Tulinpahan minäkin elämäni ensimmäisen runon rustaamaan taistoa kristityiden ja pakanain seuratessani. Nimi vaan uupuu. Ehdotuksia?
Olipas tuoss kerran 12 opetuslapsen porukka, jonk tarinoit ja turinoit koottihin muutama sata vuotta. Keskiajan kiihkouskon aikhaan ja muulloinki lienevät pappismiehet ja piispanpukuiset värssyä muuttannehet monehen ottehesen. Ei ollut alkuperäinen sana kansan kurjan mielelle sopeva, tuumi lukkarikin. Poistettiin kohta jos toinenkin, lisättihin muutama tilalle, ettei kovin nirkoseksi opus hengen iloihin ja riemun paratiisihin jäis. Vaan vieläpä eeposta mentihin kiäntähän ja viäntähän monelle mualimon kielell. Kunki munkkiluostarin kaljupäisen apotin apupojan kielitairon mukahan lausehet viännettehin passelihin muotohon.
Hukkahan oli osa kaislalappusist vuosien saattees joutunu. Papyrukset vuoren onkhalosta kaivettihin. Kielen kuollehen tutkijall sormi suussa ja toinen käsi rapsuttelepi korvallista. Mitähän lie tuokin harakanvarvas tarkoithanu? Arvatappahan ja veikkaillahan. Eipä tuota tuu kukkaan jälkikätehen penäämähän, ku eivät tollot osaa senkähän vertaa, mitä mie hallitten, tuumas ekspertti.
No nottas! Ovat vuodet aikhain saatoss ikuist ja iankaikkist sannaa muokannehet. Onpaha näppinsä ollu kanttorill ja kuoropojalki ties. Liekö Herra kirjansa moisest häpäisyst hyljänny? Ei armoansa anna kansa Suomen vuonna kaks, tuplanoll ja viis. Pimeähän aikahan valunnu taasen, aikahan keskellä historiikin, linnain ja lohikäärmein maan. On synthi sitä, mitä kertoo tuonen kirja. Ei Herra tarkottanu, kansa fiksumphana päätti. Vaan klaari touhu: ei rakhaus tai lempheys enää tähän mualimohon maharu. Hittaast ne kuolla kupsahtelepi, kunki silimäin erest. Tost lie kukhaan perust. Ei kauppaa teherä enää oravannahoil, kovin kolhea killinki tilall lyöty, hukhuttaa tavara, pakhastin ja leivänkärytin allehensa kaiken kaunihin, joka kerran maanki piäll eleli. Tullooko nää koskaan takas mokomat? Eipä taira.
Onpahan vaan Suomen muallakin oma tarinansa kerrothavana. Säikheit sammost ja hiiest. Tuonen pitkäkaula lauleleepi tahtihin luuviulun. Väin'möisen soita souellessa Ilmarinen rautaansa kuumaks takho. Ompahan viel viljal, niin rukihilla kuin kaurasella omat ukkonsa. On ukot ja akat ympärill, jokha puolelt kurkhivat. Tapion lapset käypi polviahansa notkistamast eres vetten Ahti-herran siinhä miss kuun varkahan Rahkon. Levotont Liekkiöthä ja Ukko ylisen pääjehua palvottipahan myöski sekä moninaisia muita tunnettihin.
Ja synti ja häppee, jos oman kansallisuutess aartehen hylykäät! Asuthan sie, herran pieksut Suomess, järvien maass, et Jerusalehemin kuivahtaneill hiekkapoluill. Miten voit sie maan lapsonen, mullan mukelo, tietää, mihkä olet menossa, jos et juuriass tunne? Olokohotkin vain tarinoit, sielussas silthi majjaa pitävät.
Kovin ovat hyväll syötöll kumphainenki opus ollu, raskahaita kanthaa ja läpitte selloo. Raavas miäski jo piänsä painaa taakast ilimoitusten. Satuja kerthovat mokomat kansan syvist mielist. Miks keskenäns taistelehevit? Kummallanski oma paikhansa. Syömmessä siun ja miun. Tarkhoitusta ei kumphainenkaan vailla. Selevähän se. Sielujehen uljahaitten rakentajia!
Olipas tuoss kerran 12 opetuslapsen porukka, jonk tarinoit ja turinoit koottihin muutama sata vuotta. Keskiajan kiihkouskon aikhaan ja muulloinki lienevät pappismiehet ja piispanpukuiset värssyä muuttannehet monehen ottehesen. Ei ollut alkuperäinen sana kansan kurjan mielelle sopeva, tuumi lukkarikin. Poistettiin kohta jos toinenkin, lisättihin muutama tilalle, ettei kovin nirkoseksi opus hengen iloihin ja riemun paratiisihin jäis. Vaan vieläpä eeposta mentihin kiäntähän ja viäntähän monelle mualimon kielell. Kunki munkkiluostarin kaljupäisen apotin apupojan kielitairon mukahan lausehet viännettehin passelihin muotohon.
