOONAA euroa. Ei rahat enää riitä edes omien kansalaisten palveluihin ja hyvinvointiin ja silti edelleen otetaan maahan jatkuvalla syötöllä uusia loisijoita, joihin palaa jo nyt useiden miljardien edestä rahaa joka vuosi ja summat kasvavat koko ajat. Jo vuosikymmeniä sitten sanottiin, ettei Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä siihen meillä ole mitenkään varaa.
Sdp-vihervassarit haluavat haittamatuista pelkästään uusia äänestäjiä heille, mikä on täysin typerää ja isämaan pettäjän logiikkaa. Talous ja turvallisuus on jo nyt pilattu ja se näkyy joka päiväisissä uutisissa ja tilastoissa ja luvuissa, valitettavasti.
- Anonyymi
etturiPersupoliitikot saavat tuta kansan vihan näissä vaaleissa ja varsinkin seuraavissa eduskuntavaaleissa!
Persukset kuumenee Purralla & Kumppaneilla kun kansalaiset potkivat ne pihalle eduskunnasta - Anonyymi
Leikkaukset johtuvat mamujen hyysäyksestä.
- Anonyymi
Putinistiset natsipersut saivat ihanasti pataan
- Anonyymi
Hullulla on halvat huvit.
- Anonyymi
Punainen on Voiton ja Edistyksen väri
- Anonyymi
Näissä vaaleissa ei äänestetty eduskuntaa, ei osuuskaupan hallintoa, ei seurakunnan hallintoelimiä vaan kirjastojen hallintokoneistoa eli kunnanvaltuustoa ja sairaaloiden hallintoelin, sotea.
Sopii olettaa, että nyt kun sosialistit saivat soten ja kunnan kirjastolaitosasiat päätettäväkseen niin saammekin hyviä sosialismin edistämiskirjoja luettavaksemme ja terveyskeskukset sekä synnytyssairaalat joka kylään ja kaupunginosaan vaikka nyt lapsia ei syntyisikään. Ihan vaan varmuudenvuoksi niinkuin sukupuolineutraalin vanhapiian tissit tai vanhapoikarengin munapussit lisukkeineen.
Keskussairaalatason yöpäivystys saadaan kaikkien S-markettien yhteyteen. Ilmainen magneettikuvaus saadaan myös kotikäyntinä puolen tunnin viiveellä.- Anonyymi
Sosialisti ei ymmärrä mistä vaalista olikaan kysymys.
Edes sen vertaa ei käsitä.
Nyt oli kunnallisvaalit ja sote-vaalit. Ei eduskuntaa nyt valittu.
Osuuskaupan vaalitkin on ihan eri asia.
Seurakunnan vaalitkin on joskus eri aikana, ei nyt.
Eduskuntavaalit on kahden vuoden päästä. Palataan siihen sitten.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379