Hukkahan oli osa kaislalappusist vuosien saattees joutunu. Papyrukset vuoren onkhalosta kaivettihin. Kielen kuollehen tutkijall sormi suussa ja toinen käsi rapsuttelepi korvallista. Mitähän lie tuokin harakanvarvas tarkoithanu? Arvatappahan ja veikkaillahan. Eipä tuota tuu kukkaan jälkikätehen penäämähän, ku eivät tollot osaa senkähän vertaa, mitä mie hallitten, tuumas ekspertti.
No nottas! Ovat vuodet aikhain saatoss ikuist ja iankaikkist sannaa muokannehet. Onpaha näppinsä ollu kanttorill ja kuoropojalki ties. Liekö Herra kirjansa moisest häpäisyst hyljänny? Ei armoansa anna kansa Suomen vuonna kaks, tuplanoll ja viis. Pimeähän aikahan valunnu taasen, aikahan keskellä historiikin, linnain ja lohikäärmein maan. On synthi sitä, mitä kertoo tuonen kirja. Ei Herra tarkottanu, kansa fiksumphana päätti. Vaan klaari touhu: ei rakhaus tai lempheys enää tähän mualimohon maharu. Hittaast ne kuolla kupsahtelepi, kunki silimäin erest. Tost lie kukhaan perust. Ei kauppaa teherä enää oravannahoil, kovin kolhea killinki tilall lyöty, hukhuttaa tavara, pakhastin ja leivänkärytin allehensa kaiken kaunihin, joka kerran maanki piäll eleli. Tullooko nää koskaan takas mokomat? Eipä taira.
Onpahan vaan Suomen muallakin oma tarinansa kerrothavana. Säikheit sammost ja hiiest. Tuonen pitkäkaula lauleleepi tahtihin luuviulun. Väin'möisen soita souellessa Ilmarinen rautaansa kuumaks takho. Ompahan viel viljal, niin rukihilla kuin kaurasella omat ukkonsa. On ukot ja akat ympärill, jokha puolelt kurkhivat. Tapion lapset käypi polviahansa notkistamast eres vetten Ahti-herran siinhä miss kuun varkahan Rahkon. Levotont Liekkiöthä ja Ukko ylisen pääjehua palvottipahan myöski sekä moninaisia muita tunnettihin.
Ja synti ja häppee, jos oman kansallisuutess aartehen hylykäät! Asuthan sie, herran pieksut Suomess, järvien maass, et Jerusalehemin kuivahtaneill hiekkapoluill. Miten voit sie maan lapsonen, mullan mukelo, tietää, mihkä olet menossa, jos et juuriass tunne? Olokohotkin vain tarinoit, sielussas silthi majjaa pitävät.
Kovin ovat hyväll syötöll kumphainenki opus ollu, raskahaita kanthaa ja läpitte selloo. Raavas miäski jo piänsä painaa taakast ilimoitusten. Satuja kerthovat mokomat kansan syvist mielist. Miks keskenäns taistelehevit? Kummallanski oma paikhansa. Syömmessä siun ja miun. Tarkhoitusta ei kumphainenkaan vailla. Selevähän se. Sielujehen uljahaitten rakentajia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sopisiko nimeksi?
En tarinaasi runoksi luokittele. Ehkä kannattaa luetuttaa jossain paikkakunnan kesätapahtumassa, siellä puree nyt ei.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä annetahan makia 7-
T. Sherlokki (c) 2005
...
Runona susi, mutta tekstistähän sait kelvollisen pisteytyksen?
T. Sherlokki (c) 2005
...itselläni siis. Ei aivot saati huumorintaju toimi meikäläisellä enää. Tarttis varmaan vapaapäivän, ku puolijauhosena painettu töitä lähes yötä päivää kohta 2 viikkoa. Muullon väännetty kasaan tekeleitä, jotka ovat täällä nähtävillä. Ei hyvin mene tyttöparalla =)
Pisteytys oli itseasiassa enemmän kuin odotin. Kiitos siitä.
"Muullon väännetty kasaan tekeleitä, jotka ovat täällä nähtävillä. Ei hyvin mene tyttöparalla "
Sulla menee paljon paremmin kuin monilla kirjoittajilla. Monta erityyppistä tekstiä.
Minun mielipiteistä ei kannata alleen laskea, ne ovat vain yhden mielipide ja kun tarina loksahtaa kohdalleen, niin wot. Kirjoitustyylistäsi kuitenkin pidän.
Tulikohan nyt sanottua liikaa, auringonpistos varmaan? Menen kylmään suihkuun ja väännän naaman taas nurinpäin ; )
T. Sherlokki (c) 2005